Venäläisten alkuperä

Ennen Kiovan Venäjän syntyä lukuisat suomalais-ugrilaiset heimot olivat levittäytyneet ympäri Itä-Eurooppaa, alueelle joka kattoi aro- ja metsäalueita Itämereltä Uralvuorille. Esihistoriassa myös balttilaisten kielten puhuma-alue oli huomattavasti nykyistä laajempi ulottuessaan muun muassa Valko-Venäjän alueelle. Etelässä, aroseuduilla, liikkui paimentolaiskansoja, jotka puhuivat indoeurooppalaisia kieliä (esimerkiksi skyytit, sarmaatit) ja varhaiskeskiajalta lähtien yhä yleisemmin turkinsukuisia kieliä (esimerkiksi hunnit, kiptšakit).

Slaavien muuttoa Mustanmeren alueilta pohjoiseen on väitetty tapahtuneen jopa noin 2000 eaa. alkaen, mutta yksimielisyyttä asiasta ei ole. Slaavien alkukodista on useita eri teorioita. Nykyisen Ukrainan alueella oli 200- ja 300-luvuilla jaa. myös germaaneja (gootteja).

300-luvun lopulla jaa. nykyisen Venäjän alueelle saapui hunnien ratsastajakansa, joka aiheutti Euroopan kansainvaellukset. 500-luvulla voimistui slaavien ekspansio, joka noin 500 jaa. ulottui ehkä jo nykyisen Novgorodin korkeudelle.

800-luvulla viikingit (varjagit) ottivat valtaansa itämerensuomalaisten alueella Vanhan Laatokan (Staraja Ladoga) kauppapaikan Olhavan joensuussa. Varjagit eli russit, kuten muinaiset slaavit ja suomalais-ugrilaiset heitä kutsuivat, olivat slaavilaisalueella eläneitä ruotsalaisten viikinkien jälkeläisiä, joiden määrä oli suhteellisen vähäinen. Ruhtinaina ja kauppiaina heidän vaikutuksensa oli kuitenkin merkittävä. 1000-luvulle tultaessa varjagit slaavilaistuivat. Myös lukuisat suomalais-ugrilaiset kansat omaksuivat keskiajan kuluessa ja myöhemmin slaavilaisen kielen. Venäjän alueen suomensukuisten väestöjen sulautuminen slaaveihin on tapahtunut kokonaan tai osittain viimeisen tuhannen vuoden aikana.[1]