Venezuelan mielenosoitukset 2014–2019

Aluksi opiskelijat osoittivat mieltään rikollisuutta vastaan. Vuonna 2014 mieltään osoittivat pääasiassa opiskelijat, ylempi keskiluokka ja rikkaat[1].

Alempi keskiluokka ja köyhät eivät yleensä hallituksen vastaisia mielenosoituksia tukeneet, koska he pelkäsivät hallitusta tukevia colectivos-joukkioita, eli puolisotilaallisia kansalaisjärjestöjä, eivätkä luottaneet oppositioonkaan. Toisaalta he pelkäsivät, että jos oikeistolaiset poliitikot nousisivat valtaan, nämä veisivät heiltä muun muassa eläkkeet, terveydenhuollon ja koulutuksen. Monikaan tavallinen ihminen^selvennä ei luottanut hallitukseen, eikä oppositioon, koska ajatteli niiden ajavan vain omia etujaan. Ajattelu näkyi erityisen hyvin pääkaupunki Caracasissa, jossa mellakat häiritsivät pahoin jokapäiväistä elämää rikkaampien asuinalueella, mutteivät juuri lainkaan köyhien kortteleissa. Myöskään Kolumbian vastaisella rajalla, jonne oli syntynyt Chavezin vallan aikana tuottoisa salakuljetustalous, ei hallituksen vastustamista ymmärretty. Kuitenkin osa Venezuelan asunto-ohjelmasta hyötyneistä slummeissa asuvista köyhistä ihmisistä, esimerkiksi Peratessa, tukivat mielenosoittajia muun muassa rikollisuuden takia.

Mielenosoittajat olivat tyytymättömiä sosialistipresidenttien Hugo Chávezin ja Nicolás Maduron luomaan järjestelmään, joka aiheutti tavarapulaa, inflaatiota ja rikollisuutta[2]. Myös virallinen oppositio alkoi tukea mielenosoittajia.

Rauhanomaisilla marsseilla oli laaja tuki. Mutta muutamaan sataa mielenosoittajaa kohden oli kymmenisen polttopullojen heittelijää. Enimmäkseen keskiluokan asuinalueilla toimineita väkivaltaisia barrikadijoukkioita vastusti myös suuri yleisö[3].

12. helmikuuta 2014 Caracasissa pidetty rauhallinen mielenosoitus äityi kuitenkin osin väkivaltaiseksi.

Jotkut hallituksen vastustajat heittelivät polttopulloja.

Mielenosoittajien tekemä barrikadi.

Kansalliskaartin sotilaat kohtaavat opiskelijamielenosoittajia.

6. tammikuuta aseistautuneet ryöstäjät tappoivat Miss Venezuela Mónica Spearin ja hänen entisen aviomiehensä Valencien lähellä. Pariskunta oli yrittänyt estää ryöstön lukitsemalla autonsa ovet. Väkivaltaan kyllästyneet ihmiset alkoivat osoittaa mieltään keskiviikkona 8. tammikuuta 2014[4]. Riippumattoman järjestön, Venezuelan Violence Observatoryn, mukaan maassa surmattiin 24 763 ihmistä vuonna 2013, mikä oli enemmän kuin edeltävänä vuonna. Hallituksen mukaan rikollisuus oli laskussa. Venezuelan henkirikosluvut ovat maailman korkeimpia ja turvallisuuteen liittyvät asiat ovat olennainen kiistakysymys.[5]

23. tammikuuta oppositiossa olevat poliitikot Leopoldo López ja María Corina Machado aloittivat la Salida (Lähtö) kampanjan, jonka tarkoitus oli ajaa presidentti Nicolas Maduro pois virastaan protestien avulla.^lähde? Lopez kutsui opiskelijoita mielenosoituksiin 1. helmikuuta 2014.^lähde?

San Cristóbalin yliopiston kampuksella yritettiin raiskata opiskelijatyttö. Sen seurauksena 4. helmikuuta opiskelijat ja siviiliyhteisöjen jäsenet osoittivat mieltään Chavezin kaudella yleistynyttä rikollisuutta vastaan. Poliisin kovaotteinen vastaus, kuten viiden opiskelijan pidätys, suututti opiskelijat. Myötätuntoa ilmaisseet opiskelijamielenosoitukset jatkuivat seuraavana päivänä[6].

Yksi mielenosoitusten syy oli maassa olevat kuubalaiset, jotka olivat siellä usein auttamassa hallitusta muun muassa terveydenhoidon kehittämisessä. Hallitus myi Kuuballe öljyä alennushintaan, mitä oppositio vastusti. Kuuban miesten baseball-maajoukkue palasi Karibian liigaan. Helmikuun alussa joukko opiskelijoita yritti hyökätä Kuuban maajoukkueen majoituspaikkaan. Kun tunkeutujat pidätettiin, opiskelijat vaativat heidän vapauttamistaan[7].

12. helmikuuta oppositio aloitti 38 kaupungissa järjestetyt laajat mielenosoitukset. Päivä oli La Victorian taistelun 200-vuotispäivä ja nuorten päivä. Mielenosoitusten jälkeen pienempiä ryhmiä jäi heittelemään poliiseja kivillä.^lähde?

Venezuelan poliisi oli huonosti johdettu ja osa siitä tuki mielenosoittajia.^lähde? Niinpä hallitus vastasi mielenosoituksiin puolisotilaallisin joukoin ja kansalliskaartin voimalla. Samana päivänä tuntemattomat asemiehet ampuivat aseettomia mielenosoittajia. Kaksi kuoli Caracasissa. Asemiehet lienevät olleet hallitusta tukeneita colectivos-ryhmiä. Tämä johti siihen, että mielenosoittajien nuori, kova ydin otti käyttöön muun muassa polttopullot. Eri paikkakunnilla mellakoivat mielenosoittajat hyökkäsivät julkisin rakennuksiin. Maduro syytti väkivallasta ja kuolemista oppositiota.^lähde?

Eräs colectivon jäsen, Juan Montoya, kuoli. Sen perusteella hallitus käski 13. helmikuuta pidättää oppositiojohtaja Lopezin ja kielsi opposition mielenosoitukset, mutta järjesti itseään tukevia mielenosoituksia. Yksi niistä kokoontui julkisen ministeriön eteen päivä sen jälkeen, kun siihen oli hyökätty.^lähde?

Oppositiojohtaja Leopoldo Lopez antautui helmikuussa ja vetosi mielenosoittajiin ja viranomaisiin, että he välttäisivät väkivaltaa (Arkistoitu – Internet Archive).

Vuonna 2014 mielenosoituksia oli eniten helmi-maaliskuussa, ja mielenosoitukset huipentuivat helmikuun puolivälissä, kun opiskelija- ja oppositiojohtajat kutsuivat ihmisiä osoittamaan mieltään. Tämän jälkeen mielenosoituksia oli yhä paljon, mutta määrä aleni kuukausi kuukaudelta. Vuoden 2015 tammikuussa oli melko paljon mielenosoituksia pääosin pulaa vastaan.

Vuonna 2016 Venezuelan talousahdinko paheni. Oikeisto-oppositio oli parlamentissa^selvennä. Oppositio keräsi ääniä uusiakseen vaalit, jotta kampeaisi Maduron pois virasta.

Niinpä vuoden 2016 alkupuolella mielenosoitusten määrä oli taas kasvussa, ja niihin sisältyi kymmeniä ryöstelyjä[8]. Esimerkiksi 11. maaliskuuta ryösti 5 000 ihmisen joukko Maracayssa olevan supermarketin, koska ihmisillä oli puutetta päivittäistavaroista. Kaupunkiin tuli ihmisiä muualta Venezuelasta, koska tavaratalossa huhuttiin olevan enemmän tavaroita kuin muualla. Kansalliskaartilla oli vain noin 20 upseerin osasto, joka ei kyennyt pysäyttämään ryöstelyä. Väkijoukko pahoinpiteli ainakin yhden upseerin[9]. Välikohtauksessa loukkaantui monia.

Vuoden 2017 mielenosoitukset alkoivat 23. tammikuuta, koska oppositiossa olevia poliitikkoja pidätettiin, eikä hallitus mielenosoittajien mukaan kuunnellut oppositiota. Muutama tuhat uskalsi mennä kaduille osoittamaan mieltään. Mielenilmaukset pysyivät melko vaisuina maaliskuun loppuun asti.^lähde?

Talouslama jatkui. Oikeistopuolueet ja vasemmistolainen presidentti kamppailivat vallasta. Presidentti Maduro siirsi päätäntävallan parlamentilta korkeimmalle oikeudelle. Tämä herätti paheksuntaa kotimaassa ja ulkomailla. Maduro perui pian päätöksensä. Mutta parlamentti sanoi yhä Maduron kaapanneen vallan. Hallitus sivuuttikin yleensä parlamentin päätökset.

Kolmeen vuoteen laajimmat mielenosoitukset äityivät väkivaltaisiksi[10].

Hallitus vastasi rauhallisiin mielenosoituksiin, sekä mellakoihin ja ryöstelyihin ampumalla kyynelkaasua ja aseilla. Poliiseja ja mielenosoittajia loukkaantui. Colectivos-joukkiot tukivat hallitusta väkivaltaa käyttäen. 6. huhtikuuta kuoli 19-vuotias opiskelija Carrizalissa, Mirandassa.^lähde?

Myös Maduroa kannattavia mielenosoituksia järjestettiin. Poliisi ei puuttunut rikollisuuteen, vaan kuritti mielenosoittajia^selvennä. Hallinto kovensi otteitaan. Maduro pyrki perustamaan kansalliskokouksen korvaavan elimen. Maduro myös erosi Amerikan valtioiden järjestö OAS:sta[11], koska se puuttui Maduron mielestä liikaa Venezuelan asioihin. Rikollisjoukkiot hyökkäsivät mielenosoittajien kimppuun. Armeija tuki Maduroa. Oppositio yritti saada sen vaihtamaan puolta[12].

2. toukokuuta Maduro vaati kansanäänestystä uudesta perustuslaista[13]. Sen tarkoitus oli Maduron mielestä palauttaa rauha ja pysäyttää opposition vallankaappaus. Opposition mielestä tulevan perustuslain tarkoitus oli riisua Maduroa vastustava parlamentti vallasta[14].

Toukokuun lopussa tulliviranomaiset kielsivät ensiaputarvikkeiden, kuten palovammavoiteiden ja sideharson, tuonnin maahan, koska niitä on käytetty vammoja saaneiden mielenosoittajien hoitamiseen. Lisäksi kiellettiin kaasunaamareiden, luotiliivien ja ritsojen maahantuonti. Perustarvikepulan takia varakkaat ihmiset käyttävät yksityisiä lähettipalveluja tuotteiden hankkimiseen ulkomailta. Hallitus on syyttänyt lähettiyrityksiä mielenosoittajien varustamisesta ulkomailta tuoduilla tarvikkeilla.[15]

Armeijasta, joka yleensä tukee Maduroa alkoi kuulua protestiääniä. 8. kesäkuuta kenraali Vladimir Lopez sanoi, ettei armeija käytä väkivaltaa mielenosoittajiin[16].

26. ja 27. kesäkuuta mielenosoittajat ryöstivät 100 km päässä Caracasista sijaitsevassa Maracayssa lähes 70 yritystä: ruoka- ja alkoholikauppoja, sekä leipomoita[17].

27. kesäkuuta Maduro uhkasi, että hänen kannattajansa kukistavat mielenosoitukset asein. Hänen mukaansa mielenosoitukset uhkaavat tuhota vallankumouksen, syöstä Venezuelan väkivaltaiseen kaaokseen, ja että mitä ei saada aikaan äänestyksillä, se tehdään aseilla[18]. Maduron mukaan poliisihelikopteri yritti terrori-iskua sisäministeriöön. Kopterin lentäjä pudotti kranaatteja ja ampui sisäministeriötä kohti, mutta kukaan ei loukkaantunut. Helikopteria lentänyt Oscar Pereziksi esittäytynyt poliisi julkaisi Instagramissa videon, jossa hän kehotti kapinaan Maduroa vastaan. Oppositio epäili tapausta kuitenkin Maduron juoneksi, jolla hän oikeuttaisi väkivallan käytön.

28. kesäkuuta Maduro sanoi aktivoivansa sotilasvoimat[19].

28 kesäkuuta Maduron vastaisissa mielenosoituksissa oli vuoden 2017 aikana kuollut ainakin 67 ihmistä[20].

5. heinäkuuta noin 100 hallitusta tukevaa mielenosoittajaa tunkeutui parlamenttirakennukseen, pahoinpiteli opposition kansanedustajia putkilla ja kepeillä ja heitteli ilotulitteita. The Washington Postin mukaan ainakin 15 ihmistä loukkaantui. Parlamentin työntekijän mukaan aluetta vartioineet turvallisuusjoukot eivät yrittäneet estää mielenosoittajien pääsyä rakennukseen. New York Timesin mukaan hallitus kouluttaa ja aseistaa Maduroa tukevia ryhmiä epävirallisesti puolisotilaalliseksi turvallisuusjoukokseen ja käyttää niitä muun muassa opposition mielenosoitusten hajottamiseen. Maduro tuomitsi teot ja sanoi aikovansa määrätä ne tutkittaviksi. Maduron mukaan hän ei hyväksy väkivaltaa keneltäkään, ei aio koskaan osallistua väkivaltaisiin tekoihin ja haluaa Venezuelaan rauhaa.[21]

6. heinäkuuta mielenilmauksissa oli kuollut ainakin 90 ihmistä[21].

Oppositio järjesti epäviralliset vaalit, joissa 7.2 miljoonaa äänesti presidentin aikomia perustuslakimuutoksia vastaan. Tuntemattomat asemiehet ampuivat yhdessä äänestyspaikassa äänestäjiä kohti, yksi kuoli[22]

Venezuelassa pidettiin vaalit heinäkuun lopussa. Tarkoitus oli valita parlamentin korvaava perustuslakia muuttava kokous. Vaaleissa ei pystynyt äänestämään perustuslainmuutosta vastaan, vaan ainoastaan valita ehdokkaita kokoukseen[23].

Hallitus kielsi mielenosoitukset vaalien alla[24]. Ennen vaaleja oli lakkoja. Maduro tarjosi neuvotteluja, ja ehdotti opposition luopuvan kapinastaan[25]. Mutta neuvotteluja ei käyty. Äänestyspäivän vastaisena yönä asemiehet tunkeutuivat edustajistoon ehdolla olleen Jose Pinedan kotiin surmaten tämän[26]. Äänestyspäivänä oli kuolemiin johtaneita yhteenottoja mielenosoittajien ja turvallisuusjoukkojen välillä.[27] Tässä väkivallassa kuoli noin 10 ihmistä.

Vaaleihin osallistui opposition mukaan vain noin 15% kansasta, mutta hallituksen mukaan 42%[28][29][30]. Siinä valittiin perustuslakia muuttava edustusto. Monet maat tuomitsivat vaalit, koska katsoivat niiden vievän Venezuelaa kohti diktatuuria. Yhdysvallat määräsi Venezuelalle lisäpakotteita[31][32]. EU-parlamentti tuomitsi yksipuoliset vaalit. EU-parlamentin puhemiehen mukaan hallinto tarketui valtaan, kun kansa halusi vaihtaa hallintoa. Gallupien mukaan ainakin 70% venezuelalaisista vastusti uutta lainsäädäntöelintä, ja noin 80% vastusti presidentti Maduroa[33].

Äänestyksen jälkeen turvallisuuspalvelu pidätti kaksi oppositiojohtajaa[34][35].

Vaalit olivat peukaloidut[36][37][38]. 2. elokuuta aloitti perustuslakia muuttava edustusto toimintansa.

Elokuun puolivälissä mielenosoitukset laantuivat, kun mielenosoittajat väsyivät ja hallituksen toimet kovenivat. Hallitus oli voittanut vaalit. Huonosti aseistautuneet mielenosoittajat eivät mahtaneet poliisille, kansalliskaartille ja colectivos-ryhmille mitään.[39]

Maan talous jatkoi syöksykierrettään, ja valtion kassa oli lähellä tyhjenemistään.

Vuonna 2018 Venezuela köyhtyi entisestäänkin[40]. Maduro voitti uuden presidentinvaalit., joissa vain 46% kansasta äänesti[41]. Oppositio ei hyväksynyt vaalitulosta. Niinpä vuoden 2018 lopussa ja vuoden 2019 lopussa opposition toiminta voimistui. Maduro astui virkaansa vuoden 2019 alussa. Useimmat Etelä- ja Väli-Amerikan maat vetivät tukensa Venezuelalta. Venäjä hyväksyi Maduron presidenttiyden, ja piti vaarallisena sitä, että ulkomaat sekaantuvat maan sisäisin asioihin. Tammikuun lopussa maassa puhkesi suurmielenoituksia[42]. Niissä muisteltiin kymmenien vuosien takaisen sotilasdiktatuurin päättymistä, mutta myös mielenosoitukset kohdistuivat myös hallitukseen[43]. Esnimmäisessä mielenosoitusaallossa kuoli ainakin 20 mielenosoittajaa. Venezuelan poliisin Faes-erikoisjoukot ja colectivos-joukkiot ratsasivat kapinallisia slummeja pidättäen ja tappaen siellä ihmisiä[44]. Oppositiojohtaja julistautui väliaikaiseksi presidentiksi[45]. Yhdysvallat tunnusti oppositiojohtaja Juan Guaidón maan presidentiksi[46]. Armeijan johto tuki Maduroa[47].

Oppositio marssitti kaduille tuhansia ihmisiä helmikuun alussa 2019. Maduroa tukevat tahot järjestivät omat mielenosoituksensa[48]. Guaido lupasi Maduron kenraaleille armahduksen, jos nämä asettuvat tukemaan häntä. Opposition marssi 2. maaliskuuta sujui rauhallisesti[49]. 3. helmikuuta oli merkkejä, että jotkut armeijan johtajat ja virkamiehet olivat kääntyneet Maduroa vastaan[50]. Trump piti Yhdysvaltain hyökkäystä Venezuelaan yhtenä vaihtoehtona, mutta tämän katsottiin yleisesti luovan nykyistä pahemman tilanteen. Tämä johtui siitä, että Venezuelan rikollisjengeillä oli paljon aseita, ja jengit pystyisivät pitkään vastarintaan[51]. Maalis-huhtikuussa 2017 Venezuelassa oli isoja sähkökatkoja[52]. Maaliskuun lopussa hallinto kielsi Guaidoa osallistumasta politiikkaan[53]. 3. huhtikuuta Venezuelan hallinto poisti Guaidolta syytesuojan, muttei toiminut suoraan tätä vastaan[54].

Maduro salli huhtikuussa 2019 Punaisen Ristin antaman humanitaarisen avun. YK:n mukaan neljännes maan asukkaista tarvitsi kiireellistä apua[55]. Vappuaattona 2019 tuhannet mielenosoittajat ja sotilaat ottivat väkivaltaisesti yhteen Caracasissa. Guaido julisti aloittavan viimeisen vaiheen vallansiirrossa. Hän väitti Maduron menettäneen armeijan tuen. Muutama korkea virkamies tukikin Guaidoa. Yhdysvaltain ulkoministeri Pompeo väitti Maduron olleen aikeessa paeta Kuubaan, mutta että Venäjä olisi taivutellut hänet jäämään. Pompeon puheet olivat Venäjän mielestä pelkkää informaatiosotaa[56].

Guaido yritti vallankaappausta, joka kuitenkin lopahti nopeasti[57]. Katumellakoissa ja mielenosoituksissa kuoli ainakin neljä ihmistä. Yhdysvaltain ulkoministeri Pompeo väläytti äärimmillään sotatoimia, ja Venäjä syytti Yhdysvaltain harjoittamaa opposition tukemista kansainvälisen lain vastaiseksi[58].

Hallitusta tukevat colectivo-kansalaisjärjestöt uhkailivat ja käyttivät paikoin väkivaltaa mielenosoittajiin.^milloin? Presidentti Maduro tuomitsi kaikkien käyttämän laittoman väkivallan, mutta hallituksen joukot eivät puuttuneet colectivosien toimintaan. Hallituksen joukot käyttivät monesti väkivaltaa mielenosoittajia vastaan, muun muassa hakkasivat heitä henkihieveriin ja pidättivät syyttömiä. Ihmisoikeusjärjestö HRW:n mukaan viranomaiset sivuuttivat kaikki hallituksen turvajoukkojen tekemät ihmisoikeuksien loukkaukset, muun muassa kidutukset. Hallitus loi vuonna 2017 "terrorismin vastaisen" erikoispoliisin Faesin, joka kuitenkin monesti myös ampui mielenosoittajia. Niinpä se oli pelätty "kuolemanpartio"[59]. Faesin uskottiin yleisesti olevan hallituksen väline, jonka toimin ja niillä pelottelemalla pyrittiin pitämään opposition vastarinta kurissa.

Myös mielenosoittajat syyllistyivät laittomuuksiin: he tekivät palavia katubarrikadeja, joita kutsuttiin nimellä guarimbas, jotka estivät laittomasti vapaan liikenteen.^milloin? Mutta Venezuelan turvallisuusjoukkojen oli ne helppo poistaa. Niinpä mielenosoittajat alkoivat tehdä niistä tukevampia. Guarimboja vastustettiin, koska ne väärin tekivät kaikista niiden lähellä asuvista epäiltyjä ja niiden poliittinen vaikutus oli vähäinen. Mielenosoittajat virittelivät myös hallitukselle ansalankoja, guayas. Yksi lanka kuitenkin tappoi sivullisen moottoripyöräilijän. Mielenosoittajat myös käyttivät moottoripyörien kumien puhkaisuun nauloista ja putkenpätkistä tehtyjä ansoja.

Mielenosoittajat tekivät polttopulloja. He tuhosivat muun muassa ruuanjakeluyhtiöiden ajoneuvoja ja busseja. Mielenosoittajat myös hyökkäilivät julkisiin rakennuksiin ja tuhosivat niitä joskus pahoin sytyttämällä tulipaloja ja rikkomalla ikkunoita.

• Venezuelan pula
• Venezuelan rikollisuus
• Colectivos