Vehkajärven taistelu

Valkoisten hyökkäys käynnistyi varhain aamulla 26. helmikuuta, jolloin idästä ja pohjoisesta edennyt harhautusosasto veti punaisten huomion puoleensa. Kustaa Estlin määräsi kylässä olleen suuren kuormaston siirtymään turvaan kylän länsipuolelle tietämättä, että Kalmin johtama komppania oli juuri päässyt asemiin Vehkajärven kirkon tuntumaan Kangasalle johtavan maantien varrelle. Kalmin kertomuksen mukaan kuormaston etummaiset hevoset ammuttiin heti kirkonmäen jälkeen, jolloin tie sulkeutui ja perässä tulevat liukuivat mäkeä alas sulloutuen yhdeksi rykelmäksi.[5]

Kuvaukset ainakin kolme tuntia kestäneestä taistelusta vaihtelevat suuresti. Punaisten kansanvaltuuskunnan pari päivää myöhemmin antamien tietojen mukaan yhteenotto päättyi valkoisten täydelliseen tappioon. Heidän mukaansa punaiset menettivät vain muutamia miehiä, kun taas valkoiset perääntyivät ja kuljettivat kaatuneitaan pois kolmellatoista hevosella. Kalmin mukaan punaiset lähtivät heti hurjaan pakoon ja myös Lauri Pihkala kirjoitti jälkeenpäin pakokauhuun joutuneiden punaisten hillittömästä paosta. Taisteluun niin ikään osallistunut Niilo Sigell sen sijaan kertoi punaisten taistelleen sitkeästi ja mainitsee kuinka ”urhoja tavattiin molemmin puolin”.[5]

Myös kirkonkylän suunnasta hyökännyt valkoisten harhautusosasto onnistui useassa paikassa yllättämään punaiset lähes täydellisesti, vaikka heillä oli tieto vihollisen saapumisesta. Pitäjäntalolle majoittuneet punaiset Kalm komensi ulos ja määräsi heidät teloitettavaksi. Saarroksissa olleet punaiset onnistuivat kuitenkin lopulta vetäytymään Vehkajärveltä Padasjoen, Kangasalan ja Oriveden suuntaan.[1] Vuonna 1923 julkaistun Valkeakosken työväenyhdistyksen muistojulkaisun mukaan valkoiset hyökkäsivät Vehkajärvelle idästä kolmen aikaan aamuyöllä, jolloin he yllättivät noin kilometrin päässä kylästä olleen punaisten etuvartion. Taistelussa itsekin mukana ollut Edvard Nieminen kertoo, että noin 100 pääosin Valkeakoskelta tullutta punaista jäi saarroksiin, josta he 12 tunnin taistelun jälkeen onnistuivat murtautumaan ulos Vehkajärven jään kautta.[6]

Taistelun yhteydessä katosi viisi Punaisen Ristin sairaanhoitajina toiminutta Valkeakosken työväenyhdistyksen naista. Myöhemmin selvisi, että he olivat joutuneet vangeiksi heti taistelun alettua, jonka jälkeen valkoiset kuljettivat naiset Seinäjoen kautta Kemiin.[7]

Punaisten paetessa heidän kuormastonsa jäi valkoisten käsiin. Kärryihin oli lastattu muun muassa suuri määrä elintarvikkeita, joilla valkoiset pärjäsivät pitkälle maaliskuuhun saakka.[5] Taistelun jälkiä on edelleen nähtävissä ainakin kirkonmäellä sijaitsevan entisen pitäjänmakasiinin seinässä, jossa on lukuisia luodinreikiä.[8]

Vehkajärven taistelussa kaatui ainoastaan neljä valkoista. Punaisia kuoli arvioiden mukaan 40–50, joista suurin osa oli valkoisten teloittamia antautuneita tai haavoittuneita.[1][5] Joukossa oli 18 Valkeakosken punakaartin miestä, joiden ruumiit kuljetettiin puolentoista viikon kuluttua Valkeakoskelle ja haudattiin Paviljonginmäelle 17. maaliskuuta järjestetyissä suurissa sankarihautajaisissa.[7] Vuonna 1946 vainajat siirrettiin Valkeakosken hautausmaalla sijaitsevaan joukkohautaan.[9] Vehkajärven hautausmaalla on 13 taistelussa kaatuneen tuntemattoman punaisen joukkohauta muistomerkkeineen.[10]

Valkoiset eivät miehittäneet Vehkajärveä, vaan vetäytyivät taistelun päätyttyä takaisin Kuhmoisten kirkonkylään. Punaiset puolestaan ryhtyivät keskittämään Vehkajärvelle joukkoja parin viikon kuluttua Kuhmoisiin tehtävää hyökkäystä varten.[5] 10. maaliskuuta käydyn Kuhmoisten taistelun jälkeen valkoiset käynnistivät viikko myöhemmin oman suurhyökkäyksensä ja punaisten peräännyttyä miehittivät Kuhmalahden 21. maaliskuuta.[1]