Vera Zasulitš

Vera Zasulitš syntyi aatelisperheeseen Smolenskin läänin Gžatskin kihlakunnassa sijaitsevassa Mihailovkan kylässä. Hän jäi varhain orvoksi ja kasvoi tätiensä luona Bjakolovon kylässä Gžatskin lähellä.[1] Hänen molemmista sisaristaan tuli vallankumouksellisia ja veljestä ammattisotilas.[2] Hän valmistui moskovalaisesta sisäoppilaitoksesta vuonna 1867 ja suoritti opettajan tutkinnon.[3]

Vuonna 1868 Zasulitš tutustui Sergei Netšajeviin, joka yritti turhaan houkutella häntä mukaan vallankumoukselliseen toimintaan.[4]^{[vanhentunut linkki]} Netšajevin lähettämän kirjeen takia hän oli vangittuna vuosina 1868–71[5], ja sen jälkeen hänet karkotettiin Novgorodin lääniin ja Tveriin. Luvattoman kirjallisuuden levittämisen takia hänet pidätettiin uudelleen Tverissä, karkotettiin Kostroman läänin Soligalitšiin ja sieltä vuonna 1873 Harkovaan, jossa hän opiskeli kätilöksi.[1]

Harkovassa Zasulitš tutustui Mihail Bakuninin oppeihin ja liittyi Kiovassa perustettuun narodnikkiryhmään ”Etelän kapinalliset”. Sen suunnitteleman talonpoikaiskapinan epäonnistuttua hän siirtyi[1] vuonna 1877[3] Pietariin ja liittyi Zemlja i volja -järjestöön.[1]

Zasulitš yritti tammikuussa 1878 murhata Pietarin kaupunginpäällikön Fjodor Trepovin, joka oli määrännyt vangittuna olleen narodnikki Aleksei Jemeljanovin piestäväksi. Hän ampui Trepovia kahdesti rintaan ja haavoitti tätä vakavasti. Zasulitš pidätettiin, mutta valamiesoikeus vapautti hänet syytetyn naiivin vilpittömyyden ja viehätysvoiman sekä asianajaja Anatoli Konin loistavan puolustuspuheen ansiosta. Tapaus herätti suurta huomiota koko Euroopassa.[1] Sitä on pidetty Venäjän ensimmäisenä merkittävänä terroritekona.[2][6]

Uutta pidätystä peläten[3] Zasulitš pakeni ulkomaille. Hän palasi Venäjälle 1879 ja liittyi Tšornyi peredel -narodnikkiryhmään. Tammikuussa 1881 hän siirtyi jälleen ulkomaille ja osallistui Narodnaja voljan avustusjärjestön toimintaan. Vuonna 1883 hän liittyi Georgi Plehanovin perustamaan marxilaiseen Työn vapautus -ryhmään. Zasulitš oli kirjeenvaihdossa Karl Marxin ja Friedrich Engelsin kanssa, käänsi heidän teoksiaan venäjäksi ja kirjoitti lehtiartikkeleita. Vuoden 1899 lopussa hän kävi jälleen Venäjällä, jossa tutustui paikallisiin sosiaalidemokraattisiin ryhmiin ja V. I. Leniniin. Vuodesta 1900 lähtien hän työskenteli marxilaisten Iskra- ja Zarja-lehtien toimittajana sekä osallistui toisen internationaalin kongresseihin. Vuonna 1903 pidetyn Venäjän sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen toisen edustajankokouksen jälkeen hänestä tuli yksi menševikkien johtajista.[5]

Lokakuun manifestin jälkeen Zasulitš palasi vuoden 1905 lopussa Pietariin. Vuosien 1905–1907 tapahtumia seuranneen taantumuksen vuosina hän vaati vallankumouksellisesta toiminnasta luopumista. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän esiintyi Venäjän sotatoimien kannattajana.[4] Helmikuun vallankumouksen jälkeen hän liittyi sodankäynnin jatkamista vaatineiden oikeistomenševikkien Jedinstvo-ryhmään (”Yhtenäisyys”). Lokakuun vallankumoukseen hän suhtautui jyrkän kielteisesti.[1]