Vero

Vero-oikeudellisesti verolla tarkoitetaan yksityisen (verovelvollisen) julkiselle vallalle (veronsaajalle) maksamaa julkisyhteisön yksipuolisesti määräämää pakollista ja lakimääräistä rahasuoritusta, johon julkisen vallan eli veronsaajan puolelta ei liity välitöntä vastasuoritusta.[1] Vero on siis eräänlaista vastikkeetonta pakkoperintää, josta päättää nykyisin yleensä demokratia. Veronsaaja ei suorita maksajalle siitä välitöntä vastiketta, vaan veroilla rahoitetaan julkisyhteisöjen toimintaa niiden hoitaessa keskeisiä palveluita yhteiskunnassa.

Verot eroavat veronluonteisista maksuista siinä, että veronluonteinen maksu on korvausta jonkin edun käyttämisestä. Veron ja maksun välinen raja ei aina kuitenkaan ole selvä. Julkisyhteisöt tarjoavat verovarojen avulla erilaisia merkittäviä palveluita, mutta ne eivät ole suorassa yhteydessä veron maksuun/ maksajaan. Verojen ei siis suoraan voida katsoa olevan korvausta saaduista yhteiskunnan palveluista.

Veronsaajia (fiscus) ovat valtion kassa eli valtio, kunnat tai muut julkisyhteisöt (Suomessa evankelis-luterilainen kirkko, ortodoksinen kirkko, kansaneläkelaitos, metsänhoitoyhdistys tai metsäkeskus ja näiden lisäksi EU). Sipolan mukaan vero ja sen saamenkielinen vastine ovat tarkoittaneet alun perin uhria.[2]

Pääartikkeli: Verotus Suomessa

Verovelvollinen on Suomessa lähtökohtaisesti jokainen luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö. Tällä tarkoitetaan, että jokainen ihminen (luonnollinen henkilö) sekä yritys, yhdistys, säätiö tai muu oikeushenkilö ovat aina verovelvollisia.[1]

Avo- tai avioliitossa puolisoista molemmat ovat erikseen verovelvollisia. Myös lapset ovat vanhemmistaan itsenäisiä verovelvollisia. Tämä tarkoittaa sitä, että verotettavia tuloja ei lasketa yhteen veron määrän laskemiseksi.[1]

Verovuoden aikana kuolleen henkilön kuolinpesää verotetaan kuolinvuodelta sekä vainajan että kuolinpesän tulosta. Kuolinpesään sovelletaan niitä tuloverolain säädöksiä, joita vainajaankin olisi sovellettu. Kuolinpesän tuloksi lasketaan siis sekä vainajan että kuolinpesän tulot. Kuolinpesä saa myös kaikki ne vähennykset, jotka vainaja olisi saanut, jos olisi elänyt verovuoden loppuun. Lesken tuloja ei veroteta kuolinpesän tuloina. [1]

Suomessa asunut tai asuva voi olla verovelvollinen Suomeen, vaikka ei asuisikaan tai oleskelisikaan Suomessa. Tällöin puhutaan kansainvälisestä vero-oikeudesta ja sen tulkinnasta. Suomen verotusvallan ulottuvuudesta ulkomaille määrätään erityisesti tuloverolaissa.[1]

Yleinen verovelvollisuus on Suomessa verovuonna asuneella henkilöllä, kotimaisella yhteisöllä tai kuolinpesällä. Tällä tarkoitetaan, että he ovat verovelvollisia sekä Suomesta että muista maista saamistaan tuloista. Tällöin verovelvollisuuden sanotaan olevan globaalista eli maailmanlaajuista.[1]

Rajoitetusti verovelvollisia ovat kaikki ne, jotka eivät ole yleisesti verovelvollisia. Jos luonnollinen henkilö ei asu Suomessa, hän on täällä rajoitetusti verovelvollinen. Ulkomainen yhteisö on niin ikään rajoitetusti verovelvollinen. Rajoitetusti verovelvollinen on velvollinen suorittamaan Suomeen veroa vain täältä saamistaan tuloista. Suomesta saatuja tuloja ovat esimerkiksi suomalaiselta maksajalta saatu palkka Suomessa tehdystä työstä ja suomalaisen osakeyhtiön maksama osinko. Eräät Suomesta saadut korkotulot eivät ole kuitenkaan veronalaista tuloa rajoitetusti verovelvolliselle. Esimerkiksi talletustilin tai joukkovelkakirjalainan korko on rajoitetusti verovelvolliselle verovapaa.

Verosopimukset: Jos Suomella ja verovelvollisen muuttomaalla on valtioiden välinen verosopimus, määritellään niissä millaisissa tilanteissa ne rajoittavat omaa verotusvaltaansa. Verosopimuksilla voidaan vain rajoittaa Suomen omaa lainsäädäntöä. Verosopimus ei koskaan laajenna Suomen verotusvaltaa eli luo uutta verotusta, jota Suomessakin ei olisi. Suomen sisäinen lainsäädäntö ohittaa verosopimukset aina, kun ne kaventavat sisäisen lainsäädännön mukaista verotusta. Jos esimerkiksi tulo on Suomessa yli kuuden kuukauden ulkomailla oleskelun vuoksi verovapaata, kyseistä tuloa ei voi verottaa Suomessa, vaikka verosopimus erikseen antaisikin Suomelle verotusoikeuden. [1]

Julkisen sektorin toiminnan rahoittaminen eli verojen fiskaalinen tavoite on verotuksessa tärkeintä.^lähde? Lisäksi veroilla on erilaisia poliittisia tavoitteita: tulonjakopoliittisia, sosiaalipoliittisia, terveyspoliittisia, kasvupoliittisia, suhdannepoliittisia, työllisyyspoliittisia, elinkeinopoliittisia sekä ympäristöpoliittisia tavoitteita.[3] Verorahoilla tuotetaan julkisia palveluita kuten koulutusta ja terveydenhuoltoa, jotka ovat maksuttomasti tai pientä maksua vastaan käytettävissä.[4]

Veroilla voidaan vaikuttaa sosiaalipoliittisesti, esimerkiksi tulonsiirtoina kotitalouksille (lapsilisä). Progressiivisella ansiotulojen verotuksella pyritään tasaamaan ihmisten välisiä tuloeroja. Veroilla voidaan vaikuttaa taloudelliseen toimintaan joko suhdanteiden tai muiden syiden takia (avustukset yrityksille ja maataloudelle). Niillä voi olla aluepoliittisia tavoitteita tai tarkoitus ohjata ihmisten toimintaa haluttuun suuntaan terveyden (tupakkavero, makeis- ja virvoitusjuomavero) tai ympäristön (ympäristövero) vuoksi.

Verotuksessa puhutaan ohjaavasta ja neutraalista verotuksesta edeltävän tarkoittaessa johonkin kannustamista tai estämistä. Neutraali tarkoittaa, ettei verotus vaikuta verovelvollisen valintoihin. Verot voivat yrittää ehkäistä jotakin toimintaa tai ne voivat kannustaa johonkin toimintaan (verovähennykset, veronhuojennus). Ne ovat hienovaraisempi yhteiskunnan ohjauskeino kuin suorat käskyt tai kiellot. Erilaisten tavoitteiden tarkka kohdistaminen haluttuun ryhmään, ja vain siihen, tekee verolait kuitenkin helposti kovin monimutkaisiksi.

Etuperiaatteella tarkoitetaan, että kansalaisten tulisi maksaa veroa sen mukaan, kuinka suuri hyöty heillä on julkisen vallan toiminnasta (merkitys veropolitiikassa nykyään vähäinen). Veronmaksukykyisyyden periaatteella tarkoitetaan, että jokaisen tulisi maksaa veroja taloudellisten voimavarojensa mukaan. Tehokkuusperiaate tarkoittaa, että verot tulisi kerätä mahdollisimman pienin kustannuksin ja että verotus toteutuisi kaikkien kansalaisten kohdalla. Oikeudenmukaisuudenperiaate jaetaan usein horisontaaliseen ja vertikaaliseen oikeudenmukaisuuteen horisontaalisen tarkoittaessa sitä, että samanlaisessa taloudellisessa asemassa olevia verovelvollisia tulisi käsitellä samalla tavoin. Vertikaalinen oikeudenmukaisuus käsitetään usein niin, että eri tulotasoilla täytyy maksaa eri määrä veroja.

Veroja voidaan luokitella eri tavoin. Eräs luokittelu on jako välillisiin ja välittömiin veroihin. Välillisiä ovat verot, jotka myyjän tulee periä tuotteen ostajalta sen hankinnan yhteydessä tai maksaa tuodessaan tuote maahan. Tällaisia veroja ovat muun muassa arvonlisävero, tullit ja valmisteverot. Välittömiksi kutsutaan niitä veroja, jotka veronmaksaja maksaa suoraan verottajalle. Näitä ovat muun muassa tulovero, yhteisövero, lähdevero ja kiinteistövero. Käytännössä myös välittömän veron maksu tapahtuu usein, kun tulon maksaja suorittaa maksettavasta erästä ennakonpidätyksen. Jako välittömiin ja välillisiin ei kuitenkaan ole yksiselitteinen, vaan siihen liittyy usein kysymys verotuksen kohtaannosta. Kohtaanto tarkoittaa sitä, kuka viime kädessä maksaa veron aiheuttaman rasituksen. Tutkijat lähtevät usein siitä, että maksaja on luonnollinen henkilö. Muodollinen kohtaanto nähdään verolakia luettaessa.

Yksittäisillä veroilla on aina haittapuolia. Järkevää veropolitiikkaa voidaankin tehdä vain vertailemalla eri veroja ja tarkastelemalla verotusta kokonaisuutena.[5]

Verojen määrä vaihtelee eri valtioissa riippuen julkisten palvelujen määrästä ja julkisen sektorin toimintojen tehokkuudesta. Pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa verotus on suhteellisesti korkea, koska yhteiskunta rahoittaa monia asioita (mm. sosiaaliturvan, julkisen terveydenhuollon, koulutuksen, julkisen liikenteen jne.). Alhaisemman verotuksen maissa nämä menot tulee maksaa itse, mistä huolimatta ostovoima on yleensä merkittävästi parempi.^lähde? Yleensä korkeammissa tuloluokissa erotus korkean verotuksen ja matalan verotuksen maiden välillä on merkittävä. Veroparatiisi on paikka, jossa verotus on vähäistä. Nämä ovat usein saaria (Jersey, Guernsey, Bermuda, Cayman jne.) tai kaupunkivaltioita, esimerkiksi Monaco, Liechtenstein, Singapore, Hongkong ja Andorra.

Pääartikkeli: Kokonaisveroaste

Kansantalouden kokonaisveroaste mittaa julkisen vallan keräämien verojen ja veronluonteisten maksujen suhdetta bruttokansantuotteeseen. Kokonaisveroaste, mukaan lukien sosiaaliturvamaksut, oli vuonna 2010 Suomessa 42,1 %, mikä oli EU-maiden kuudenneksi korkein. EU-maiden keskiarvo oli 35,6 %.[6]

• Verotus Suomessa
• Tuloerot
• Verokiila
• Verovähennys
• Yleishyödyllisen yhteisön verotus
• Verokortti
• Polttoainevero
• Verohallinto

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vero Wikimedia Commonsissa