Veli Verkko

Verkon vanhemmat olivat seminaarinjohtaja Kaarle Werkko ja Lydia Eunice Enebäck. Hän pääsi ylioppilaaksi 1911 ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1914, lisensiaatiksi 1931 ja tohtoriksi 1932. Verkko teki vuonna 1927 opintomatkat Englantiin ja Ranskaan.

Verkko toimi oikeusministeriön tilastotoimiston 2. aktuaarina 1918–1933, tilastotoimiston päällikkönä 1933–1940 sekä tilastollisen osaston johtajana 1940–1955. Hän oli Helsingin yliopistossa kriminologian ja tilastotieteen dosenttina 1940–1948, vt. sosiologian professorina 1946–1948 ja professorina 1948–1955.[3] Tämän lisäksi Verkko toimi Suomen kriminalistiyhdistyksen sihteerinä ja vuosikirjan toimittajana 1934–1952 sekä Pohjoismaisen kriminalistiyhdistyksen vuosikirjan toimittajana vuodesta 1936 lähtien ja yhteistyövaliokunnan jäsenenä vuodesta 1937.

Verkko muistetaan parhaiten kehittämästään teoriasta, jonka mukaan suomalaisten ”huono viinapää” selitti Suomen kansainvälisesti korkeat henkirikosluvut. Hän pyrki todistamaan teoriansa erilaisilla tilastollisilla aineistoilla ja kansatieteellisillä kuvauksilla. Myöhempi tutkimus on kumonnut väitteen, mutta myyttinä se on jäänyt elämään. Verkko kehitti myös 1920-luvulla oikeustilastomenetelmän, jota käytettiin Suomessa 1980-luvulle asti. Lisäksi hän tunnisti eräitä henkirikosten määriin liittyviä tilastollisia lainalaisuuksia, joista osa tunnetaan edelleen.[2]

• Henki- ja pahoinpitelyrikollisuuden kehityssuunnan ja tason määräämisestä I (väitöskirja) –II. 1931
• Biologisluontoisten tekijäin vaikutuksesta henki- ja pahoinpitelyrikollisuuteen. 1933
• Väkivaltarikollisuuden riippuvaisuus kansanluonteesta ja muista etnillisistä tekijöistä. 1936
• Verbrechen wider das Leben und Körperverletzungsverbrechen. I. 1937
• Alkohollagstiftningens inverkan på brottsligheten i Finland. 1944
• Lähimmäisen ja oma henki. 1949
• Homicides and Suicides in Finland and their Dependence on National Character. 1951

• Kuka kukin oli T–Ö. Jukka Kemppinen 2007.