Venona-projekti

CIA ja NSA julkistivat vuosina 1995–1996 aiemmin salaiseksi määriteltyjä Venona-projektin tietoja.[3] CIA:n mukaan Yhdysvaltain tiedustelu oli saanut vuonna 1942 selville purettuaan Japanin armeijan esikunnan ja sen Berliinin ja Helsingin välisten sotilasattaseoiden salatun tietoliikenteen, että suomalaiset kryptoanalyytikot olivat selvittäneet ominaispiirteitä venäläisten tietoliikenteen salauksesta ja että suomalaiset jakoivat tämän tiedon japanilaisille. Tämän seurauksena Yhdysvaltain maavoimien Signals Security Agency (SSA) käynnisti eversti Carter Clarken määräyksestä 1.2.1943 ohjelman, jonka tarkoituksena oli tutkia Neuvostoliiton kryptattua tietoliikennettä. Clarken huolena oli, että Neuvostoliitto ja Natsi-Saksa saattaisivat neuvotella salassa erillisrauhan, ja hän halusi pystyä varoittamaan tästä tarvittaessa esimiehiään.[4]

Neuvostoliiton johto Moskovassa oli saanut kuitenkin agenteiltaan pian tiedoksi sekä vihollisten (Saksa ja Suomi) että liittolaisten (Yhdysvallat) yrittävän lukea sen salattua tietoliikennettä. Neuvostoliiton Berliinin agentit olivat tiedottaneet Moskovaan, että suomalaiset joukot olivat löytäneet osittain palaneita koodikirjoja ja kryptografista materiaalia Neuvostoliiton Petsamon konsulaatista kesäkuussa 1941, ja että myös saksalaiset yrittävät nyt käyttää venäläisten koodikirjaa, jonka suomalaiset olivat löytäneet. Tieto ei kuitenkaan huolettanut Neuvostoliiton johtoa Moskovassa, koska tietoliikenteen turvallisuus perustui kertakäyttöavaimille. KGB:n koodikirja korvattiin uudella vasta vuoden 1943 lopulla.[4]

NSA:n mukaan Venona-projektissa puretut viestit johtivat useiden KGB:n lukuun vakoilua harjoittaneiden agenttien paljastumiseen. Heitä olivat mm. Klaus Fuchs, Harry Gold, David Greenglass, Theodore Hall, William Perl, Ethel ja Julius Rosenberg sekä ns. Cambridgen viitoset, joista paljastuivat Guy Burgess, Donald Maclean, Anthony Blunt ja Kim Philby.[1]

Salattujen viestien purkamisen ja Venona-projektin onnistumisen kannalta keskeinen tekijä oli Neuvostoliiton kryptografisten materiaalien käytössä tapahtunut karkea virhe. Jostakin syystä kryptauksessa käytettävien ns. kertakäyttöavainlehtiöiden (one time pad) sivuista osaa oli käytetty uudestaan avainlehtiöiden valmistuksessa.[1]

Suomi joutui edellä mainitulla tavalla ikään kuin vahingossa tai sattuman kautta mukaan tapahtumiin, joista Venona-projekti sai alkunsa; amerikkalaisten siepattua ja purettua japanilaisten salattua tietoliikennettä, jossa käsiteltiin suomalaisten kryptoanalyytikoiden tietämystä Neuvostoliiton tiedusteluelimien viestinnän salauksesta.

Lisäksi CIA:n julkistamien tietojen mukaan Office of Strategic Services (OSS) osti vuoden 1944 lopulla sisällöltään tuntemattomia (unidentified) Neuvostoliiton kryptografisia asiakirjoja Suomesta pois muuttaneilta Suomen armeijan sotilasarvoltaan upseeritasoisilta kryptoanalyytikoilta. (Katso Operaatio Stella Polaris) On esitetty, että OSS:n ostamaan materiaaliin olisi kuulunut osittain palanut koodikirja,[5] jonka suomalaiset joukot olivat löytäneet Neuvostoliiton Petsamon konsulaatista kesäkuussa 1941.[4]

OSS:n ostamat asiakirjat kuitenkin palautettiin pian venäläisille Yhdysvaltain ulkoministeri Edward P. Stettiniuksen suositeltua presidentti Franklin D. Rooseveltille, että asiakirjojen palauttaminen olisi Yhdysvaltain edun mukaista.[5] CIA:n Venona-projektia koskevassa julkisessa raportissa kuitenkin todetaan tekstin alaviitteen 33 kohdassa, että OSS:n pääjohtaja kenraalimajuri William J. Donovan on saattanut kopioida (tai kopioituttaa) asiakirjat ennen niiden palauttamista. Tosin raportissa mainitaan, että Yhdysvaltain maavoimien Signaalitiedustelupalvelun arkistoista ei löydy näyttöä kopioinnista, eikä CIA:n ja NSA:n arkistoistakaan löydy tietoa kopioinnista.[4]

Joka tapauksessa Neuvostoliiton Petsamon konsulaatista suomalaisten löytämät asiakirjat ovat päätyneet amerikkalaisille tiedusteluelimille, koska NSA:n avattua arkistojaan 90-luvun puolessa välissä salaisiksi ei enää luokitella asiakirjoja "NR 3702 CBTM13 20287A 19410530 Papers Found in USSRConsulate at Petsamo"[6] NSA:n nettisivun mukaan Petsamosta löytynyt venäläisten koodikirja oli päätynyt amerikkalaisille tiedusteluelimille maavoimien signaalitiedustelun everstiluutnantti Paul Neffin saatua haltuunsa toisen maailmansodan loppupäivinä valokopion osittain palaneesta koodikirjasta Natsi-Saksan ulkoministeriön signaalitiedustelun arkistosta, joka sijaitsi linnassa Saksissa.[1]

CIA:n raportissa todetaan suomalaisten kryptoanalyytikoiden tietoa venäläisten salauksesta hyödynnetyn Venona-projektissa: "Gene Grabeel, a Virginia schoolteacher who had recently arrived at Arlington Hall as part of its large civilian contingent, began the effort to read the Soviet diplomatic messages (and would continue working on the project for the next 36 years). She and others assigned to the project in 1943 spent months sorting stored and incoming telegrams by communications circuits. They gradually expanded their knowledge of the characteristics that separated the messages into the groups that the Finnish cryptanalysts had investigated".[4]

Athan Theohariksen kirjan "Chasing Spies" mukaan suomalaisten salakirjoitusalyytikoiden tiedon hyödyntämisellä amerikkalaisten tiedusteluelinten kryptoanalyysissä viitataan Japanin armeijan esikunnan ja sen sotilasattaseoiden välisestä viestinnästä purettuihin tietoihin.[5] Sellaista tietoa ei ole vahvistettu, että suomalaisten OSS:lle myymiä tietoja olisi käytetty Venona-projektissa. Sen sijaan on NSA:n vahvistamalla tavalla tiedossa, että Saksan haltuun päätyneet kopiot suomalaisten Petsamosta hankkimasta tiedustelutiedosta, mukaan lukien venäläisten koodikirja, ovat edelleen päätyneet amerikkalaisten tiedusteluelinten haltuun Saksan arkistoista Saksan hävittyä toisen maailmansodan.

• NSA:n virallinen Venona-sivusto (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
• Erkki Tuomioja esittelee Nigel Westin kirjan