Verifikationistinen merkitysteoria

Verifikationistinen merkitysteoria[1] (< lat. verificare 'todentaa' < verus 'tosi'; merkityksen verifikaatioteoria, merkityksen todentamisteoria[2], merkityksen verifiointikriteeri[3]) on Wienin piirin loogisten empiristien kehittämä filosofinen teoria lauseiden merkityksestä. Se on keskeinen osa verifikationismia sellaisena kuin looginen empirismi sen ymmärsi.

Verifikationistisen merkitysteorian mukaan lauseen merkityksen määrittelee se menetelmä, jonka kautta lause verifioidaan empiirisesti. Jos jotain lausetta ei voida verifioida empiirisesti, se on mieletön. Esimerkiksi lause ”nyt sataa” on mieletön, ellei ole olemassa tapaa, jolla voitaisiin ainakin periaatteessa verifioida, sataako todella vai ei. Tällä perusteella looginen empirismi luki muun muassa metafysiikan ja suuren osan etiikkaa mielettömiksi.

Verifikationismista luovuttiin[1], koska se oli liian ankaraa. Mitään universaalista väitettä ei voida todistaa oikeaksi. Esimerkiksi Carl Gustav Hempelin lause ”kaikki korpit ovat mustia” voitaisiin todentaa tarkastamalla kaikki nykyiset, menneet ja tulevat korpit. Emme voi siis koskaan saada mitään asiaa havainnoin todennetuksi. Toisaalta tämä kritiikki on epäpätevää, sillä olisi mieletöntä väittää, että ylipäätänsä millään teorialla olisi mahdollista todistaa induktiivista väitettä -kuten "kaikki korpit ovat mustia"- todeksi, mikä on myös tieteissä hyvin tiedostettua. Ja jos verifikationistinen merkitysteoria otetaan ulos filosofisesta kontekstistaan, niin voidaan todeta, että sitä käytetään jatkuvasti tieteissä, erityisesti luonnontieteissä.