Verbi

Verbit eli teonsanat on yksi useimpien kielten sanaluokista. Tyypillinen verbi ilmaisee tekemistä, olemista tai tapahtumista[1]. Verbi voi taipua esimerkiksi toimijan persoonan tai luvun mukaan, mutta näin ei tapahdu kaikissa kielissä.

Lauseen rakenteen kannalta verbin keskeinen tehtävä on toimia predikaattina eli lauseen ytimenä. Suomen kielessä predikaatti on finiittinen eli persoonamuotoinen verbi, joita on jokaisessa lauseessa yksi. Predikaattiverbi myös määrää, mitä muita jäseniä lauseessa on. Verbin valenssiksi kutsutaan verbin pakollisten täydennysten määrää:

  • Sataa. (0)
  • Lintu lentää. (1)
  • Anna syö omenaa. (2)
  • Anna antaa omenan Liisalle. (3)

Sen mukaan, liittyykö verbiin tavallisesti objekti vai ei, verbit jaetaan transitiivi- ja intransitiiviverbeihin Esimerkiksi sataa ja lentää ovat intransitiiviverbejä, syödä ja antaa transitiiviverbejä.

Erityisesti indoeurooppalaisissa kielissä verbit jaetaan pääluokkiin, jotka ovat aktiivi ja passiivi. Perinteisesti tätä jaottelua on käytetty myös suomen kieliopeissa, vaikka suomen niin sanottu passiivi on luonteeltaan erilainen kuin esimerkiksi englannin tai ruotsin passiivi.

Tempus on aikamuoto. Suomen kielessä on preesens (kestämä), imperfekti (kertoma), perfekti (päättymä) ja pluskvamperfekti (entispäättymä). Monissa muissa kielissä on myös futuuri (tulema). Suomessa ilmaistaan tulevaa aikaa preesensillä ja siihen liittyvällä tulevan ajan ilmaisimella (esimerkiksi isä menee illalla kotiin, siivoan huoneeni loppuun huomenna, hän tekee sen vuoden päästä), tulla-verbin ja kolmannen infinitiivin illatiivilla avulla muodostettavalla rakenteella (isä tulee menemään kotiin, tulen siivoamaan loppuun huoneeni, hän tulee tekemään) tai juhlatyylisellä olla-verbin ja partisiipin avulla muodostettavalla rakenteella (isä on menevä kotiin, olen siivoava loppuun huoneeni, hän on tekevä sen). Myös aikoa-verbi ilmaisee epävarmaa tulevaisuutta (esimerkiksi isä aikoo mennä kotiin, aion siivota loppuun huoneeni, hän aikoo tehdä sen).

Modus eli tapaluokka ilmaisee puhujan suhtautumista predikaatin kuvaamaan toimintaan. Suomen kielen modukset ovat indikatiivi (tositapa), potentiaali (mahtotapa), konditionaali (ehtotapa) ja imperatiivi (käskytapa). Muissa kielissä on myös muita moduksia, kuten subjunktiivi tai gerundi.

Verbeistä voidaan muodostaa substantiivia tai adjektiivia muistuttavia infinitiivejä (nimitapa) tai partisiippeja (laatutapa).

Lähteet
  1. Pirjo Hiidenmaa, Sari Kuohukoski, Erkki Löfberg, Helena Ruuska, Tiina Salmi: Piste. Lukion äidinkieli ja kirjallisuus 1–3, s. 249. Helsinki: Otava, 2006. ISBN 978-951121850-0.

    Aiheesta muualla
    Lauseen rakenne:
    Subjekti – Predikaatti – Objekti
    Kuka, mikä? – tekee mitä? – kenelle, mille?
    Kalle – syö – kalaa

     

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.