Venäjänajokoira

Venäjänajokoira on alkukantainen rotu, hieman sutta muistuttava metsästyskoira. Se on keskikokoa suurempi, nartut 55–65 cm ja urokset 58–68 cm, voimakasrakenteinen, korkeajalkainen ja hieman korkeuttaan pidempi. Venäjänajokoiralla on selvä sukupuolileima. Sillä on tummanruskeat tarkkaavaiset silmät, riippuvat, kolmionmuotoiset korvat, ja häntä on tyvestä paksu, mutta ohenee kärkeä kohti ja se ei nouse selkälinjan yläpuolelle. Venäjänajokoiran aluskarva on tuuheaa, ja peitinkarva on lyhyttä päässä, jaloissa ja korvissa, muualla keskipitkää. Väreinä ruskean eri sävyt ja selässä voi olla tummempi satula. Varpaiden välissä sillä on ns. "räpylät", joiden avulla se ei vajoa hankeen.

Rauhallinen, hyvähermoinen ja tasapainoinen venäjänajokoira on helposti koulutettavissa ja sopii metsästyksen lisäksi moneen muuhunkin harrastukseen, kuten jäljestykseen ja tokoon. Venäjänajokoira tarvitsee paljon liikuntaa ja aktiviteettia, mutta hyvin sopeutuvana koirana se soveltuu jopa kaupunkiasuntoon, kunhan sen riittävästä liikuttamisesta huolehditaan. Venäjänajokoiran temperamentti ja kestävyys tulevat hyvin ilmi metsällä, muuten se on lempeä. Älykkäänä koirana venäjänajokoiraa pidetään helpommin koulutettavana kuin muita jäniksen/ketun ajajia, ja se on monipuolinen koira, jolla on luontainen taipumus niin jäniksen, ketun kuin supikoirankin ajoon. Venäjänajokoira on myös haukkunut karhuja ilman, että sitä olisi siihen erikseen opetettu tai kehotettu.

Kostromanajokoira

Venäjänajokoira vuodelta 1915

Venäjänajokoira neuvostoliittolaisessa postimerkissä.

Venäjällä on käytetty metsällä ajavia koiria jo kauan ja ajokoiria käytettiin aluksi vinttikoirien apuna ajamaan petoeläin tappoetäisyydelle. Venäjänajokoira polveutuu luultavimmin suoraan tataarinajokoirasta eli sen jalostuksessa ei ole käytetty muita rotuja.[2] Toisen teorian mukaan se olisi syntynyt venäläisten ajokoirien ja englanninkettukoiran välisistä risteytyksistä.[3] Englanninkettukoira lähes tulkoon syrjäytti venäläiset ajokoirat ja ennen kaikkea vaikutti kannan puhdasrotuisuuteen negatiivisesti sekoittumalla näihin, kunnes vuonna 1890 kreivi Kisenski luonnehti ensimmäisen rotumääritelmän. Se perustui kuuluisaan Belousov-linjaan, joka oli kotoisin tataarien asuttamalta alueelta.[4]

1900-luvulla rotu oli hävitä ensimmäisen maailmansodan jalkoihin, mutta rodun jalostus jatkui määrätietoisesti sodan myllerrysten jälkeen. Ensi kerran Suomeen tuotiin venäläisiä ajokoiria jo 1800-luvulla, jolloin ne tunnettiin kostromanajokoirina, mutta niiden kasvatus aloitettiin vasta 1960-luvulla. Ennen venäjänajokoira oli pääasiassa ajuekoira susien ja kettujen pyyntiin, mutta nykyisin sitä käytetään metsällä jäniksen ja ketun ajoon perinteiseen mies ja koira -tyyliin.

• Eestinajokoira
• Englantilais-venäläinen ajokoira

• Ulla Kokko: Koirien pikkujättiläinen. WSOY 2004.
• Koirat.com
• Kennelliitto: Rotumäärittely venäjänajokoiralle
• Venäjänajokoirayhdistys