Vesistö

Vesistö tai vesistöalue on valuma-alue, jonka vedet purkautuvat saman pisteen kautta mereen. Vesistö on siis valuma-aluetta laajempi kokonaisuus ja muodostuu yhdestä tai useammasta valuma-alueesta[1]. Esimerkiksi Loimijoen valuma-­alue on osa Kokemäenjoen vesistöä. Joissakin yhteyksissä vesistö-käsitteellä tarkoitetaan suppeammin sisävesien muodostamaa kokonaisuutta, jolla on yhteinen laskujoki mereen.[2][3].

Vesistön vedenkierto

Sateena maanpinnalle tuleva vesi haihtuu, imeytyy tai suotautuu maaperän läpi muodostaen pohjavettä tai valuu suoraan jokiin, järviin tai suoalueille. Virtaava vesi keräytyy yhä suuremmaksi vesimassaksi purkautuakseen joen kautta mereen. Vesistömallit ja -ennusteet kuvaavat vesistön hydrologista kiertoa hydrologisia muuttujia esittävien karttojen ja graafien avulla[4]. Ne sisältävät muun muassa lumipeitteen, maankosteuden, pohjaveden sekä niistä jokiin ja järviin syntyvää valuntaa.lähde?

Suomen päävesistöt

Suomen päävesistöt on nimetty laskujokiensa mukaan. Suurimmat niistä ovat Vuoksen, Kymijoen, Kokemäenjoen, Oulujoen, Iijoen, Kemijoen, Paatsjoen ja Tornionjoen vesistöt. Vesistö voidaan jakaa osavaluma-alueisiin sivujokiensa ja järvien laskukohtien perusteella. Kunkin sivujoen yläpuolinen alue määritellään sen valuma-alueeksi.lähde?

Yleiskielessä vesistöllä voidaan tarkoittaa suppeammin niiden sisävesien muodostamaa kokonaisuutta, jolla on yhteinen laskujoki mereen.[5] Termi vesistöalue tarkoittaa lähes samaa kuin vesistö, mutta vesistöalue voi sisältää myös kulttuurimaantieteellisen puolenselvennä. Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan vesistöalue koostuu jokiensa mukaan useammasta vesistöstä.[6]

Vesistöjä voidaan ryhmitellä myös suurempiin ryhmiin sen mukaan, mihin mereen ne laskevat. Esimerkiksi Suomessa voidaan muodostaa Suomenlahteen, Saaristomereen, Selkämereen, Perämereen sekä Jäämereen ja Vienanmereen laskevista oma ryhmänsä. Atlanttiin virtaa Euroopan vesistä sadealueelta, joka on 65 % maanosan pinta-alasta ja Jäämereen 16 %:n alueelta. Euroopan läpi kulkeekin pohjois-eteläsuuntainen päävedenjakaja, jota Suomessa nimitetään Maanseläksi. Myös laskujoettomia alueita on olemassa. Suhteellisesti eniten niitä on Australiassa. Tyyneenmereen virtaa selvästi vähemmän mantereilta tulevaa vettä kuin Atlanttiin.[6]

Vesistö Suomen vesilaissa

Vuoden 1961 vesilain mukaan vesistö on avopintainen sisävesialue, jossa on luonnon muovaamia tai ihmisen tekemiä osia. Sellaisia ovat järvet, lammet, joet ja purot sekä kanavat ja johto-ojat. Laissa luetellaan kohteista, joita ei pidetä vesistönä tai sen osana. Sellaisia ovat oja, noro (pieni puro tai kostea notko), lähde, vesisäiliö, tekolammikko, kaivo tai muu vedenottamo. Vesistön osana ei myöskään pidetä vesiuomaa, jossa ei jatkuvasti virtaa vettä eikä tulva-aikanakaan ole riittävästi vettä veneilyä tai uittoa varten. Tällaisessa vesiuomassa eivät kalatkaan juuri pysty liikkumaan. Vesilaissa vesistönä ei siten pidetä myöskään merta tai pohjavesimuodostumaa.[7]

Vuoden 2011 vesilain mukaan vesistö on järvi, lampi, joki, puro ja muu luonnollinen vesialue sekä tekojärvi, kanava ja muu vastaava keinotekoinen vesialue. Laissa rajataan vesistöistä pois noro, oja ja lähde. Uudessa laissa joella on yli 100 neliökilometrin valuma-alue ja purolla se on tämän raja-arvon alla. Noro on puroa pienempi virtavesi, jonka valuma-alue on alle 10 neliökilometriä, siinä ei ole jatkuvasti vettä eikä siinä kulje merkittävästi kalaa. Jos jokin noron ehdoista ei täyty, se on silloin puro.[2]

Katso myös

Lähteet

  1. Leppäranta, Matti & Virta, Juhani & Huttula, Timo: Hydrologian perusteet. Helsingin yliopisto, 2017. Teoksen verkkoversio.
  2. Vesilaki 27.5.2011 Finlex. 27.5.2011. Helsinki: Oikeusministeriö ja Edita. Viitattu 24.1.2020.
  3. Helminen, Matti & al.: Suomen luonnon tietosanakirja - Vesistöt, s. 458, 1977, viitattu 24.1.2020
  4. Vesistöennusteet Suomen ympäristökeskus. Viitattu 9.1.2020.
  5. Vesistö Ympäristösanakirja EnDic. Viitattu 7.11.2010.
  6. Otavan suuri Ensyklopedia, 10. osa (Turgenev-Öljytalous), s. 7805–7806, art. Vesistö. Otava, 1981. ISBN 951-1-06271-9.
  7. Vesilaki 19.5.1961/264 Finlex. 19.5.1961. Helsinki: Oikeusministeriö ja Edita. Viitattu 24.1.2020.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.