Vehnät

Vehnien viljely alkoi Hedelmällisen puolikuun alueella yli 10 000 vuotta sitten.[2] Yksijyvävehnä (Triticum monococcum) ja emmervehnä (Triticum turgidum) ovat maailman vanhimpia viljelyskasveja. Molempien villimuotoja kasvaa Lähi-idässä, missä niitä alettiin viljellä jo 10 000 vuotta sitten.[3][4]

Spelttivehnää (2018).

Spelttivehnän (Triticum spelta) eli speltin käytöstä on arkeologisia havaintoja yli 8 000 vuoden takaa. Kasvi tunnettiin Euroopassa viimeistään myöhäisneoliittisella kaudella (2500–1700 eaa.). Pronssikaudella speltti levisi laajoille alueille, ja rautakaudella (750–15 eaa.) se oli yksi tärkeimmistä viljelykasveista Keski-Euroopassa. Vuoteen 500 eaa. mennessä speltistä oli tullut yksi tärkeimmistä viljoista myös Britanniassa.[5] Arkeologiset todisteet osoittavat, että speltti tunnettiin myös Rooman valtakunnassa.[6] Keskiajalla spelttiä viljeltiin nykyisessä Sveitsissä, Tirolissa ja Saksassa, jolloin sen käyttö oli huipussaan. Se joutui kuitenkin väistymään heikompien mutta satoisampien vehnälajien kuten durumvehnän ja osin myös tavallisen leipävehnän tieltä. Speltin puinti oli myös hankalaa, sillä sen jyvä on lujan kuoren sisällä.^lähde? Speltin korvasi suurempia satoja antava (leipä)vehnä (Triticum aestivum) viimeistään 1800-luvulla.[7].

Vehnäpelto Vampulassa.

Leipävehnä syntyi ilmeisesti emmervehnän ja Kaspianmeren ympäristössä sekä Keski-Aasiassa luonnonvaraisena kasvavan heinälajin Aegilops squarrosa risteytymänä.[4] Arkeologisten todisteiden mukaan sitä on viljelty ainakin jo kuudennella vuosituhannella eaa.[4][8] Antiikin Roomassa leipä oli perusravintoa ja aikuinen mies söi kilon vehnäleipää päivässä.[9] Lounais-Suomessa leipävehnää on viljelty jonkin verran jo vuosisatoja, mutta sen viljely yleistyi Suomessa vasta 1900-luvulla.[10]

Vehnä on riisin ja maissin ohella yksi maailman kolmesta eniten viljellystä viljalajista, ja vuosittain sitä tuotetaan maailmassa noin 600 miljoonaa tonnia. Se on eniten viljelty viljalaji lauhkeassa vyöhykkeessä, kuten suuressa osassa Eurooppaa, Yhdysvaltojen pohjoisosissa, Kanadassa, Pohjois-Kiinassa ja myös eteläisellä pallonpuoliskolla esimerkiksi Argentiinassa. FAO:n tilastoissa vuosilta 2002–2004 vehnä oli maailman selvästi laajimmalla alalla (yli 200 miljoonaa hehtaaria) viljelty viljalaji.[11] Nykyisin eniten viljelty vehnälaji on leipävehnä (Triticum aestivum).[4]

Vehnää kasvatetaan alueilla, joissa hallaton kausi kestää vähintään sata päivää, ja sadetta saadaan vähintään 400–500 mm vuodessa.[2] Leudomman talven alueilla sitä kasvatetaan syysviljana (kylvetään syksyllä ja korjataan alkukesästä) kun taas ankaramman talven alueella vehnä kylvetään keväällä.[2]

Vehnien viljelyalueet maailmalla. Keltaisella alkuperäinen alue.

Yksijyvävehnästä ja emmervehnästä on olemassa useita toisistaan poikkeavia viljelysmuotoja, mutta nykyisin niiden viljelys on vähäistä, lukuun ottamatta emmervehnästä kehittynyttä durumvehnää (Triticum durum) eli makaronivehnää, jota viljellään runsaasti varsinkin Välimeren maissa ja käytetään etupäässä makaronien ja pastojen valmistukseen.[4]

Spelttivehnän viljelypinta-ala ja saatavuus on viime vuosina parantunut merkittävästi lajin tultua suositummaksi. Sitä viljellään Etelä-Saksassa, Sveitsissä ja Belgiassa. Suomessa spelttivehnän viljely aloitettiin uudelleen 1990-luvulla. Speltin viljelyala Suomessa vuonna 2006 oli 860 hehtaaria.[7] Spelttivehnän väitetään kestävän paremmin tuholaisia kuin vehnän, ja se sopisi siksi paremmin luomuviljelyyn. Siinä on runsaasti kuitua ja nykyvehnään verrattuna paljon proteiinia.^lähde?

Vehnänjyvistä tehdään jauhamalla ja seulomalla erilaisia tuotteita: mannasuurimoita, graham-, ydin- ja hiivaleipäjauhoja, leseitä, hiutaleita ja kuskusta. Parhaan pastan valmistukseen käytetään erityisen kovaa durumvehnää, jonka valkuaispitoisuus on 15 % ja sakoluku ainakin 300.[8]

Vehnään liittyvä altistukset voidaan jakaa kolmeen eri ryhmään[12]:

• Autoimmuunisairaudet, kuten keliakia, ihokeliakia ja ataksia
• Gluteeniherkkyys (vehnäherkkyys)
• Vehnä- ja vilja-allergiat, jotka oireilevat astmana, ruoka-allergiana, iho-oireina tai anafylaktisena rasitusreaktiona.

Vehnä ei sovi keliakiaa sairastaville sisältämänsä gluteenin eli viljan valkuaisen takia. Gluteeni tuhoaa keliaakikon suolinukkaa, mikä häiritsee ravintoaineiden imeytymistä.[13] Gluteeniherkät eli gluteeni-intoleranssista kärsivät ihmiset saavat gluteenista vatsaoireita, mutta heidän suolinukkansa ei vaurioidu. Gluteeniherkkyys on paljon yleisempää kuin keliakia, siitä kärsii eri maissa arviolta 10–30 prosenttia väestöstä. Oireiltaan gluteeniherkkyys on lähellä ärtyvän suolen oireyhtymää, ja niin kutsuttu FODMAP-ruokavalio helpottaa oireita. Altistuksista harvinaisin on vehnäallergia. Vehnäallergia ei ole gluteeniallergiaa, eikä siihen liity suolinukan madaltumista. Oireet ovat tyypillisä allergiasia oireita suolistossa ja iholla.[13]

Myös vähähiilihydraattista dieettiä noudattavat välttelevät vehnän käyttöä.^lähde?

Speltti sopii joillekin vilja-allergisille.^lähde?

Vehnälajien erottaminen toisistaan pelkän ulkonäön avulla on vaikeaa, ja lajit ristytyvät helposti keskenään.[14]

• harjasvehnät (Agropyron)
• pukinvehnät (Aegilops)
• tankivehnät (Leymus)
• vaivaisvehnät (Eremopyrum)
• villivehnät (Elymus)

• Kassu – Kasvien suomenkieliset nimet: Vehnät (Triticum)
• Suomen Lajitietokeskus: Vehnät (elovehnät) – Triticum
• Den virtuella floran: Veten (Triticum) (ruotsiksi)
• United States Department of Agriculture (USDA): Triticum (englanniksi)
• Flora of China: Triticum (englanniksi)