Velikulta

Velikulta oli vuosina 1895–1917 ilmestynyt suomalainen poliittinen pilalehti, joka tuki nuorsuomalaisia.

Velikullan perusti A. B. Mäkelä nuorsuomalaisten omaksi pilalehdeksi joulukuussa 1895, kun Matti Meikäläinen oli päätynyt suomalaisen puolueen käsiin. Mäkelä siirtyi myöhemmin Työmieheen ja Velikullan uudeksi päätoimittajaksi tuli Emil Vainio. Lehti arvosteli alkuvuosinaan jyrkästi vanhoillista papistoa sekä varsinkin ruotsinmielisiä, mutta maltillistui kieliasiassa sortokauden alettua vuosisadan vaihteessa.[1] Velikulta sai taloudellista tukea nuorsuomalaisten pää-äänenkannattajalta Päivälehdeltä, sittemmin Helsingin Sanomilta. Pilapiirrosten määrä lehdessä kasvoi vuodesta 1905 alkaen ja niitä tekivät useat tunnetut kuvittajat, kuten Alex Federley, Hjalmar Löfving, Jalmari Ruokokoski ja Aarno Karimo. Myös lehden avoin puoluepoliittisuus korostui tässä vaiheessa.[2]

Vainion jälkeen päätoimittajina toimivat K. J. Mandelin, vuosina 1909–1915 Heikki Kokko ja lopuksi Ilmari Kivinen. Kaikki mainitut olivat myös Helsingin Sanomien toimittajia. Vastaavaksi päätoimittajaksi 1911 palannut Vainio tuomittiin vankeuteen majesteettirikoksesta lehden julkaistua alkuaan saksalaisessa Simplicissimuksessa ilmestyneen norjalaisen Olof Gullbranson pilapiirroksen, joka esitti Venäjän sortopolitiikkaa Suomessa. Velikulta joutui ensimmäisen maailmansodan aikana taloudellisiin vaikeuksiin ja se muutettiin aiempaa kevyemmäksi huumorilehdeksi. Vuoden 1917 lopulla se viimein yhdistettiin pääkilpailijaansa Tuulispäähän. Ratkaisua helpotti samanaikainen porvarillisten puolueiden läheneminen.[2]