Vesihilvet
Vesihilvet (Catabrosa) on heinäkasvien (Poaceae) heimoon kuuluva kasvisuku. Sukuun luetaan nykyisin kuuluvaksi vain kaksi lajia, joiden lisäksi kahden muun sukuun kuvatun lajin taksonominen asema on toistaiseksi epäselvä. Aikojen kuluessa sukuun on kuvattu monia muitakin lajeja, mutta ne on sittemmin tulkittu samaksi lajiksi jonkin jo aiemmin kuvatun lajin kanssa. Tämän myötä vesihilvellä (Catabrosa aquatica) onkin runsaasti erilaisia tieteellisiä synonyyminimiä.[1]
Vesihilvet | |
---|---|
Vesihilpi (Catabrosa aquatica) |
|
Tieteellinen luokittelu | |
Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
Kunta: | Kasvit Plantae |
Alakunta: | Putkilokasvit Tracheophyta |
Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
Luokka: | Yksisirkkaiset Liliopsida |
Lahko: | Poales |
Heimo: | Heinäkasvit Poaceae |
Suku: |
Vesihilvet Catabrosa P.Beauv. |
Katso myös | |
Vesihilvet ovat monivuotisia, rönsyjä muodostavia heiniä, joilla on hennot varret. Vesihilpien lehdet ovat leveitä, sileitä ja pehmeitä sekä keulakärkisiä. Lehtien kielekkeet ovat isoja, noin 5 mm pitkiä ja tylppäpäisiä. Vesihilpien kukinto on röyhy, joka on veltto ja tuuhea. Tähkylät ovat 3–4 mm pitkiä, kaksikukkaisia, vihneettömiä ja yleensä punavioletteja. Tähkylöiden kaleet ovat hyvin eripituiset. Sisäkale on tähkylää lyhyempi sekä kolmisuoninen ja ulkokaleen suonitus on epämääräinen. Ulkohelve on pyöreäpäinen, kalvokärkinen ja kolmisuoninen.[2]
Suvun lajeista Suomessa ja Ruotsissa esiintyy ainoastaan vesihilpi (Catabrosa aquatica).[3][2] Sitä tavataan Suomessa lähinnä Perämeren pohjukan ympäristössä[3].
Lajeja
- Catabrosa aquatica – vesihilpi eli hetevesihilpi
- Catabrosa werdermannii
Lähteet
- The Plant List (Catabrosa) The Plant List. 2013. Viitattu 13.10.2017. (englanniksi)
- Arne A. Anderberg: Den virtuella floran: Källgräs (Catabrosa) Den virtuella floran. 1997. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 13.10.2017. (ruotsiksi)
- Raino Lampinen & Tapani Lahti: Kasviatlas 2016: Vesihilpi (Catabrosa aquatica) Kasviatlas. Luonnontieteellinen keskusmuseo. Viitattu 13.10.2017.