Vera Hjelt

Hjelt kuului Hjeltin merkittävään sivistyssukuun.[2] Hänen vanhempansa olivat rehtori Carl Wilhelm Hjelt ja Augusta Charlotta von Pfaler.[1] Hänen äitinsä ylläpiti Turussa yksityistä säätyläistyttöjen koulua, von Pfalerska skolania, mutta rehtori-isä ei pitänyt tyttöjen kouluttamista tärkeänä.[3] Veran ollessa kuusivuotias äiti vammautui loppuiäkseen lipaston laskulevyn pudottua hänen päähänsä, eikä isä kyennyt työnsä ohella valvomaan kahdeksanlapsista perhettä.[4] Tämän vuoksi hän ei saanut tyypillistä säätyläisperheen tytön kasvatusta vaan sai viettää nuoruutensa melko vapaasti.[5] Koska perheellä ei ollut varaa kouluttaa häntä enempää, hän toimi isänsä apuna lääninkansliassa puhtaaksikirjoittajana.[3] Hän harrasti soittamista ja laulamista, mutta koska kaupungista ei tahtonut saada nuotteja,[3] hän perusti vain 17-vuotiaana Turun ensimmäisen musiikkikaupan,[5] jota piti vuosina 1875–1877.[1]

Isän kuoltua vuonna 1876 Hjelt päätti lähteä Tammisaaren ruotsinkieliseen opettajaseminaariin, ja saatuaan vapaaoppilaspaikan hän aloitti kansakoulunopettajan opinnot 1878. Hän valmistui 1881 ja toimi vuoden kansakoulunopettajana Hammarlandissa ja sen jälkeen toisen vuoden Turussa.[3][1] Sitten hän lähti Ruotsiin, jossa toimi Nääsin veistonopettajaseminaarin opettajana 1883–1885[1] ja suoritti veistonopettajantutkinnon toisena naisena koulun historiassa. Palattuaan Suomeen Hjelt perusti 1885 Helsinkiin yksityisen kasvatusopillisen veistokoulun.[3] Koulua kävi vuosittain yli kaksituhatta oppilasta.[6] Oman koulun johtamisen ohella hän toimi Suomalaisen yhteiskoulun ja ruotsinkielisen yläkansakoulun opettajana.[1]

Puu- ja käsitöiden opetuksen edistäminen muodostui Hjeltille tärkeäksi ja poiki erilaisia sivuliiketoimia. Vuonna 1886 hän patentoi suunnittelemansa kokoontaitettavan höyläpenkin, joka menestyi kaupallisesti ulkomailla. Hän suunnitteli myös eri ikäisille lapsille kolme sarjaa veistomalleja ja laati ohjeita opettajille.[3] Valmiiden mallikappaleiden ja työvälineiden puuttumisen vuoksi Hjelt perusti 1891 Helsingin maalaiskunnan Oulunkylään Pikkukoskelle oman höyrysahan ja puusepäntehtaan. Tuohon aikaan nainen tehtaan johtajana ja omistajana herätti runsaasti huomiota. Yli sata työntekijää työllistänyt tehdas tuhoutui tulipalossa vuonna 1896.[4][7] Sitä ennen se ehti valmistaa kouluvälineitä, pulpetteja, huonekaluja ja jopa puutaloja. Tehtaalla tehtiin myös muun muassa Axel Gallénin Aino-triptyykin puukehykset ja Kansallis-Osake-Pankin pääkonttorin sisustus. Tehdasta johtaessaan Hjelt oli virkavapaalla opettajantoimestaan.[3]

Hjelt oli taitava puhuja ja tuottelias kirjoittaja. Hän julkaisi 1888–1902 suosittuja Julhälsning- ja Joulutervehdys-nimisiä kaupallisia joululehtiä sekä toimitti 1895–1905 lapsille suunnattuja Sländania ja Sirkkaa.[3][1] Hän kirjoitti myös kansakoulun lukukirjan ja satuja.[3]

Vuosisadan vaihteessa Hjelt suuntasi toimintansa uusille aloille, kuten järjestötoimintaan.[3] Hän liittyi Suomen Naisyhdistykseen sen sihteerinä toimineen pikkuserkkunsa[2] Alma Hjeltin suosituksesta. Hän oli mukana perustamassa liikuntavammaisten koulutuksen Suomessa aloittanutta Raajarikkoisten auttamisyhdistystä vuonna 1889 sekä Marttajärjestöä vuonna 1899. Hjelt kuitenkin irtautui pian naisliikkeestä kiinnostuttuaan laajemmista sosiaalisista kysymyksistä.[4]

Hjelt oli pohtinut naisten työoloja jo vuonna 1888 julkaistessaan kirjan Nainen käytöllisillä työaloilla. Tehtaanjohtajana toimiessaan hän kiinnostui työsuojelusta ja matkusti 1892 Saksaan tutustumaan paremmin aiheeseen. Suomeen oli perustettu vuonna 1889 kaksi ammattientarkastajan tointa. Ulkomaisten esikuvien mukaisesti naisyhdistyksen puheenjohtaja Aleksandra Gripenberg vaati erityisen naispuolisen ammattientarkastajan viran perustamista, mikä toteutui vuonna 1903. Gripenberg ja useat muutkin henkilöt kehottivat Hjeltiä hakemaan virkaa ja tämä valittiin siihen – jouduttuaan kuitenkin ensin hakemaan erivapautta sukupuolensa vuoksi. Hän toimi tehtävässä vuoden 1917 loppuun.[3][5][4] Hjelt oli koko Pohjoismaiden ensimmäinen naispuolinen ammattientarkastaja.[6] Hänen tehtäviinsä kuului työolojen valvonta koko maassa, mikä merkitsi satoja tarkastusvirkamatkoja. Hjelt teki ehdotuksia muun muassa työtilojen ilmastoinnin parantamisesta, lämpötilan säätelystä ja monenlaisista työläisten asumiseen, ruokailuun, pukeutumiseen ja keskinäisiin suhteisiin liittyvistä kysymyksistä. Pääsääntöisesti hän nautti työläisnaisten luottamusta. Tosin selvitellessään vuonna 1904 Voikkaan paperitehtaan lakkoa hän joutui työntekijöiden epäsuosioon asetuttuaan liiaksi työnantajan puolelle.[3][4]

Hjelt tutustui myös työläisten asumisoloihin. Hän oli huolestunut ”siveellisten olojen” alhaisesta tilasta, sillä tuntemattomat miehet ja naiset joutuivat usein ahtauden vuoksi nukkumaan samoissa tiloissa ja työpaikkojen sosiaalitilatkin olivat yhteiset.[6] Hän julisti myös taistelun työläisnaisten kahvinjuontia vastaan. Hänen asenteensa työläisiä kohtaan oli holhoava, joskin pehmeni myöhempinä vuosina, kun hän tutustui eduskunnassa työväenliikkeen naisedustajiin.[4]

Hjelt keräsi vuosina 1902–1909 Työtilasto-sarjaa varten valtavan tilaston työntekijöiden toimeentuloehdoista. Hänen tutkimuksensa toimivat 1921 elinkustannusindeksin laskemisen pohjana.[3] Hän kirjoitti myös 1908–1909 laajan tutkimuksen ompelijattarien ammattioloista. Se oli ensimmäinen suomalainen tutkimus työläisnaisten asemasta.[5]

Työsuojelua edistääkseen Hjelt alkoi kerätä aiheeseen liittyvää esineistöä, joista hän muodosti näyttelyn. Innoittajana oli hänen 1906 Tukholmassa näkemänsä työväensuojelunäyttely. Vuonna 1909 myönnetyn valtionavun jälkeen näyttely muuttui pysyväksi ja sijoitettiin Teollisuushallituksen tiloihin. Näyttelystä kehittyi myöhemmin Sosiaalimuseo. Hjelt toimi sen johtajana vuoteen 1931, ammattientarkastajan virasta luovuttuaan päätoimisesti.[3] Ansioistaan hän sai 3. tammikuuta 1930 tasavallan presidentin myöntämän intendentin arvonimen.[6]

Vuonna 1906 Hjelt esitti Suomen naisten voimisteluliitolle järjestelmällisen terveysvoimistelun järjestämistä tehtaissa ja muualla työskenteliville naisille. Aloitteen seurauksena oli Varalan urheiluopiston perustaminen.[6]

Vera Hjelt. Kuva: Suomen valokuvataiteen museo

Hjelt valittiin vuonna 1908 eduskuntaan RKP:n listalta Uudenmaan läänin vaalipiiristä.[1] Hän oli aloitteellinen monenlaisissa sosiaalilainsäädäntöä koskevissa aiheissa ja kuului sosiaalivaliokuntaan. Edustajantyön innoittamana hän kirjoitti myös vuonna 1915 kansalaistaidon oppikirjan.[3] Vuonna 1917 Hjelt joutui eroamaan puolueestaan, sillä hän oli äänestänyt kahdeksantuntista työpäivää koskeneen lakiesityksen puolesta, vaikka RKP oli lakia vastaan. Tämän vuoksi hän jätti myös eduskunnan saman syksyn vaaleissa.[4]

Hjelt kuului Suomen virkamiesten keskusliiton hallitukseen ja oli sen johtokunnan puheenjohtajana. Hän oli myös Suomen Konkordialiiton Uudenmaan keskusjohtokunnan puheenjohtaja sekä Sosiaalipoliittisen yhdistyksen ja Kotiteollisuusliiton johtokunnan jäsen.[1]

Hjeltille myönnettiin intendentin arvonimi ensimmäisenä Suomessa vuonna 1930.[3]

Hjelt pysyi ikänsä naimattomana. Hän vietti kesänsä ensin Mommolan kartanossa Kiskossa ja myöhemmin omassa kesäpaikassaan Bromarvissa. Hän perusti vuosisadan vaihteessa Helsingin Korkeavuorenkatu 29:ään ystäviensä Fanny Tawaststjernan ja Anna Herzbergin kanssa asunto-osakeyhtiö Neodomuksen, jossa sen jälkeen asui.[3] Hän kuoli 89-vuotiaana Helsingissä 1947.[1] Valtioneuvosto kustansi hänelle hautajaiset.[6]

Hjelt omaksui 1890-luvulla teosofisen maailmankatsomuksen, mutta ei puhunut siitä julkisesti. Se on tullut myöhemmin ilmi hänen kirjeenvaihdostaan.[8]