Veduta

Tämä maisemamaalauksen laji sai alkunsa Flanderissa, jossa taiteilijat, kuten Paul Bril maalasivat vedutoja jo 1500-luvulla. 1600-luvulla hollantilaiset taidemaalarit erikoistuivat maalaamaan yksityiskohtaisia ja tarkkoja, tunnistettavia kaupunki- ja maisemamaalauksia, jotka vetosivat rikkaan hollantilaisen keskiluokan paikallisylpeyteen. Arkkityyppinen esimerkki tästä on Johannes Vermeerin Näkymä Delftiin. Ghentiläinen arkkitehti, piirtäjä ja kaivertaja Lieven Cruyl (1640–1720) edisti vedutan kehitystä hänen oleskellessaan Roomassa 1600-luvun lopulla. Cruylin piirustukset tallentavat urbaanin maiseman topografisia näkökulmia.[2]

• 
  Paul Bril, Maisema, jossa on roomalaisia raunioita, noin 1580, fresko.
• 
  Paul Bril, Maisema Braccianoon, 1620-luku.
• 
  Lieven Cruyl, Campidoglio Roomassa, 1600-luku.
• 
  Lieven Cruyl, Prospectus Fori Agonalis, 1866.
• 
  Johannes Vermeer, Näkymä Delftiin, noin 1660 -1661.

Kun Grand Tourien matkareitit vakiintuivat, vedutat tutuista näkymistä, kuten Forum Romanumista tai Grand Canalista vetosivat aristokraattisiin englantilaisiin heidän varhaisilla matkoillaan mannermaalle. Venetsiasta tuli tunnettu vedutistien keskus 1700-luvun puolessa välissä. Lajin suurimpiin harjoittajiin kuuluivat Venetsian Canalin ja Guardin perheet. Jotkut heistä menivät työskentelemään taidemaalareina Euroopan suurimmissa pääkaupungeissa, kuten Canaletto Lontoossa tai hänen veljenpoikansa Bernardo Bellotto Dresdenissä ja Varsovassa.

Muissa osissa Italiaa syntyi 1700-luvulla omaperäisiä muunnelmia genrestä. Giovanni Paolo Pannini oli ensimmäinen vedutisti, joka keskittyi maalaamman raunioita. Hollantilainen taidemaalari Gaspar van Wittel joka työskenteli Roomassa, jossa hänet tunnettiin nimellä Vanvitelli, ja muut maalasivat veduta esattoja eli tarkkoja vedutoita, jotka olivat topografisesti tarkkoja kuvauksia kaupunkimaisemista tai monumenteista, ja joissa ihmis- ja eläinhahmoilla oli toissijainen osuus.[3] Hänen yhteistyökumppanineihinsa kuului Hendrik Frans van Lint, josta tuli eräs johtavia vedutamaalareita 1700-luvun ensimmäisellä puoliskolla.[4] Realistisemmilla vedutoillaan, joita hän teki 1600-luvun lopulla ja 1700-luvun alussa, flaamilainen taidemaalari Jan Frans van Bloemen ennakoi kehitystä 1700-luvulla, jolloin siirryttiin pois klassisesti suuntautuneista ranskalaisten vedutamaalareiden, kuten Gaspard Dughetin Rooman maisemista.

Vedutamaalauksen myöhemmässä kehitysvaiheessa Panninin vedutat muuttivat muotoaan näkymiin, joissa oli osittain tai kokonaan kuvitteellisia aineksia, jotka tunnetaan nimillä capricci (kapriisi) ja vedute ideale tai veduta di fantasia.[3] Giovanni Battista Piranesi oli vedute ideale -etsausten suurin mestari. Hänen topografinen sarjansa Vedute di Roma sai useita vedostuspainoksia.

• 
  Caspar Van Wittel, Piazza Navona, 1699.
• 
  Giovanni Paolo Panini, Arkkitehtoninen Capriccio Forum Romanumista, jossa filosofit ja sotilaat ovat antiikin raunioilla, noin 1745-50.
• 
  Canaletto, Thames ja Lontoon City Richmond Housesta käsin, 1747.
• 
  Giovanni Battista Piranesi, Savuava tuli, 1761.
• 
  Francesco Guardi, Dogen palatsi Venetsiassa, 1700-luvun loppu.

Persoonallisemmat "vaikutelmat" kaupunkimaisemista korvasivat halun topografiseen tarkkuuteen 1800-luvun lopulla, jonka korvasivat maalatut ja myöhemmin valokuvatut panoramat. Venetsiassa oli emigranttitaiteilijoiden lukuisa ja aktiivinen yhteisö, joka koostui taiteilijoista, kuten Antonietta Brandeis, espanjalaiset taidemaalarit Martín Rico y Ortega, Mariano Fortuny ja Rafael Senet, sekä perulainen maalari Federico del Campo. Nämä taiteilijat vastasivat suureen kansainväliseen kysyntään maalauksillaan Venetsian kaupunkimaisemista ja tämän lajin edustajina heistä tuli niin suuria nimiä, että he eivät maalanneert mitään muuta kuin italialaisia näkymiä. Erityisesti Federico del Campon maisemien kysyntä englantilaisten turistien taholta oli niin suuri, että hän maalasi samoja näkymiä useita kertoja.

• 
  Martin Rico, Venetsia.
• 
  Antonietta Brandeis, Colosseum.
• 
  Ippolito Caffi, Paavi Pius IX: n siunaus Quirinalassa yöllä, 1848.
• 
  Ippolito Caffi, Vittorio Emanuele Napolissa, 1860.
• 
  Federico del Campo, Palazzo Cavalli-Franchetti, 1890.

• Maisemamaalauksen sanastoa
• Kapriisi