Vesisätkin

Ojasätkimen kelluslehtiä ja kukkia.

Purosätkimen uposlehtiä ja kukka.

Yksi- tai monivuotinen vesisätkin kasvaa 10–100 cm pitkäksi. Sen varsi on melko paksu ja väriltään vihreä. Muodosta riippuen laji on joko kelluslehdellinen tai kelluslehdetön. Korvakkeellisten kelluslehtien ruoti on 2,5–7 cm pitkä. Lehtilapa on pyöreähkö, 0,7–1,5 cm leveä, 3-halkoinen tai -osainen ja liuskainen. Lehtilavan tyvilovi on alle 120°. Lavan sivuliuskat ovat keskiliuskaa leveämpiä sekä pitkä- ja suippohampaisia. Uposlehdet ovat harittava- ja velttoliuskaisia, ja ne menevät suppuun vedestä nostettaessa. Uposlehdet ovat 2–4 cm pitkiä ja tiheään hienoliuskaisia. Veden pinnan yläpuolelle kokoavat kukkaperät ovat hedelmäasteella 1,5–7 cm pitkiä. Verho- ja terälehtiä on viisi kappaletta. Valkoiset, tyvestä keltaiset terälehdet ovat enintään 10 mm pitkiä. Heteitä on 10–25 kappaletta, emejä 15–30 kappaletta. Vesisätkin kukkii Suomessa kesä-elokuussa. Hedelmä koostuu 1,1–1,9 mm pitkistä, siipipalteettomista pähkylöistä. Pähkylät ovat karvaisia ja niissä on pieni ota. Vesisätkin on myrkyllinen kasvi muiden leinikkien tapaan.[2]

Vesisätkimestä tunnetaan kaksi muunnosta, ojasätkin (var. aquatilis) ja purosätkin (var. diffusus).[3] Merkittävin ero muunnosten välillä on se, että ojasätkin on lähes aina kelluslehtinen, kun taas purosätkimeltä kelluslehdet puuttuvat. Lisäksi purosätkimen kukat ja kukkaperät ovat hieman ojasätkintä pienemmät. Ojasätkimellä kukan terälehdet yleensä koskettavat toisiaan ja niissä on lähes pyöreä mesikuoppa, kun taas purosätkimellä terälehdet eivät kosketa toisiaan ja mesikuoppa on sirppimäinen.[4]

Vesisätkin voi risteytyä järvisätkimen (R. peltatus ssp. peltatus) kanssa.[5]

Vesisätkin on hyvin laajalle levinnyt laji. Muunnoksista purosätkintä tavataan lähes koko Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa lukuun ottamatta pohjoisimpia alueita ja vuoristoseutuja. Lisäksi purosätkintä tavataan Pohjois-Afrikassa sekä Etelä-Australiassa. Ojasätkin on muunnoksista huomattavasti pienemmälle alueelle levinnyt. Euroopassa sitä tavataan Ranskasta ja Keski-Italiasta Britteinsaarille, Saksaan, Pohjois-Puolaan, Baltiaan, Etelä-Suomeen ja -Ruotsiin sekä Tanskaan. Lisäksi lajia kasvaa Portugalissa ja paikoin Itä-Euroopassa. Ojasätkin on Aasiassa harvinainen, missä sitä kasvaa paikoitellen Keski-Aasiassa, Kiinassa ja Japanissa. Pohjois-Amerikassa ojasätkintä tavataan Alaskassa ja mantereen länsiosissa. Lisäksi laji on levinnyt Etelä-Amerikkaan.[6]

Suomessa vesisätkimen levinneisyys painottuu maan luonais- ja eteläosiin. Ojasätkintä tavataan lähinnä Ahvenanmaalla ja Varsinais-Suomessa, purosätkin on levinnyt Ahvenanmaalle, Varsinais-Suomeen, Satakuntaan, Etelä-Hämeeseen ja Uudellemaalle. Ahvnanmaalla on esiintyy sekapopulaatioita, joissa muunnoksia yhdistää liukuva välimuotosarja.[7]

Vesisätkin on makean veden laji. Sitä tavataan ojissa, puroissa, lammikoissa ja lammissa. Muunnoksista purosätkin viihtyy usein myös sellaisissa pienvesissä, jotka kuivuvat loppukesästä.[2]

• Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
• Suuri Pohjolan kasvio. Toim. Mossberg, Bo & Stenberg, Lennart. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 2005 (2003).

• Kasviatlas 2016: Vesisätkin (Ranunculus aquatilis) levinneisyys Suomessa
• Luontoportti: Vesisätkin (Ranunculus aquatilis) (Arkistoitu – Internet Archive)
• United States Department of Agriculture (USDA): Ranunculus aquatilis (englanniksi)