Verner Kivinen

Kivinen kävi kansakoulun ja suoritti yksityisesti keskikoulun Iin yhteiskoulussa vuonna 1930. Kivinen kävi Suojeluskuntaupseerikurssin vuonna 1922 ja taktiikan soveltamiskurssin vuosina 1925 ja 1927 sekä Reserviupseerikoulun vuonna 1928. Pioneeripäällystön kurssin hän suoritti vuonna 1931 ja komppanianpäällikkökurssin sekä konekivääri- ja kranaatinheitinkurssin vuonna 1933.[2][3]

Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppania.

Kivinen työskenteli merimiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 29. lokakuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella.[2][3]

Kivinen saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajaksi 12. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Kalevankankaalla, Tampereella, Kauksamossa, Kivennavalla ja Raivolassa.[2][3]

Kivinen siirrettiin sisällissodan jälkeen 12. heinäkuuta 1918 Pioneerikoulutuspataljoonaan, missä hän palveli vääpelinä 1. komppaniassa. Armeijasta hän erosi 15. helmikuuta 1919 ja siirtyi Suojeluskuntajärjestön palvelukseen ja hänet sijoitettiin 20. 5. 1919 alkaen paikallispäälliköksi Hattulan suojeluskuntaan, mistä hänet siirrettiin 10. tammikuuta 1920 niin ikään paikallispäälliköksi Laukaan suojeluskuntaan. Laukaasta hänet siirrettiin 1. marraskuuta 1921 alkaen paikallispäälliköksi Harjavallan suojeluskuntaan ja edelleen 1. kesäkuuta 1925 alkaen paikallispäälliköksi Isoonkyröön. Isostakyröstä hän siirtyi 1. heinäkuuta 1926 päälliköksi Etelä-Pohjanmaan suojeluskuntapiirin 12. alueelle ja 1. kesäkuuta 1928 alkaen 2. alueen päälliköksi.[2][3]

Kivinen osallistui talvisotaan konekiväärikomppanianpäällikkönä Jalkaväkirykmentti 23:ssa, mistä hänet siirrettiin hoidettavaksi Taipalella sattuneen onnettomuuden vuoksi.[3]

Välirauhan aikana hän toimi Konekiväärikoulutuskeskus 1:ssä päällikön apulaisena ja koulutusohjaajana ja Etelä-Pohjanmaan Itäisen suojeluskuntapiirin 2. alueen päällikkönä. Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin konekiväärikomppanianpäälliköksi Jalkaväkirykmentti 16:sta ja hän osallistui taisteluihin Pantsussa, Repomäellä, Kangaskylässä ja Mikkelinkankaalla. Hän joutui jatkosodan ensimmäisenä sotavuonna hoidettavaksi 10. Sotasairaalaan, mistä hänet komennettiin parannuttuaan konekiväärikomppanianpäälliköksi Jalkaväenkoulutuskeskus 9:ään. Vuonna 1942 hänet nimitettiin pataljoonan komentajaksi Jalkaväenkoulutuskeskus 16:een ja edelleen yleisesikuntaupseeriksi Etelä-Pohjanmaan Itäiseen suojeluskuntapiiriin, missä hän palveli sodan loppuun saakka. Sotien jälkeen hän työskenteli piiritarkastajana Vakuutusyhtiö Pohjolassa vuoteen 1949 saakka, jolloin siirtyi vakuutusyhtiö Tarmon palvelukseen ja palveli Tarmossa vuoteen 1957 saakka.[3]

Kivinen toimi Suistamon kunnan arvioimislautakunnan puheenjohtajana vuosina 1945–1946 ja Etelä-Pohjanmaan suojeluskuntapiirin kunniatuomioistuimen jäsenenä vuoteen 1944 saakka sekä sai Lapuan Upseerikerhon kunniajäsenyyden. Hän toimi myös Sotaveteraaniliiton Lapuan osaston kunniajäsenenä.[2][3]

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset		Kunniamerkit
Aliupseeri 11. helmikuuta 1918 Vääpeli 12. heinäkuuta 1918 Suojeluskuntaupseeri 30. kesäkuuta 1922 Reservin vänrikki 20. syyskuuta 1928 Reservin luutnantti 13. toukokuuta 1932 Kapteeni ? Majuri ?		Vapaudenristi 3. lk. (1940 ja 1944) Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ritarimerkki Vapaudenmitali 2. lk. Suojeluskuntajärjestön rautainen ansioristi Vapaussodan muistomitali soljen kera Talvisodan muistomitali Aunuksen muistomitali Jääkärimerkki Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi Unkarin ensimmäisen maailmansodan muistomitali

• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.