Verlan puuhiomo ja pahvitehdas

Hugo Neuman perusti Verlankosken partaalle puuhiomon vuonna 1872. Hiomo oli pieni ja työllisti vain noin 10–12 henkeä. Ongelmana oli myös pahvin kuljettaminen, sillä tieyhteydet olivat kehnot etenkin rospuuttoaikaan. Pahvipaaleja kerrotaan yritetyn kuljettaa rautatien varteen jopa veneitse, mutta pääosin rahtauksesta huolehtivat lähikylien talonpojat. Neumanin hiomo paloi jo 1874, eikä omistajilla ollut varaa rakennuttaa sitä uudelleen.[1]

Toinen hiomo rakennettiin Verlaan vuonna 1882, ja sen yhteyteen nousi myös pahvitehdas. Yrittäjinä olivat itävaltalainen paperimestari Gottlieb Kreidl, saksalainen paperimestari Luis Hänel ja viipurilainen liikemies Wilhelm Dippell. Tehdasrakennukset olivat alun perin puuta, mutta kun hiomo tuhoutui tulipalossa 1892, päätettiin se muurata arvokkaasti ja huomattavasti paloturvallisemmin tiilestä. Tiilinen kuivaamo valmistui vuonna 1893, minkä jälkeen myös hiomo ja muu tehdas muurattiin tiilestä. Rakennukset suunnitteli viipurilainen arkkitehti Eduard Dippell, joka oli Wilhelm Dippellin veli.[2]

Kissakoski Oy osti Werlan Puuhiomo ja Pahvitehdas -yhtiön vuonna 1920 Kissakosken paperitehtaan tulipalosta saaduilla vakuutusrahoilla. Pari vuotta myöhemmin, vuonna 1922, Kymin Osakeyhtiö (nyk. UPM-Kymmene) osti Kissakoski Oy:n ja Verlan sen mukana. Yrityskaupan motiiveina olivat Verlan suuret metsäomistukset, puuhiokkeen hankinta sekä kilpailun vähentäminen Pohjois-Kymenlaaksossa.[3]

Uudet omistajat uusivat tehtaan koneistoa jonkin verran, mutta perustyömenetelmät säilyivät melko muuttumattomina.[4] 1960-luvulle tultaessa Verla lienee ollut Suomen vanhanaikaisin puunjalostustehdas, jota tituleerattiin jo tuolloin "museotehtaaksi".

Tehdas lakkautettiin 1964, ja sen laitteet ja rakennukset jätettiin koskemattomiksi. Tehdas oli alkanut vanhentua teknisesti ja jäädä pieneksi kooltaan jo 1930-luvulla, ja vähitellen menekkivaikeudet, ajoittainen energiapula ja nousevat henkilöstökulut johtivat tehtaan lakkauttamispäätökseen. Päätös lakkauttamisesta tehtiin vuonna 1952, minkä jälkeen nuorimmat ja vähiten aikaa tehtaalla työskennelleet työntekijät irtisanottiin. Suurin osa työntekijöistä pyrittiin kuitenkin sijoittamaan töihin yhtiön muille tehtaille, ja monet myös jäivät miltei 12 vuotta kestäneen lakkauttamisprosessin edetessä eläkkeelle. Tehtaan toimintaa supistettiin vähitellen niin, että kolmesta vuorosta siirryttiin ensin kahteen ja lopulta yhteen vuoroon. Lakkauttamisen jälkeen Verlasta kulki vielä pitkään nk. työläisbussi Kuusankosken tehtaille aamuin ja illoin. Joitakin vanhimmista työntekijöistä palkattiin pitämään huolta tehdasalueesta.[5]

Verlan tehdas avattiin museona vuonna 1972. Museon "isänä" pidetään Veikko Talvea, joka tallensi Verlan tehtaan toimintaa valokuvaamalla ja haastattelemalla tehtaan työntekijöitä. Vuoden 1966 lopulla hän ehdotti Kymiyhtiön johdolle tehtaan kunnostamista tehdasmuseoksi. Hanketta auttoi Kymiyhtiön henkilökunnan lomakylän perustaminen Verlaan vuonna 1967. Lopullinen päätös museoimisesta syntyi Kymiyhtiön hallituksen ja Kymin englantilaisen tytäryhtiön Star Paper Limitedin johtokuntien vieraillessa Verlassa 1969. Museon avaaminen vuonna 1972 osui yhteen Kymiyhtiön 100-vuotisjuhlien kanssa. Samaan aikaan myös Verlan ensimmäisen puuhiomon perustamisesta oli kulunut 100 vuotta. Vuonna 1991 Kymmene Oy eli nykyinen UPM-Kymmene Oyj teki aloitteen museoalueen virallisesta suojelusta, mikä oli merkittävä askel eteenpäin kohti Verlan hyväksymistä UNESCOn maailmanperintöluetteloon vuonna 1996. [6] Tehdasmuseon toisena isänä voitaneenkin pitää museon tuolloista intendenttiä Eero Niinikoskea.

Verlan tehdasmuseo on avoinna matkailijoille toukokuun alusta syyskuun puoliväliin. Maailmanperintökohteeseen kuuluu kuitenkin myös laajempi alue, jolla voi luonnollisesti vierailla ympäri vuoden. Verlankoskessa toimii edelleen 1950-luvulla rakennettu Verlan vesivoimalaitos, joka on laajennettu 1990-luvulta toisella voimalaitoksella (Verla 2). Molemmat kuuluvat nykyisin KSS Energialle. Valkealan puoleisella rannalla toimii myös Vähä-Selänpään kylän mylly. Alueella sijaitsee myös vuonna 1919 valmistunut seuratalo, joka remontoitiin vuosien 2009–2011 aikana paikallisten yhdistysten käyttöön.[7]