Veritimantti

Veritimantti (myös konfliktitimantti[1] tai sotatimantti[2]) tarkoittaa sota-alueelta kaivettuja timantteja, jotka myydään sodan tai kapinan rahoittamiseksi. Esimerkiksi Sierra Leonen kapinallisarmeija rahoitti veritimanteilla vuosina 1991–2002 käytyä sisällissotaa.[3] Myös Kongon demokraattisesta tasavallasta, Angolasta ja Liberiasta on viety veritimantteja.[1]

Timanttien huuhdontaa Sierra Leonessa.

Veritimanttikaupan estämiseksi on kehitetty niin sanottu Kimberleyn prosessi, jonka tarkoituksena on varmistaa etteivät kapinalliset voi rahoittaa timanttien avulla sotaa. Järjestelmä otettiin käyttöön 2003 ja siihen kuuluvat maat ottavat vastaan timantteja vain toisista prosessiin sitoutuneista maista. Tuottajamaassa viranomaiset varmentavat timanttien lähteen ja pakkaavat ne sinetöityihin laatikoihin. Maahantuojavaltioissa puolestaan varmistetaan aitoustodistus ja sinetti. Global Witness -kansalaisjärjestön mukaan 1990-luvun puolivälissä maailmalla myydyistä timanteista 15 prosenttia oli peräisin konfliktialueilta, mutta 2000-vuosikymmenen puoliväliin mennessä osuus oli pudonnut prosenttiin.[2]

Populaarikulttuurissa

Veritimanttikaupasta on tehty muun muassa elokuvat Blood Diamond – veritimantti (2006) ja Kuolema saa odottaa (2002). Yhdysvaltalainen artisti Kanye West on tehnyt Sierra Leonen veritimanteista kappaleen ”Diamonds from Sierra Leone”.

Lähteet

  1. Lappalainen, Elina: Valvonnalla veritimantteja vastaan. Helsingin Sanomat, . HS arkisto (maksullinen). Viitattu 3.2.2011.
  2. Manninen, Mari: Sinetöidyssä laatikossa maailmalle. Helsingin Sanomat, 20.12.2006. HS arkisto (maksullinen). Viitattu 3.2.2011.
  3. Lappalainen, Elina: Timanttikaupan todistaja. Helsingin Sanomat, 10.5.2009. HS arkisto (maksullinen). Viitattu 3.2.2011.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.