Velimir Hlebnikov

Hlebnikov syntyi tiedemiesperheeseen Astrakanin kuvernementissa, Volgan alajuoksulla. Hänen isänsä oli metsänhoitaja ja ornitologi sekä darvinismin kannattaja. Äiti taas oli historiantutkija. Kymnaasin käytyään Hlebnikov opiskeli matematiikkaa, luonnontieteitä, filosofiaa ja slaavilaista filologiaa Kazanissa ja Pietarissa. Hän alkoi kirjoittaa runoja vuoden 1903 tienoilla, mutta kypsäksi katsotun tuotannon noin vuonna 1905.[2]

Hlebnikov kuului vuodesta 1909 pietarilaiseen Vjatšeslav Ivanovin runoilijaryhmään sekä kubofuturistien ryhmään, joka tunnetaan nimellä Hylaea ja jonka jäseniä olivat myös muun muassa Aleksei Krutšonyh, Vladimir Majakovski ja David Burljuk.[2]

Tuotannossaan Hlebnikov käytti kieltä kokeellisesti ja sitä uudistaen luoden venäjään koko joukon uudissanoja. Runojen ohella Hlebnikov kirjoitti futuristisia esseitä, jotka käsittelivät muun muassa tulevaisuuden tiedonvälityksen kehitystä. Hlebnikov oli kosmisten mittojen utopisti ja “tähtien kielen” tulkki. Hän katsoi, että suuri aika virtaa yksilön tajunnan kautta yli aikojen sekä menneeseen että tulevaan aikaan. Hän pyrki siihen, että sanan nopeus olisi niin suuri, että se puhkaisisi nykyhetken.[2]

Hlebnikov erosi ajattelussaan aikansa kirjallisuuden valtavirrasta symbolismista siinä, että hän ei etsinyt sanojen takana olevaa “toista todellisuutta”. Sen sijaan hän piti tajuttuja sanoja ainoana kielen todellisuutena. Sana on sellaisenaan todellisuutta ja se kantaa mukanaan vuosituhantista elämystietoa. Sanoista piti vain puhdistaa arki-informaatio. Puhdistusta varten Hlebnikov hajotti venäjän kielen sanoissa olevat keskeiset morfeemit ja suffiksit ja liitti ne yhteen uusin tavoin. Tälle hän antoi nimen metalooginen eli mielentakainen kieli.[2]

Velimir Hlebnikov noin 1913

Samalla periaatteella Hlebnikov uudisti runousoppia: hän korosti sanojen merkitystä soinnillisuuden kustannuksella. Runoissaan hän yhdisti alkuihmisen huudon (epärationalistisuuden) 1900-luvun teknologiseen hälyyn (rationalistisuuteen). Hän kehitti uuden runolajin, jolle hän antoi nimen ylirunoelma (sverhpovetsh), joka oli eräänlainen runon ja proosan kollaasi. Sitä hän käytti ensimmäisen kerran teoksessa Saukon lapset (Deti vydry, 1911–1913). Samoina vuosina valmistui myös näytelmiä, kuten primitivistinen joulusatu Snežimotška ja Maeterlinck-vaikutteinen monodraama Gospoža Lenin, jossa erisnimi voi viitata Leniniin tai Le Niniin.[2]

Hlebnikovin tuotanto jaetaan kolmeen kauteen: vuodet 1905–1914 olivat kokeilujen ja teoreettisten pohdintojen aikaa, vuodet 1915–1917 olivat siirtymä- ja vaellusvaihe, jolloin hän sulki ajatuksena pois suursodan mielettömyydestä (esimerkiksi sodanvastaisessa teoksessa Voina v Myšelovke, 1915). Vuodet 1918–1922 muodostavat loppukauden, jolloin kirjailija kommentoi aikansa todellisuutta yksinkertaisin ilmauksin. Alkuvuosien 1905–1914 tuotannosta ilmenee, miten kirjailija kehittelee oppejaan. Kauden tunnetuin teos on runsaasti Hlebnikovin uudissanoja sisältävä runo Nauruloitsu (1910).[2]

Hlebnikov uskoi lukujen mahtiin. Hän pyrki hahmottamaan historiaa matemaattisesti esimerkiksi rakentelemalla historian kausia todennäköisyyslaskelmien avulla. Vaikka tästä ei seurannutkaan suurta ajatusten läpimurtoa, se rikastutti kirjailijan runollista ilmaisua. Tämä näkyy egyptiläisaiheisessa proosateoksessa Ka (1915), jossa kuvaillaan muinaisten ihmisten kontakteja. Nykyisin on selvitelty Hlebnikovin ajattelun yhteyttä matematiikkaan, ja siinä on havaittu yhteyksiä Gottfried Leibnizin, Baruch Spinozan ja Nikolai Lobatševskin tutkimuksiin. Toisaalta hänen kielitieteelliset pohdintansa voidaan nähdä Roman Jakobsonin ja myöhemmän Prahan kielitieteellisen piirin sukulaisina. Modernin maalaustaiteen virtauksiin Hlebnikovilla oli suoria kontakteja, sillä hänen lähipiiriinsä kuuluivat taiteilijat Marc Chagall, Pavel Filonov, Natalja Gontšarova, Wassily Kandinsky, Mihail Larionov, Kazimir Malevitš, Olga Rozanova ja Vladimir Tatlin.[2]

Vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen Hlebnikov kieltäytyi alistumasta uuteen järjestykseen ja vetäytyi erakoksi Astrahaniin, jossa hän kuoli nälänhädän aikaan 1922.

Lähde[4]

Antologioissa

• Neuvostolyriikkaa 3, Helsinki: Tammi 1978 ISBN 951-30-3973-0
• Toistasataa runoilijaa: runosuomennoksia 1960-luvun kulttuurilehdistä toim. Kalevi Seilonen, Helsinki: Tammi 1989 ISBN 951-30-6787-4
• Uuden runon Venäjä, toim. Toivo Flink, Petrozavodsk 1989 Karjala ISBN 5-7545-0041-6

Runot

• Aasia, suom. Veikko Polameri, Pekka Milonoff, teoksessa: Toistasataa runoilijaa. (Runo on v:lta 1921. Teoksessa on yhdistetty kaksi runoa: Aasia ja Iraanilainen laulu )
• Atlantiksen tuho: draamarunoelma: 1--3 suom. Katja Losowitch, julkaisussa: Parnasso 2003; nro 2
• Eläintarha, suom. Natalia Baschmakoff, teoksessa: Neuvostolyriikkaa 3
• Hiljaa, suom. Taisto Summanen, teoksissa: Uuden runon Venäjä ja Punalippu, 1988; nro 1
• Ihmispuolet, suom. Natalia Baschmakoff, teoksessa: Neuvostolyriikkaa 3
• Ilma murentunut, suom. Natalia Baschmakoff, teoksessa: Neuvostolyriikkaa 3
• Iraanilainen laulu, suom. Veikko Polameri, Pekka Milonoff, teoksessa: Toistasataa runoilijaa
• Kaksi luomien kätköissä vilahtavaa näen sinistä karhua, suom. Taisto Summanen, teoksessa: Uuden runon Venäjä
• Kaksi ripsien kätköissä vilahtavaa näen sinistä karhua, suom. Taisto Summanen, julkaisussa: Punalippu 1988 ; nro 1
• Kun hevoset kuolevat pois, suom. Natalia Baschmakoff, teoksessa: Neuvostolyriikkaa 3
• Kun olin nuori, suom. Virpi Leppänen, julkaisussa: Taite: runouslehti 1996; nro 3
• Luvut, suom. Natalia Baschmakoff, teoksessa: Neuvostolyriikkaa 3
• Läksin minä nuorukainen, suom. Natalia Baschmakoff, teoksessa: Neuvostolyriikkaa 3
• Minä ja Venäjä, suom. Natalia Baschmakoff, teoksessa: Neuvostolyriikkaa 3
• Minä ja Venäjä, suom. Virpi Leppänen, teoksessa: Taite: runouslehti 1996; nro 3
• Minä näen, suom. Natalia Baschmakoff, teoksessa: Neuvostolyriikkaa 3
• Minä saarella Öselin, suom. Natalia Baschmakoff, teoksessa: Neuvostolyriikkaa 3
• Nauruloitsu, suom. Natalia Baschmakoff, teoksessa: Neuvostolyriikkaa 3
• Oi Aasia! Toit sydäntuskat julmat. Niin tummuu pilvesi kuin immen kulmat, suom. Taisto Summanen, teoksissa: Uuden runon Venäjä ja Punalippu, 1988; nro 1
• Olen nähnyt nuoren profeetan. Hän puristautui korpikosken..., suom. Taisto Summanen, teoksissa: Uuden runon Venäjä ja Punalippu, 988; nro 1
• Olet, Venäjä, suudelma pakkasella!, suom. Taisto Summanen, teoksessa: Punalippu, 1988; nro 1 ja Uuden runon Venäjä
• Siellä missä tilhet eli, suom. Natalia Baschmakoff, teoksessa: Neuvostolyriikkaa 3
• Sinne-päin-ihmisiä, suom. Virpi Leppänen, teoksessa: Taite: runouslehti 1996; nro 3
• Sinun järkesi kuin vesiputous, suom. Taisto Summanen, teoksissa: Punalippu, 1988; nro 1 ja Uuden runon Venäjä
• Tulee vapaus alastomana, suom. Taisto Summanen, teoksissa: Punalippu, 1988; nro 1 ja Uuden runon Venäjä
• Viita, suom. teoksessa: Natalia Baschmakoff, Neuvostolyriikkaa 3
• Vuodet, ihmiset ja kansat, suom. Natalia Baschmakoff, teoksessa: Neuvostolyriikkaa 3
• Yhteinen kirja, suom. teoksessa: Taisto Summanen, teoksissa: Punalippu, 1988; nro 1 ja Uuden runon Venäjä
• Yksinäinen kasvojenvalaja, suom. Natalia Baschmakoff, teoksessa: Neuvostolyriikkaa 3
• Yö Persiassa, suom. teoksessa: Natalia Baschmakoff, Neuvostolyriikkaa 3

• Kulkukoiran kellari

• Baschmakoff, Natalia & Pesonen, Pekka & Rymin, Raija (toim. ): Neuvostolyriikkaa 3. Suomentaneet Natalia Baschmakoff ym. Helsinki: Tammi, 1978. ISBN 951-30-3973-0.
• Koponen, Jari: Mielikuvituksen mestarit (13 unohdettua fantastia). Jyväskylä: Atena, 2000. ISBN 951-796-219-3.
• Lönnqvist, Barbara: Xlebnikov and Carnival: An Analysis of the Poem Poèt. Väitöskirja. Stockholm studies in Russian literature, 9. Stockholm: Almqvist & Wiksell, 1979. ISBN 91-22-00196-4.