Venäjän mafia

Järjestäytynyttä rikollisuutta harjoitettiin jo Venäjän keisarikunnan ja Neuvostoliiton aikoihin. Läpi Neuvostoliiton ajan Venäjällä toimi laillisten varkaiden (Vory v Zakone) luokka tai löyhä organisaatio, jonka jäsenet noudattivat tiukkoja sääntöjä, kieltäytyivät tekemästä mitään yhteistyötä valtion kanssa[1] ja olivat kunnioitettuja muiden rikollisten keskuudessa. Organisaatio säilyi hämmästyttävää kyllä Josif Stalinin ajan vainojenkin läpi, mutta toisen maailmansodan aikoina osa laillisista varkaista sai isänmaallisen herätyksen ja alkoi sotilaiksi, mikä aiheutti sisällissodan järjestön keskuuteen.[2][3]

Järjestäytynyt rikollisuus mainittiin jo 1960-luvulla neuvostoliittolaisessa kirjallisuudessa.[4] Mafia alkoi syntyä Leonid Brezhnevin hallitessa maata[5] 1970-luvun puolivälissä.[1] Mafia nousi epävirallisesta taloudesta, joka korvasi pulatalouden tavarapuutetta.[6] Perestroika paransi mafian toimintamahdollisuuksia. Ensimmäisenä mafian mainitsi kirjoituksesaan julkisesti 1988 sisäministeriön virkamies Aleksandr Gurov, joka uhattiin sen takia erottaa työstään.[5]

Todellinen ”läpimurto” rikollisjärjestöille tapahtui Neuvostoliiton hajoamista seuranneen erityisen heikon taloudellisen tilanteen aikoihin. Monet entiset neuvostohallinnon miehet ryhtyivät epätoivoisina ja helpon rahan toivossa rikoksen tielle, ja mafia oli luonnollinen jatke tälle kehitykselle. Miliisi ei kyennyt estämään rikollisuuden kasvua, koska sen lainsäädäntö, välineistö ja koulutus olivat vanhentuneita, ja itse miliisi oli korruptoitunut. Näin rikoksista jäi harvoin kiinni.[7]

Kun KGB oli aikoinaan tehokkaasti estänyt rikollista toimintaa Neuvostoliitossa, sen seuraaja FSB ei juurikaan kyennyt tähän.[8] Lehdistö kirjoitteli mafiapomoista avoimesti, mutta näitä vastaan ei saatu todisteita. Jos järjestäytyneeseen rikollisliigaan kuuluva kuitenkin jäi kiinni, tuomio oli lievä lahjonnan tai uhkailujen takia. Sen sijaan rikollisliigoihin kuuluvia kuoli näiden liigojen välisissä aseellisissa välienselvittelyissä.[9] Rikollisuus nousi kansan ykköshuolenaiheeksi.[10] Marraskuuhun 1995 mennessä tehtiin noin 2 500 palkkamurhaa.[11] Moskovassa ja muissakin Venäjän kaupungissa käytiin suuri mafiasota vuosina 1993–1994 tšetšeeni- ja venäläismafiaryhmien välillä. Mafiasodassa menetti henkensä ainakin 30 000 ihmistä. Sodalla ei ollut selvää voittajaa, ja se pysäytti monien rikollisryhmien toiminnan, koska monet rikolliset kuolivat rikollisryhmien välisissä kostoissa ja vastakostoissa. Vaikka Venäjän järjestäytynyt rikollisuus heikkenikin huomattavasti mafiaklaanien välisissä yhteenotoissa, monet rikollisryhmät jatkoivat yhä toimintaansa.[12] Vuonna 1994 Venäjän silloisen sisäministerin Mihail Jegorovin mukaan järjestäytyneiden rikollisryhmien määrä oli kasvanut Mihail Gorbatšovin ajan 785:stä 5 691:een, ja vuonna 1996 ryhmiä oli jo noin 8 000, joissa kussakin jäsenmäärä vaihteli 50 ja tuhannen välillä.

Virallisten tietojen mukaan noin 100 000 Venäjän kansalaista on kovan luokan gangstereita, ja lukematon määrä ihmisiä on jollakin tavoin kytköksissä laittomaan järjestelmään. Rikollisryhmistä vain osalla on valtaa laajemmassa mittakaavassa.^lähde?

Monien Venäjän mafiapäälliköiden ja korkea-arvoisten jäsenten uskotaan olevan entisiä puna-armeijan ja KGB:n upseereita, jotka menettivät työpaikkansa, kun asevoimia supistettiin kylmän sodan päätyttyä. Lisäksi useissa väkivaltaisissa ryhmittymissä on mukana entisiä spetsnaz-erikoisjoukkojen miehiä. Kun Neuvostoliiton jälkeen urheiluun ei enää panostettu niin huomattavia summia kuin ennen, on rikollisuuden piiriin siirtynyt hankkimaan toimeentulonsa myös monia urheilijoita, kuten nyrkkeilijöitä, itämaisten taistelulajien harrastajia sekä painonnostajia.

Tyypillisimpiä Venäjän mafian toiminta-aloja ovat huumekauppa, palkkamurhat, salakuljetus ja lahjonta, sekä talousrikokset kuten konkurssirikokset ja luottopetokset. Yhteistyö valtion virkamiesten kanssa on vain syventynyt neuvostoajoista, ja julkisen talouden varoista huomattavia summia joutuu kavallusten ja väärinkäytösten kohteeksi. Asiaa vaikeuttaa se, että esimerkiksi lait virka-aseman väärinkäytöstä ovat vielä melko alkeellisella tasolla. Maailman mittakaavassa Venäjällä tehdään paljon väkivaltarikoksia. Vuosina 1993–1998 yhteensä 95 pankkiiria tapettiin. Myös muun muassa hotellien ja ravintoloiden pitäjiä, urheilutähtiä, liikemiehiä, poliitikkoja, journalisteja ja Afganistanin sodan veteraaneja on palkkamurhattu. Monilla Venäjän oligarkeista on väitetty olevan kytköksiä mafiaan. Palkkamurhat olivat tavallisia vielä vuonna 2007.[13]

Venäjän tuhansista rikollisryhmittymistä vain muutamilla on valtaa laajemmassa mittakaavassa. Suurimmat ryhmät ovat nimeltään Dolgopruadnanskaja ja Solntsevskaja (Moskovan lähiön Solntsevon mukaan), jossa arvellaan olevan noin 5 000 jäsentä. Ryhmät pääasiassa harjoittavat ase- ja huumekauppaa. Muita Moskovan varteenotettavia ryhmittymiä ovat Ostankino ja Lubertsi -klaanit, joille yritykset maksavat suojelurahoja. Pietarin alamaailmassa hallitsevana ryhmittymänä on Tambovin liittouma johtajanaan Vladimir Gavrilenkov. Myös tšetšeeneillä ja Georgialaisilla on perinteisesti vahva asema Venäjän alamaailmassa. Suurinta tšetšeenimafiaa kutsutaan nimellä Obshina, ja sen toiminta-aluetta ovat muun muassa pankkiryöstöt, kidnappaukset ja talousrikollisuus. Johtajana toimi Nikolai Suleimanov.^lähde?

Vaikka kaoottisista 1990-luvun vuosista on kehitys mennyt ehkä rauhallisempaan suuntaan, on Venäjän mafialla nykypäivänä huomattavasti valtaa, ja sen katsotaan hallinnoivan todella suurta osaa federaation talouselämästä. Suojelupoliisin ylietsivä Timo Myyryläinen sanoi vuonna 1999, että jokainen Venäjällä toimiva ulkomainen yrittäjä joutuu tekemisiin järjestäytyneen rikollisuuden kanssa.[14]

Rikollisjärjestöt pyörittävät Venäjällä turvafirmoja, jotka kiristävät suojelurahaa eli rekettiä[15] yrityksiltä. Joko turvafirman kautta tai ilman sitä tapahtuva suojelu kulkee slangissa nimellä krysha, ”katto”.[16][17] Suojelu ei tuo turvaa yritykselle esimerkiksi palkkamurhaa vastaan, vaan rikollisjärjestöä kiinnostaa lähinnä yrityksestä saatava raha.[18] Toki rikolliset voivat auttaa yritystä perimällä väkivallalla uhkaamalla tai sitä käyttämällä velkoja, mutta pidättää yrityksen saamasta velasta puolet.[18] Kun rikollisjärjestöt kiristävät yrityksiltä rahaa, ainakin jotkut niistä joutuvat toisaalta maksamaan huomattavia summia niitä suojelevien viranomaisten lahjomiseen pyrkien suojaamaan itseään oikeuslaitokselta.[19] Viranomaislahjonnan tarjoavaa suojaa kutsutaan nimellä zontik, sateenvarjo. Näin rikollisjärjestöt valvoivat monilla seuduilla yritysverkostoja.[20] Rikollisjärjestöt soluttautuvat viranomaisiin muun muassa ostamalla liikennepoliisin ja syyttäjien työpaikkoja.[21]

Pankkiirien ja liikemiesten murhat liittyvät usein yrityksiä suojelevien rikollisjärjestöjen välisiin kamppailuihin tai yritysjohdon haluttomuuteen totella rikollisia.[22] Suojelurahaa maksavan yrityksen on yleensä mahdotonta hankkiutua ”kryshasta” eroon, ja suojelun onnistuu tehokkaimmin välttämään se yritys jolla on oma sisäinen turvapalvelu.[23] Suojelun väitetään nyttemmin siirtyneen rikollisilta tavanomaisemmin toimiville laillisille yrityksille.[24] Vaikka murhat ovat vieläkin länsimaita yleisempiä Venäjällä, niiden määrä lienee laskenut 1990-luvun alun ”hulluista vuosista”.

Venäjän järjestäytynyt rikollisuus havittelee poliittista valtaa ja taloudellisia resursseja[25][9][26] suojatakseen ja edistääkseen omaa toimintaansa. Yhteydet ulottuvat duumaan, jopa ministeritasolle asti. Duuman ehdokaslistoilla on ollut muutama kymmenen ”bandiittia” joista muutamia valittiin 1990-luvulla duumaan ehdokaslistojen avulla, ei kansan äänestäminä. Rikosepäilyjen takia on pidätetty myös kansanedustajien avustajia ja joillain ehdokkailla on rikostaustoja.[27] ”Bandiitit” perustavat yrityksiä luoden uusia työpaikkoja.[28] On väitetty että 2000-luvun alussa Venäjällä virkamiehistä oli tulossa rikollisia ja toisin päin.[29] Vuonna 1998 valittiin Nižni Novgorodissa vankilassa istunut gangsterijohtaja. Silloisen duuman ensimmäisen varapuhemiehen Vladimir Ryzhkovin mukaan mafia oli osa Venäjän merkittävistä yhteiskunnallisista toimijoista, muita olivat suuret yritysryppäät ja aluehallinto.[30] Epäiltyjä mafian ehdokkaita on istunut myös duumassa. Venäjän mafialla oli vuonna 2005 Venäjän viranomaistenkin mukaan yhteyksiä poliitikoihin ja talouselämään, ja mafiajohtajat esittivät arvostettuja liikemiehiä.[31] Mafia oli soluttautunut poliisiin, mikä näkyi monien poliisiviranomaisten tekeminä rikoksina.[32]

Pietarissa mafia siirtyi 1990-luvun edetessä laittomuuksista sinänsä lailliseen liiketoimintaan, jota harjoitettaessa mafia kuitenkin rikkoi lakia muun muassa myymällä puuta ”kirjanpitohintaan”.[33] Pietarin seudulla mafialla oli 2000-luvun alussa valvonnassaan joitain liike-elämän sektoreita muun muassa Tambovin mafialla Luoteis-Venäjän poltto- ja voiteluaineliiketoiminta.[34]

On silti kiistelty siitä, missä määrin rikolliset ohjaavat maan taloutta.[35] Joillain Venäjän suurliikemiehillä, oligarkeilla on väitetty olevan kytköksiä mafiaan. Nämä kiistävät väitteet. Pessimististen, mutta tarkistamattomien läntisten ja venäläistenkin tietojen mukaan Venäjän mafian vaikutus yhteiskuntaan ja talouteen olisi melko suuri.[36][37] Tämä johtuisi valtion heikkenemisestä ainakin joillain sektoreilla, jolloin mafia otti itselleen valtion tehtäviä.[38] Mafia ei olisi kuitenkaan valtiota vahvempi, koska se joutuu lahjomaan viranomaisia.[39] Tällöin mafia olisi 1990-luvulla laajalti soluttautunut Venäjän yrityksiin, pankkeihin ja osin hallintoonkin.[40] 1990-luvun alussa väitettiin mafiaryhmien jollain tavoin valvovan tuhansia yrityksiä.[1] Vuonna 1998 mafia valvoi eräiden virallisten tietojen mukaan 40 % yksityisistä ja 60 % valtionyhtiöistä. Epävirallisten tietojen mukaan 80 % pankeista oli suorassa tai epäsuorassa kytköksessä mafiaan.[41]

Yritykset käyttivät rikollisliigoilta tilattuja palkkamurhia taloudellisten kiistojen selvittelyyn.[42][43] Tunnetuimpia esimerkkejä rikollisten mukanaolosta Venäjän suurliiketoiminnassa 1990-luvulla oli Siperiassa käyty alumiinisota, jossa asemiehet tappoivat kymmeniä ihmisiä.[44][45][46][47] Kuolleet olivat tehtaanjohtajia, omistajia, pankinjohtajia, väitettyjä rikollisia[48] ja virkamiehiäkin.

Anna Politkovskaja mainitsee kirjassaan Fedulevin, joka oli 1990-luvulla pikkurikollinen. Sitten hän rikastui alussa myymällä viinaa, alkoi laillisesti keinotella osakkeilla ja raivata vastustajiaan pois palkkamurhien avulla.[49] Fadulev hankkiutui melko alussa ystävällisiin väleihin erään korkea-arvoisen miliisin kanssa joka suojeli rikollisia. Fedulev osti kaupungin miliisin ja lahjoi heitä.[50] Kun Fedulev murhautti erään liikemiehen joka oli hänelle velkaa, miliisi kirjoitti rikostutkintapaperit jossa jopa mainittiin Fedulev, muttei tehnyt asialle sen enempää.[51] Fedulev ei suinkaan koettanut kehittää haltuunsa saamiaan yrityksiä, vaan ottaa niistä irti mahdollisimman suuren määrän rahaa.[52] Eräässä vaiheessa Fedulevia tukevat ja vastustavat miliisit olivat taistelun partaalla.[53] Fedulev joutui vangituksi vasta, kun huijasi vuonna 1997 erästä Jeltsinin perhettä lähellä olevaa oligarkkia.[54] Tällöin Fedulevista annettiin pidätysmääräys. Mutta tämäkin rikosjuttu pysähtyi, kun Venäjän apulaisvaltakunnansyyttäjä määräsi Fadulevin vapautettavaksi tammikuussa 2000.[55]

Kun suomalainen toimittaja Outi Parikka yritti tehdä juttua eräästä LDPR:n ehdokkaasta, erääseen ryhmään kuuluvat rikolliset pidättivät hänet joksikin aikaa, uhkasivat tappaa ja vapauttivat luultavasti saatuaan käskyn ylemmältä taholta. Miliisi epäili ehdokasta rikollisjohtajaksi, mutta sillä ei ollut todisteita. Sittemmin LDPR:n ehdokas pääsi duumaan ja myöhemmin muutti ulkomaille.[56] Myöhemmin esimerkiksi Galina Starovoitavan murhasta tuomittiin samaisen LDPR:n kansanedustajan autonkuljettaja Juri Kotshin.[57] Vaikka lehdissä kirjoiteltiin 1990-luvulla yksittäistä mafiajohtajista nimeltä mainiten, monesti he eivät jääneet kiinni tai vapautettiin nopeasti.[10][58]

Monien suurten venäläisten järjestöjen, suurimpana muun muassa Afganistanin sodan veteraanien liiton, uskotaan toimivan likaisen mafian rahan pesijänä. Vuonna 1994 järjestön johtaja murhattiin ja se jakaantui kahteen osaan. Seuraavana vuonna toisen haarauman johtaja Valeri Radhinov selvisi murhayrityksestä.^lähde?

Rahanpesun ansiosta mafia on monin paikoin siirtynyt osittain laillisen liiketoiminnan puolelle, sijoittaen rahaa hyvin tuottaviin kohteisiin. Esimerkiksi Pietarin bensiinimyynnistä 80 % arvellaan olevan rikollisten hallussa.^lähde?

1990-luvun aikana 25 miljardin dollarin edestä likaista venäläistä rahaa uskotaan pestyn muun muassa Liechtensteinin, Sveitsin ja Kyproksen pankeissa.^lähde?

1990-luvulla Venäjän mafia levisi myös ulkomaille kuten Israeliin[59] ja Länsi-Eurooppaan. Yhdysvalloissa mafian keskuspaikkana toimii entisen Neuvostoliiton alueilta tulleiden siirtolaisten kansoittama Brighton Beach New Yorkissa. Brighton Beachissa vaikutti muun muassa nykyään Israelissa vankilatuomiota istuva ukrainanjuutalainen Ludwig ”Tarzan” Fainberg.

Vuonna 1998 Israelin talouselämässä arvioidaan olleen Venäjän mafian rahaa noin neljän miljardin dollarin edestä. Eräs kuuluisimmista Israeliin loikanneista on oligarkki Grigori Lutšanski.

Yhdysvalloissa Venäjän mafia on monin paikoin astunut vanhempien perinteisten rikollisryhmien varpaille, ja tämä on johtanut raakoihin alamaailman sotiin muun muassa Italian mafian, Kiinan Triadin ja Japanin Yakuzan kanssa. Muun muassa tämän vuoksi Venäjän mafia ei ole niin voimakkaasti juurtunut Yhdysvaltoihin, kuten esimerkiksi italialaismafia.

Myös entisistä neuvostotasavalloista Georgiassa, Liettuassa, Moldovassa, Ukrainassa, Valko-Venäjällä ja Virossa toimii omat "mafiansa", joilla on yhteydet Venäjän mafiaan. Venäjän mafialla uskotaan olevan yhteyksiä myös Kolumbian huumebisneksiin ja pienempiin ryhmittymiin, jotka syntyivät Neuvostoliiton hajotessa. Lisäksi on esitetty väitteitä, että Venäjän mafia toimisi eräänlaisena kattojärjestönä laittomia työntekijöitä Euroopan unionin alueelle kuskaaville ihmissalakuljettajille.

Suomessa on osin turhaan pelätty Venäjän järjestäytyneen rikollisuuden uhkaa.[60][61] Silti Venäjän rikolliset toiminevat Suomessakin prostituoitujen ja huumeiden välittäjinä.[60]

Viime vuosina on tehty Euroopassa monia Venäjän mafiaan liittyviä pidätyksiä.

• Venäjän oligarkit

• Johan Bäckman: Itämafia : uhkakuvapolitiikka, rikosilmiöt ja kulttuuriset merkitykset. Poliisiammattikorkeakoulun tutkimuksia 25 ISSN 1455-8262. Poliisiammattikorkeakoulu 2006 Espoo,. ISBN 951-815-112-1.
• Ericson C: Oligarkit – helppoa rahaa ja katoavaista valtaa kapitalistisella Venäjällä. Helsinki: WSOY, 2011. ISBN 978-951-0-38325-4.
• Kuorsalo, Anne & Susiluoto, Ilmari & Valkonen, Martti: Venäjä ja rosvokapitalismin haaksirikko. Helsinki: Edita, 1999. ISBN 951-37-2868-4.
• Parikka Outi: Äiti-Venäjän aapinen. Atena, 2007. ISBN 9789517965514.
• Politkovskaja A: Putinin Venäjä. alkuteos Putin's Russia 2004. Suomentanut Nina Saikkonen. Like, 2005. ISBN 952-471-429-9.
• Sailas, Anne & Susiluoto, Ilmari & Valkonen, Martti: Venäjä: Jättiläinen tuuliajolla. Helsinki: Edita, 1996. ISBN 951-37-2062-4.

• Johan Bäckman, Venäjän organisoitu rikollisuus, Edita 1996, ISBN 951-704-191-8 (nid.), Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 137, ISSN 0357-0126
• Johan Bäckman, "Sudella on sata tietä...": Pietarin organisoitu rikollisuus Venäjän rikosoikeuskulttuurin kehyksessä, ISBN 951-704-240-X, Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 166, ISSN 0357-0126
• Anna Politkovskaja, Putinin Venäjä, suom Nina Saikkonen, Like 2005, Pystykorvakirja, ISBN 952-471-429-9
• Claes Ericson: ”Mafia ottaa vallan”, Oligarkit - helppoa rahaa ja katoavaista valtaa kapitalistisella Venäjällä, s. 56. Helsinki: WSOY, 2011. ISBN 978-951-0-38325-4.

• Laaja sivusto Venäjän mafiasta ja sen päälliköistä (englanniksi)
• Vladimir Ivanidzen artikkeli (Arkistoitu – Internet Archive)
• Russian Organized Crime Groups in the United States (englanniksi)
• Crimestart (Arkistoitu – Internet Archive) Venäjän mafia linkkejä (englanniksi)