Vepsän kieli

Vepsä on uhanalainen kieli, joka kuuluu uralilaisen kielikunnan itämerensuomalaiseen haaraan.[2] Sitä puhuvat vepsäläiset Äänisen etelä- ja länsipuolella. 1960-luvulla kaikki alueen perheet puhuivat vepsää, mutta 1980-luvulla sitä oppivat enää lapset, joita vepsää puhuvat isovanhemmat hoitivat.[3]

Vepsä
Vepsän puhuma-alue
Vepsän puhuma-alue
Oma nimi vepsän kel’
Tiedot
Alue  Venäjä (Karjala, Leningradin alue, Vologdan alue)
Virallinen kieli ei virallista asemaa
Puhujia noin 5 000 (vuonna 2009)[1]
Sija ei 100 suurimman joukossa
Kirjaimisto latinalainen
Kielitieteellinen luokitus
Kielikunta uralilaiset kielet
Kieliryhmä suomalais-ugrilaiset kielet
suomalais-permiläiset kielet
suomalais-volgalaiset kielet
itämerensuomalaiset kielet
Kielikoodit
ISO 639-1 -
ISO 639-2 fiu (muut suomalais-ugrilaiset kielet)
ISO 639-3 vep
ISO 639-3 VEP
Ohje

Vanhakantaisuutensa vuoksi vepsää on nimitetty itämerensuomalaisten kielten sanskritiksi.[4]

Nykytilanne

Vuonna 2010 Venäjällä eli vepsän kieltä oman ilmoituksensa mukaan osaavia ihmisiä 3 610[5]. Kielen luonnollinen siirtymä on lähes kokonaan katkennut. Yksittäiset lapset saattavat oppia vepsää äidinkielenään, mutta viimeistään kouluun mennessään hekin kaksikielistyvät ja suurin osa heistä vaihtaa myöhemmin kielensä venäjään. Tämä johtuu vuonna 2008 voimaan astuneesta Venäjän koululaista, joka ei velvoita ottamaan huomioon paikallisia kieliä.[3] Vuonna 2006 tutkimusryhmän jäsenet tapasivat Koskenalan piirissä muutamia nuoria, jotka pystyivät keskustelemaan vepsäksi jossain määrin. Ryhmä ei tavannut vepsänkielisiä lapsiperheitä, eikä sellaisia edes kuultu olevan.[6]

Kieli jakautuu kolmeen murteeseen, pohjois-, keski- ja etelävepsään. Keskivepsä jakautuu edelleen useaan alamurteeseen. Murrejako käy tarkemmin ilmi seuraavasta kaaviosta:

  • pohjoisvepsä (äänisvepsä)
  • keskivepsä
    • itäinen keskivepsä
    • Ojatti
    • Šimjärvi-Päžare
    • Suda-joki
    • lounainen keskivepsä
  • etelävepsä

Vepsän kieltä opetetaan valinnaisena aineena muutamissa peruskouluissa Venäjällä vepsäläisten asuma-alueella.[7] Karjalan tasavallassa kuukausittain ilmestyvä Kodima-lehti on kaksikielinen sisältäen sekä vepsän- että venäjänkielisiä kirjoituksia. Jonkin verran Karjalan tasavallassa lähetetään myös vepsänkielisiä radio- ja televisio-ohjelmia. Kielen julkinen käyttö on kuitenkin myös siellä varsin vähäistä.[5]

Vepsä saa Venäjän valtiolta tukea kielen kehitystyöhön Karjalan tasavallassa.[8]

Ominaispiirteet

Murre-erot ovat pieniä ja kaikki vepsän puhujat ymmärtävät toisiaan vaivatta. Pohjoisvepsässä on kuitenkin joitakin piirteitä, jotka erottavat sen toisista murteista. Sananalkuinen j on muuttunut liudentuneeksi d:ksi, esimerkiksi ďäŕv 'järvi' ja ďoob '(hän) juo'. Muualla kuin ensimmäisessä tavussa l, n ja r esiintyvät useimmiten liudentuneina, esimerkiksi poigaĺe 'pojalle'. Vokaalin i jälkeinen konsonantti on muista murteista poiketen liudentumaton yksikön ensimmäisen ja toisen persoonan imperfektin päätteessä sekä monikon partitiivin ja adessiivin päätteessä, esimerkiksi ande̮in 'annoin', ande̮id 'annoit', ĺehmid 'lehmiä' ja küńźil 'kynsillä'. Palato-alveolaarinen affrikaatta /ʧ/ on pohjoisvepsässä liudentunut, mutta muissa murteissa liudentumaton. Pohjoisvepsä on säilyttänyt pitkät vokaalit uu ja ii, esimerkiksi puu 'puu' ja hiiŕ 'hiiri', mutta yy on sen sijaan muuttunut diftongiksi yu, esimerkiksi püu 'pyy'.

Kielioppi
Vepsänkielinen aapinen 1930-luvulta.

Vepsä on säilyttänyt hyvin paljon muinaiselle itämerensuomalaiselle kantakielelle ominaisia piirteitä. Siksi sitä kutsutaankin toisinaan itämerensuomalaisten kielten sanskritiksi.[9] Vepsässä on 24 sijamuotoa, joista uusimmat ovat syntyneet postpositioiden sulautuessa edeltävään sanaan.

Vepsän aakkoset
A a B b C c Č č D d E e
F f G g H h I i J j K k
L l M m N n O o P p R r
S s Š š Z z Ž ž T t U u
V v Ü ü Ä ä Ö ö ’

[10]

Liudentuneet konsonantit merkitään kirjakielessä kirjaimen jäljessä esiintyvällä heittomerkillä (’), esimerkiksi l’ tarkoittaa liudentunutta l-äännettä (ääntyy suunnilleen lj).

Nominien taivutus
sija yksikkö monikko
Nominatiivi nado ('nato') nadod
Genetiivi nadon nadoiden
Akkusatiivi nadon nadod
Partitiivi nadod nadoid
Translatiivi nadoks nadoikš
Abessiivi nadota nadoita
Komitatiivi nadonke nadoidenke
Inessiivi nados nadoiš
Elatiivi nadospäi nadoišpäi
Illatiivi nadoho nadoihe
Adessiivi nadol nadoil
Ablatiivi nadolpäi nadoilpäi
Allatiivi nadole nadoile
Essiivi-Instruktiivi nadon nadoin
Prolatiivi nadodme nadoidme
Approksimatiivi I nadonno nadoidenno
Approksimatiivi II nadonnoks nadoidennoks
Egressiivi nadonnopäi nadoidennopäi
Terminatiivi I mechasai mecoihesai
Terminatiivi II nadolesai nadoilesai
Terminatiivi III noressai 'nuoruudesta asti'
Aditiivi I mechapäi 'metsään päin' mecoihepäi 'metsiin päin'
Aditiivi II nadolepäi nadoilepäi

Persoonapronominit
yksikkö monikko
Minä Mö
Sinä Tö
Hän Hö

Kieliesimerkkejä

Pienoisevankeliumi vepsäksi: Jumal om armastanu mirud muga äjal, ka andoi ičeze üksjaižen Poigan, miše ni üks’, ken hänehe uskob, ei kadoiži, a saiži igähižen elon

Isä meidän -rukous vepsäksi:

Meiden Tat

Meiden taivhaline Tatoi!
Olgha pühä sinun nimi.
Tulgha sinun valdkund.
Tehkaha kaik sinun tahton mödhe,
täl mal kut i taivhas.
Anda meile tämbei jogapäiväine leib.
I pästa meiden velgad,
kut mö-ki pästam meiden velgnikoiden velgad.
Ala ve meid kodvusehe,
no päzuta meid pahaspäi.
Sinun om vald
i vägi i hüvüz’ kaikeks igaks.
Amin'!

(Matvei 6: 9-13)

Kirjallisuus

Vaikka puhuttuna kielenä vepsän kielen hiipumista ei ole onnistuttu viime vuosikymmeninä pysäyttämään, vepsänkieliselle kaunokirjallisuudelle ja vepsän kirjakielelle vuosikymmenet Neuvostoliiton romahduksen jälkeen ovat merkinneet myöhäistä renessanssia. Vepsänkielistä kirjallisuutta on julkaistu 1980-luvun lopulta lähtien etupäässä Karjalan tasavallassa mutta myös Suomessa ja Virossa aikakauslehdissä (erityisesti Kodima-lehdessä), monografioina ja kirjallisuusantologioissa. Suomessa vepsänkielistä kaunokirjallisuutta on kustantanut varsinkin Juminkeko-säätiö.[11] Vepsää kirjoitetaan latinalaisin aakkosin.[12]

Vepsänkielinen nykykirjallisuus on pääosin runoutta. Vanhemman polven kirjailijat ovat 1930-luvulla (kuten Rurik Lonin, Maria Abramova, Viktor Jeršov, Alevtina Andrejeva) ja 1940-luvulla (Nina Zaitseva, Nina Potaševa) syntyneitä. Nuorempaa, 1960- ja 1970-luvuilla syntynyttä sukupolvea edustavat muun muassa Nikolai Abramov (1961–2016), Mihail Bašnin, Olga Jeršova, Gulja Polivanova, Valentina Rogozina sekä äidinkieleltään venäläinen Igor Brodski (s. 1968). Vepsäläiseen kirjallisuuteen luetaan myös Vasili Pulkin (1922–1987) ja Anatoli Petuhov (s. 1934), jotka kuitenkin ovat kirjoittaneet vain venäjäksi.[13] Erityinen sija vepsän kirjakielen kehittämisessä ja viljelyssä on ollut Nina Zaitsevalla (s. 1946), joka on kääntänyt vepsäksi Uuden testamentin vuonna 2006[14] sekä julkaissut vuonna 2012 laajan eeppisen runoelman Virantanaz.[15] Ensimmäisen vepsänkielisen romaanin Kalarand julkaisi vuonna 2002 pietarilainen Igor Brodski (s. 1968).[16] Polivanova on julkaissut myös satukirjan vuonna 2019, Armaz sarnaine – heled ojaine.[17]

Vepsänkielistä kauno- ja oppikirjallisuutta
  • Abramov, Nikolai: Koumekümne koume: Petroskoi: Karjala, 1994.
  • Andrejeva, Alevtina: Koivuine. Kuhmo: Juminkeko, 2003. ISBN 952-5385-15-9.
  • Arapovič, Borislav: Lapsiden Biblii. Stokgol’m Helsinki: Biblijan kändmižen institut, 1996. ISBN 91-88794-11-3.
  • Brodski, Igor: Kalarand. Kuhmo: Juminkeko, 2002. ISBN 952-5385-11-6.
  • Kottina, Anna: Meiden sana : lugendkirj augotižškolan täht. Karjala, Petroskoi: Periodika, 1998. ISBN 5-88170-016-3.
  • Kuum öö. Soome-ugri rahvaste tänapäeva luulet. Tallinn: Kirjastuskeskus, 2006. ISBN 978-9985-9727-0-0.
  • Nieminen, Markku (toim.): Kodima, Vepsänma. Kuhmo: Juminkeko, 2003. ISBN 952-5385-16-7.
  • Zaiceva, Nina: Abekirj. Karjala, Petroskoi, 1991. ISBN 5-7545-0460-8.
  • Zaiceva, Nina: Ičemoi lugemišt : vepsän kelen lugendkirj 3.–4. klassale. Karjala, Petroskoi, 1994. ISBN 5-7545-0658-9.
  • Uz´ Zavet (kääntänyt Nina Zaiceva). Petroskoi: Biblijan kändmižen institut, 2006. ISBN 978-952-5634-06-8.
  • Zaiceva, Nina: Virantanaz. Vepsläine epos. Kuhmo: Juminkeko, 2012. ISBN 978-952-5385-64-9.

Kielitieteellistä kirjallisuutta
  • Grünthal, Riho: Vepsän kielioppi. Helsinki: Suomalais-Ugrilainen Seura, 2016.
  • Kalima, Jalo: Vepsän sanastoa (Eripainos Virittäjästä n:o 1-3). Helsinki, 1927.
  • Lönnrot, Elias: Om det nord-tschudiska språket (Elias Lönnrotin väitöskirja vepsän kielestä vuodelta 1853). Kuhmo, Juminkeko, 2002. ISBN 952-5385-10-8.
  • Puura, Ulriikka – Karjalainen, Heini – Zaiceva, Nina – Grünthal, Riho: The Veps language in Russia. ELDIA case-specific report. Mainz: ELDIA Research Consortium. ISSN 2192-2403.
  • Wiik, Kalevi: Vepsän vokaalisointu. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1989. ISBN 951-717-564-7.
  • Zaitseva, Maria: Vepsän kielen lauseoppia. Helsinki: Suomalais-Ugrilainen Seura, 2001. ISBN 952-5150-61-5.

Lähteet
  1. Salminen, Tapani: Uralic (Finno-Ugrian) languages Helsingin yliopisto. Viitattu 24.2.2013. (englanniksi)
  2. Glottolog 4.4 - Veps glottolog.org. Viitattu 13.9.2021.
  3. Suomensukuisten kielten tutkija: hiipuvan kielen elvytys maksaisi vähemmän kuin jalkapallojoukkue Helsingin Sanomat. 10.2.2017. Viitattu 26.2.2017.
  4. Vepsians Fenno-Ugria. Viitattu 13.9.2021. (englanniksi)
  5. Ethnologue: Veps (englanniksi) Viitattu 10.12.2013.
  6. Vepsäläinen kieliyhteisö 2000-luvulla. Helsingin yliopisto. Arkistoitu 4.11.2011. Viitattu 24.2.2013.
  7. Did you know Veps is severely endangered? Endangered Languages. Viitattu 13.9.2021. (englanniksi)
  8. Официальный интернет-портал Республики Карелия gov.karelia.ru. Arkistoitu 13.9.2021. Viitattu 13.9.2021.
  9. Vepsäläiset Sukukansojen ystävät ry. Viitattu 5.9.2015.
  10. 17.04.2007 - Government of Karelia approved uniform Karelian language alphabet web.archive.org. 12.5.2019. Arkistoitu 12.5.2019. Viitattu 14.7.2020.
  11. Juminkeko-säätiön toiminta Juminkeko-säätiö. Arkistoitu 5.3.2013. Viitattu 5.9.2015.
  12. ScriptSource - Veps written with Latin script scriptsource.org. Viitattu 13.9.2021.
  13. Kuum öö. Soome-ugri rahvaste tänapäeva luulet, s. 11–12, 130–175. Tallinn: Kirjastuskeskus, 2006. ISBN 978-9985-9727-0-0.
  14. Uz´ Zavet. Petroskoi: Biblijan kändmižen institut, 2006. ISBN 978-952-5634-06-8.
  15. Nina Zaiceva: Virantanaz. Vepsläine epos. Juminkeko, 2012. ISBN 978-952-5385-64-9.
  16. Igor Brodsky: Kalarand. Juminkeko, 2002. ISBN 952-5385-11-6.
  17. Gulja Polivanovan uusi satukirja — ГТРК «Карелия» tv-karelia.ru. Viitattu 12.2.2020. (venäjäksi)

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.