Venetsian elokuvajuhlat

Venetsian elokuvajuhlat saivat alkunsa vuonna 1932, jolloin Venetsian biennaaleissa alettiin esittää elokuvia. Vaikka alkuperäisen tapahtuman ideoivat yksityiset matkailunjärjestäjät, fasistihallinto tuki sitä Istituto del Cinema Educatoren kautta. Fasistit näkivät elokuvatapahtuman mahdollisuutena esitellä hallinnon moderniutta ja avoimuutta myös ulkomaalaisille vaikutteille.[1]

Elokuvajuhlat osoittautuivat niin suosituiksi, että jo vuonna 1935 ne muutettiin jokavuotisiksi. Alkuaikoina tapahtuma oli yllättävän avoin, ja siellä esitettiin muun muassa monia Hollywood-tuotantoja, kuten Rouben Mamoulianin Tri Jekyll & Mr. Hyde ja Elämän uhkapeli, ja jopa monia fasismiaatteen vastaisia elokuvia, kuten René Clairin Meidän vapaus ja Jean Renoirin pasifistinen Suuri illuusio. Fasistit tiukensivat hiljalleen otettaan myös elokuvajuhlista, ja Etiopian valtauksen ja sen aiheuttamien kansainvälisten pakotteiden jälkeen tapahtumaa pienennettiin käsittämään enää eurooppalaista elokuvaa. Tapahtumassa esitettiin ja palkittiin vain akselivaltojen aatteille myönteisiä elokuvia.[1]

Toisen maailmansodan takia juhlia ei järjestetty vuosina 1943–1945. Tapahtumaa jatkettiin jälleen 1946, jolloin parhaan elokuvan palkinto meni Renoirin Etelän miehelle. Kultaisesta leijonasta tuli tapahtuman pääpalkinto vuonna 1949, jolloin tapahtumaa laajennettiin myös käsittämään lastenelokuvia, lyhytelokuvia ja dokumentteja.[1]

Elokuvajuhlien muoto muuttui vuonna 1968, jolloin poliittisen tilanteen takia juhlissa ei jaettu reiluun vuosikymmeneen palkintoja. Elokuvajuhlat järjestettiin kuitenkin normaalisti, ja palkinnotkin palasivat ohjelmistoon vuonna 1980.[1] Ainoat 1970-luvulla jaetut tunnustukset menivät John Fordille ja Charles Chaplinille, jotka saivat elämäntyöpalkinnot.[2]

Venetsian elokuvajuhlilla on kaksi kilpasarjaa.[3] Pääkilpasarjassa, jonka pääpalkinto on Kultainen leijona,[4] on maksimissaan 20 elokuvaa, joiden ensi-ilta on Venetsian elokuvajuhlilla. Orizzonti-sarjassa on myös maksimissaan 20 elokuvaa. Sarja keskittyy erityisesti esikoiselokuviin, nuoriin vielä tuntemattomiin kykyihin ja independent-elokuviin. Kilpasarjojen lisäksi elokuvajuhlien aikana esitetään myös kilpailun ulkopuolisia nykyelokuvia ja restauroituja klassikkoja.[3]

Elokuvajuhlien aikana järjestetään myös Venetsian elokuvamarkkinat, joissa tapaavat elokuvien tuottajat, ostajat ja levittäjät. Sitä kautta voidaan myydä ja ostaa elokuvia, jotka eivät kuulu viralliseen ohjelmistoon. Lisäksi samaan aikaan pidetään itsenäisinä tapahtumina Settimana Internazionale della Critica -sarja (”kansainvälisten kriitikkojen viikko”), jossa on maksimissaan kahdeksan Italian elokuvakriitikkojen liiton valitsemaa elokuvaa, ja Giornate degli Autori (”tekijöiden päivät”), joka tunnetaan myös nimellä Venice Days, jossa on maksimissaan 12 Kansallisen elokuvantekijöiden liiton ja 100 Autori -järjestön valitsemaa elokuvaa.[3] Giornate degli Autori nostaa esille uusia mielenkiintoisia kykyjä.[4]

• Molitero, Gino: Historical Dictionary of Italian Cinema. Lanmham, Maryland: Scarecrow Press, 2008. ISBN 978-0-8108-6073-5. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 8.12.2012). (englanniksi)

• Brunetta, Gian Piero: La Mostra internazionale d’arte cinematografica di Venezia 1932–2022. Venezia: Marsilio, 2022. ISBN 978-88-297-1504-6.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Venetsian elokuvajuhlat Wikimedia Commonsissa

• Viralliset sivut (englanniksi, italiaksi)