Verneri Louhivuori

Antti Niilo Verneri ”Louhisusi” Louhivuori (vuoteen 1905 Lohtander; 31. toukokuuta 1886 Kuopion maalaiskunta – 27. marraskuuta 1980 Helsinki) oli suomalainen partiojohtaja. Hän lienee ollut ensimmäisiä partiosta kiinnostuneita suomalaisia, ja hänen myöhemmät ansionsa ovat nostaneet hänet Suomen partioliikkeen isäksi.lähde? Hänelle myönnettiin rovastin arvonimi.[1]

Verneri Louhivuori vuonna 1941.

Ura

Louhivuoren vanhemmat olivat sahanhoitaja Mikael Lohtander ja käsityönopettaja Anna Karoliina Savolainen. Hän tuli ylioppilaaksi Mikkelin lyseosta 1904 ja suoritti teologian lopputukinnon Helsingin yliopistossa 1908. Valmistumisensa jälkeen hän toimi pappina Sortavalassa, Lappeen seurakunnassa ja Valtimon seurakunnassa vuosina 1908–1910 ja vuosina 1920–1922 Velkuan seurakunnan kirkkoherrana. Hän työskenteli Kotimaa-lehden toimitussihteerinä vuosina 1922–1948 ja Helsingin seurakuntien huoltokeskuksen johtajana 1933–1957. Louhivuori solmi avioliiton vuonna 1917 Ilta Maria Mustalan kanssa. Verneri Louhivuoren veli Oskari Wilho Louhivuori oli Suomen itsenäisyyssenaatin jäsen.

Louhivuori vaikutti elämänsä aikana monella alalla. Hän oli muun muassa perustamassa Suomen ensimmäistä sotilaskotia ja Lehtisaaren nuorisokotia[2] sekä toimi vuosikymmeniä Vanhainsuojelun Keskusliiton (vuodesta 1974 Vanhustyön keskusliitto) toiminnanjohtajana.

Louhivuori allekirjoitti syksyllä 1942 natsisaksalaisvetoiseksi mainitun Euroopan nuorisoliiton perustamisasiakirjan ja oli osataan vaikuttamassa siihen, että Hitler-Jugendin johtajalle Arthur Axmannille myönnettiin Suomen Leijonan suurristi.[3]

Tehtävät partiossa
  • 1917–1919 Suomen Partioliitto – Finlands scoutförbundin ensimmäinen presidentti
  • 1917–1919 Helsingin NMKY:n partiopoikien (nyk. Partiolippukunta Helsingin Siniset) lippukunnanjohtaja[4]
  • 1918 HNMKY:n pääsihteeri
  • 1920–1941 Suomen Partioliiton puheenjohtaja
  • 1922–1941 Suomalaisen Partiopoikaliiton puheenjohtaja
  • 1941–1957 Suomen partiopoikajärjestön puheenjohtaja

Partiouraan liittyvät kunnianosoitukset
  • 1926 Hopeasusi nro. 1
  • 1940 Kultajoutsen, Partiotyttöjen korkein mitali. "Louhisusi" oli yksi kolmesta miehestä, jolle se myönnettiin.
  • 1947 Suurmänkijä nro 7. Louhivuori on ainoa tämän arvonimen saaja, joka ei kuulunut Metsänkävijät-lippukuntaan.
  • 1963 Rautainen karhunkäpälä nro 32
  • 1968 Suomen Pyhän Yrjänän Killan (SPYK) ensimmäinen kunniajäsen
  • Suomen Partiopoikajärjestön kunniajäsen
  • Suomen Partiomuseoyhdistyksen kunniajäsen
  • 1966 Suomen Partiolaiset ottivat käyttöön Louhisuden nimeä kantavan ansiomerkin, "Louhisuden soljen". Solki voidaan luovuttaa ansioituneelle vartion- tai venekunnan johtajalle. Merkki julkaistiin Louhisuden 80-vuotissyntymäpäiväjuhlan kunniaksi 31.5.1966.

Louhisuden merkit ovat nykyään osa Suomen Partiomuseon kokoelmia.

Julkaisut

Verneri Louhivuori kirjoitti teoksia paitsi omalla nimellään myös nimimerkeillä "Antti-setä", "Mikonpoika" ja "Seppä". Osa hänen kirjoittamistaan kirjoista määrättiin sodan jälkeen poistettavaksi kirjastoista ”Neuvostoliitolle vihamielisinä”. Nämä teokset on merkitty tähdellä (*).[5]

  • Neljännesvuosisataa nuorisotyötä. Helsinki 1915. NMKY- ja NKY-liitto, HNMKY.
  • Pyhillä partioilla: Suomen nuorelle partioväelle. Helsinki 1918. Karisto.
  • Hiiriläisten perhe: Karamelluriuksen ja Pulluriuksen ja muiden hiirenpoikasten vaiheista. Pikku pojille ja tyttösille kertonut Antti-setä. Helsinki 1928. Otava.
  • Pyhiä seikkailuja: Varhaisnuorisolle. Helsinki 1931. Otava.
  • Rehti mies eli Jussi Variksen seikkailuja Suomessa ja Venäjällä. Porvoo 1933. WSOY. *
  • Urkkijat kintereillä: Jussi Variksen seikkailuja Suomessa ja Venäjällä II. Porvoo 1934. WS. *
  • Samppa ja me: Koululaiskertomus routavuosilta. Porvoo 1936. WSOY. *
  • ”– niin kuin mekin annamme anteeksi.” Pienoisromaani vuosisadan vaihteen ajoilta. Helsinki 1955. Kirjapaja.

Louhivuori on kirjoittanut myös tietokirjallisuutta ja lehtiartikkeleita sekä tehnyt suomennoksia.

Lähteet

Viitteet
  1. Louhivuori, Antti Niilo Verneri (Runeberg.org) Kuka kukin on. Viitattu 23.3.2016.
  2. Lehtisaaren nuorisokoti (arkistoversio 25.6.2004).
  3. Kari Vainion kolumni 25.4.2010. Turun Sanomat. Viitattu 27.4.2010. [vanhentunut linkki]
  4. Pala nuotio – Helsingin Siniset 1917–2004.
  5. Kielletyt kirjat. Viitattu 8.7.2006.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.