Vesa Aaltonen

Vesa Aaltonen (s. 7. maaliskuuta 1950 Helsinki[1]) on suomalainen muusikko, joka tunnetaan erityisesti Tasavallan Presidentti -yhtyeen perustajana yhdessä Jukka Tolosen kanssa – ja rumpalina.[2] Muita tärkeitä yhtyeitä hänen urallaan ovat olleet Eero Raittisen Help, Albert Järvinen Band, Made in Sweden, The Group sekä Kirkan, Hectorin ja Pekka Pohjolan eri kokoonpanot.[3] Hän on toiminut myös sessiomuusikkona jo 1970-luvulta alkaen sekä työskennellyt filmiyhtiössä.lähde? Aaltonen on vuoteen 2019 mennessä soittanut noin 1 800 kappaleella ja 1 200 karaoketaustakappaleella.[4] Aaltonen käyttää Yamahan rumpuja ja Zildjian symbaaleja.

Vesa Aaltonen
Vesa Aaltonen
Vesa Aaltonen
Henkilötiedot
Syntynyt7. maaliskuuta 1950[1]
Ammatti muusikko, rumpali

Aaltonen on kertonut, että häntä ja muita ruotsalaisen Made in Sweden -yhtyeen muusikkoja pyydettiin Abban taustayhtyeeksi vuoden 1976 Australian-kiertueelle. Aaltonen ja toinen yhtyeessä soittanut suomalainen, basisti Pekka Pohjola, kieltäytyivät. He kokivat olevansa progressiivisen rockin muusikkoja, jotka eivät soita purukumipoppia. Made in Swedenia pidettiin maailmanluokan progeyhtyeenä, eikä muusikkojen siirtymistä genrestä toiseen tuolloin katsottu hyvällä.[4]

Aaltosen omaelämäkerta Vesa Aaltonen – Tasavallan presidentistä valtakunnan rumpaliksi ilmestyi marraskuussa 2019. Kirjan toimitti Georg Lindström ja julkaisi Svart Records.[5]

Lähteet

  1. Tiikkaja, Samuli: Herra Tasavallan Presidentti. Suomalainen progen legenda Vesa Aaltonen kieltäytyi 1970-luvulla soittamasta Abban kanssa. Helsingin Sanomat, 3.3.2020, s. B 11. Helsinki: Sanoma Oyj. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 13.7.2020.
  2. Vesa Aaltonen Discography at Discogs Discogs.com. Viitattu 21.7.2013. (englanniksi)
  3. Vesa Aaltonen Proge Band Keitelejazz.
  4. Rantanen, Kimmo: Suomalaiselle Vesalle esitettiin satumainen tarjous ABBAn rumpalina – miehen vastaus sai managerille luun kurkkuun: ”Olimme hurjia idealisteja” Ilta-Sanomat. 4.12.2019. Viitattu 25.12.2019.
  5. Siltanen, Vesa: Tasavallan Presidentistä valtakunnan rumpaliksi – Vesa Aaltosen elämäkertateos julkaistaan marraskuussa Soundi. 24.10.2019. Viitattu 25.12.2019.

    Kirjallisuutta

    • Aaltonen, Vesa & Lindström, Georg (toim.): Vesa Aaltonen: Tasavallan Presidentistä valtakunnan rumpaliksi. Helsinki: Svart, 2019. ISBN 978-952-68906-3-0.

    Aiheesta muualla


    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.