Ventelänselkä

Ventelänselkä (joskus myös: Ventelänjärvi, ven. Беличий залив[1], Zaliv Belitsi, "Oravalahti") on Viipurinlahden Suomenvedenpohjaan Juustilanselän kautta yhteydessä oleva selkä Viipurissa Leningradin alueella Venäjällä.

Ventelänselkä
Valtiot  Venäjä, Leningradin alue
Paikkakunta Viipuri
Koordinaatit 60°47′42″N, 28°45′14″E
Mittaustietoja
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]

Valtiollista historiaa

Ventelänselkä kuuluu Suomen Neuvostoliitolle luovuttamaan alueeseen ja oli Suomeen kuuluessaan osa Viipurin maalaiskuntaa. Ventelänselkään rajoittuvia Viipurin maalaiskunnan kyliä ovat olleet Ventelä, Tikkala, Ylivesi ja Saarela, ja näiden alueilla Ventelänselän läheisyydessä ovat sijainneet Ventelän ja Tikkalan kartanot sekä jonkin verran myös huvila-asutusta.[2]

Vesistöhistoriaa

Aiemmin Ventelänselkä on ollut erillinen järvi, kun sekä Suomenvedenpohjan ja Juustilanselän että Juustilanselän ja Ventelänselän välillä on ollut koskipaikkoja ja pienet korkeuserot.[3][4][5]

Saimaan kanavaa rakennettaessa 1850-luvulla Juustilanjärvi lasku-uomineen tuli osaksi kanavaa, jolloin kosket Juustilanjärven alapuolella ruopattiin, ja Lavolan kohdalle Juustilanjärven lasku-uomaan tuli 0,6 metrin korkuinen sulku.[6] Kanavan 1920-luvulla alkaneissa laajennustöissä Lavolan sulku korvattiin avokanavalla vuonna 1932, ja alin sulku siirtyi Juustilaan Juustilanjärven pohjoislaidalle, minkä jälkeen ainakin jo vuonna 1939 Juustilanselkä oli merenpinnan tasossa.[7]

Juustilan- ja Ventelänselkien välillä alkujaan ollut vajaan metrin korkeusero hävisi kun Ventelänselän lasku-uomaa Juustilanjärveen Tinkamonsaaren (ven. Остров Перепутный[1], Ostrov Pereputnyi) kummankin puolen perattiin vuonna 1921, ja Ventelänselän pinta laski vajaan metrin.[8] Lavolan sulun poiston 1932 vaikutuksista Ventelän- ja Juustilanselkien mahdollisiin korkeuseroihin ei ole tietoja.

Luonnonympäristö

Ventelänselän, Tinkamonsaaren ja Ventelälänselän toisen saaren Oravasaaren (ven. Остров Беличий[1], Ostrov Belitsi, "Oravasaari") rannat ovat paikoin jyrkkiä ja kallioisia, mikä luo alueen kapeille lahdille lähes vuonomaiset näkymät. Tätä luonnokaunista ympäristöä Oscar Parland on kuvannut romaanissaan Den förtrollade vägen (Lumottu tie).[9]

Vesistöalue ja Vuoksen vanha reitti
Pääartikkeli: Kilpeenjoen vesistö

Ventelänselkään laskevia vesiä ovat sen itäkulmaan pohjoisesta laskeva, Suomen nykyiseltä alueelta alkunsa saava Kilpeenjoki (ven. Петровка[1], Petrovka) ja Ventelänselän eteläpäähän kaakosta laskeva Suokkaanjoki, johon päätyvät Kärstilänjärven (ven. Краснохолмское озеро[1], Krasnoholmskoje Ozero) kautta Noskuanselän (ven. Озеро Большое Градуевское[1], Ozero Bolšoje Gradujevskoje) suunnasta tulevan järvireitin ja Karjalankannaksen eteläosasta alkunsa saavan Perojoen (ven. Перовка[1], Perovka) vedet.[5][10][1]

Näistä Noskuanselän, Kärstilänjärven, Ventelän- ja Juustilanselkien ja Suomenvedenpohjan kautta Viipurinlahteen laskeva järvireitti on osa Vuoksen vanhaa läntistä haaraa, joka muodosti vielä historiallisella ajalla käytössä olleen vesireitin Viipurin ja Käkisalmen linnojen välille.[11][12] Maankohoamisen ja Räisälän Tiurin kosken kynnyksen kulumisen myötä yhä suurempi osa Vuoksen vesistä kuitenkin siirtyi laskemaan Vuoksen Käkisalmen haaraan ja Vuoksen Suomenvedenpohjan haara kuivui vähitellen. Lopullisesti tämä vesiyhteys katkesi vasta kun Kiviniemen kannas Sakkolassa vuonna 1857 puhkaistiin ja Vuoksi sai nykyinen päälasku-uomansa Taipaleenjoen kautta.[11][13]

Suomen nykyisessä vesistöaluejaossa Ventelänselkään laskevat vedet, joista vain Kilpeenjoen ylimmät latvahaarat ovat Suomen nykyisellä alueella, muodostavat oman vesistöalueensa erotuksena niin ikään Juustilanselkään laskevan Juustilanjoen vesistöalueesta.[14][15] Vielä 1930-luvulla ja sitä aiemmin tehdyissä Suomen vesistöaluejaoissa kaikki Juustilanselkään laskevat vedet luettiin samaan vesistöön.[16][17][18] Kun osana Saimaan kanavaa ollutta Juustilanjärven lasku-uomaa 1930-luvulla perattiin, laski Juustilanjärvi kuitenkin merenpinnan tasoon[7], ja nykyisessä, vuonna 1993 julkaistussa Suomen vesistöaluejaossa siihen laskevat vesistöt luetaan eri vesistöiksi[14].

Lähteet
  • Jaatinen, Stig: Elysium Wiburgense. Villabebyggelsen och villakulturen kring Viborg. Viipurin tienoon huvila-asutus ja huvilakulttuuri.. Bidrag till kännedom av Finlands natur och folk 151. Helsinki: Suomen tiedeseura, 1997. ISBN 951-653-287-X. (ruotsiksi)
  • Paaskoski, Jyrki: Viipuriin ja maailmalle. Saimaan kanavan historia. Helsinki: Otava, 2002. ISBN 951-1-17933-0.
  • Seppovaara, Ossi: Vuoksi. Luonto ja ihminen vesistön muovaajina. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1984. ISBN 951-717-370-9.

Viitteet
  1. Реки и озера Карельского перешейка 1:50 000. 2003. (venäjäksi)
  2. Jaatinen 1997: 20–23, 108–111.
  3. Seppovaara 1984: 15–16.
  4. Paaskoski 2002: 41-42.
  5. Jaatinen 1997: 108–111.
  6. Paaskoski 2002: 41–42, 65–67, 72, 101, 254.
  7. Paaskoski 2002: 180, 254.
  8. Jaatinen 1997: 108–111, 121
  9. Jaatinen 1997: 35–37, 108–111.
  10. Suomen taloudellinen kartta 1:100 000. III:10 Viipuri. Helsinki: Maanmittaushallitus, 1940. Kartan verkkoversio Etelä-Karjalan maakuntaportaalissa Julkaistu myös teoksessa: Kielletyt kartat 2. Luovutetun Karjalan kylät ja tilat, s. 104–105. Porvoo: AtlasArt, 2007. ISBN 978-952--5671-03-2.
  11. Seppovaara 1984: 16–17.
  12. Parland H.: Viipurin ja sen ympäristön vesiväylien muutokset geologian ja historian valossa, s. 91–100. Suomen museo. Helsinki: Suomen muinaismuistoyhdistys, 1995. ISBN 951-9057-18-8.
  13. Saarnisto, Matti: Karjalan geologia – Karjalan luonnonmaiseman synty, s. 70–71. Teoksessa: Viipurin läänin historia I, Karjalan synty. Lappeenranta: Karjalan kirjapaino, 2003. ISBN 952-5200-37-X.
  14. Ekholm, Matti: Suomen vesistöalueet, s. 31–32, liitekartta 2.. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja – Sarja A 126. Helsinki: Vesi ja Ympäristöhallitus, 1993. ISBN 951-47-6860-4.
  15. Vuoksen vesienhoitoalue. Kuvaus alueen ominaispiirteistä, vesien tilasta ja vesienhoidosta 2005. Etelä-Savon ympäristökeskus. Viitattu 29.3.2009. [vanhentunut linkki]
  16. Gyldén, C. W.: Suomenmaan joet ja järvet, s. 109. Suomi, 2. jakso, 1 osa. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1863.
  17. ”14. Sisävedet”, Suomen kartasto 1910. Teksti. I Luonto., s. 43. Helsinki: Suomen maantieteellinen seura, 1911.
  18. Olin, T. V.: Suomen vesistöjen alueet ja järvet, s. 21. Hydrografisen toimiston tiedonantoja 7. Helsinki: Hydrografinen toimisto, 1936.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.