Antidiureettinen hormoni

Antidiureettinen hormoni (ADH) eli vasopressiini on hypotalamuksen syntetisoima, aivolisäkkeen takalohkon kautta vereen erittyvä peptidihormoni, jonka vaikutuksesta virtsaneritys vähenee ja virtsa väkevöityy. Vasopressiini-nimen yhdiste sai, kun 1800-luvun lopulla koiralla aivolisäkkeen takalohkouutteen farmakologisista vaikutuksista ensimmäisenä havaittiin verenpaineen kohoaminen. Antidiureettinen hormoni on tosin osuvampi nimitys, sillä hormoni aikaansaa virtsan väkevöitymisen jo pieninä pitoisuuksina, mutta ihmisellä vasta suuret annokset aiheuttavat verisuonia supistavan vaikutuksen.

Vasopressiini.

Rakenne ja synteesi

ADH on nonapeptidi eli yhdeksästä aminohaposta koostuva peptidi. Sen tavallisin nisäkkäillä esiintyvä muoto on arginiini8-vasopressiini, jonka aminohappojärjestys on kysteiini – tyrosiini – fenyylialaniini – glutamiini – asparagiini – kysteiini – proliini – arginiini – glysiini, näistä kysteiinimolekyylit ovat toisiinsa yhteydessä rikkisillan välityksellä. Sialla hormoni on muodoltaan lysiini8-vasopressiini (arginiinin tilalla lysiini-aminohappo) ja sitä kutsutaan nimellä lypressiini.

ADH syntetisoidaan preprohormonina hypotalamuksen supraoptisen tumakkeen ja paraventrikulaaritumakkeen suurissa hermosoluissa, joita kutsutaan yhteisnimellä nuclei magnocellulares. Se varastoituu neurosekretorisiin jyväsiin ja kulkeutuu aksonia pitkin aivolisäkkeen takalohkossa sijaitsevaan hermopäätteeseen, josta se vapautuu eksosytoosilla laskimovereen hermosolun depolarisoituessa.

Hypotalamuksessa syntetisoitu esimuoto preprohormoni on nimeltään preprovasopressiini, jonka "pre"-osa (signaalipeptidi) leikkautuu pois peptidistä jo ennen neurosekretorisiin jyväsiin pakkaamista ja "pro"-osa (neurofysiini II) aksonia pitkin kulkeutuessa.

Toiminta

ADH on tärkein nestetasapainoa ylläpitävä hormoni. Jo pieni pitoisuus aiheuttaa veden takaisinimeytymisen munuaisten distaalisista tiehyistä ja kokoojaputkista. Näiden solujen verenpuoleisella pinnalla on vasopressiinin V2-reseptoreita, joihin vasopressiini sitoutuu. Tämä saa aikaan syklisen adenosiinimonofosfaatin (cAMP) synteesin, mikä aiheuttaa reaktioketjun solun sisällä. Lopputuloksena solujen luminaalipinnan läpäisevyys vedelle lisääntyy ja vettä imeytyy munuaistiehyistä takaisin verenkiertoon. Sen sijaan elektrolyyttien liikkeisiin munuaisissa ADH ei juuri vaikuta. ADH:n munuaisvaikutuksia tehostavia lääkkeitä ovat muun muassa karbamatsepiini, vinka-alkaloidit ja klooripropamidi, jotka voivat siten aiheuttaa vaarallistakin veden kertymistä elimistöön.

Suurina annoksina ADH pystyy verisuonten V1A-reseptorien välityksellä supistamaan verisuonia. Verenpainetta kohottava vaikutus on kuitenkin vähäinen, sillä se pienentää sentraalisella mekanismilla sydämen minuuttivolyymia. Toistuvassa käytössä sen vaikutus myös heikkenee nopeasti.

Erityksen säätely

Tärkein ADH:n eritykseen vaikuttava tekijä on plasman osmoottinen paine, jonka elimistö pyrkii pitämään mahdollisimman tasaisena (normaaliarvo 280 mosm/kg). Plasman osmoottisen paineen kasvu eli elimistön väkevöityminen (joka kertoo elimistön kuivumisesta) aikaansaa hypotalamuksen preoptisen alueen osmoreseptoreissa aktiopotentiaalin, joka aktivoi hypotalamuksen ADH:ta tuottavia soluja. Samalla tavalla vaikuttaa solunulkoisen nestetilavuuden pieneneminen. Jopa stressi voi lisätä ADH:n eritystä. Plasman osmoottisen paineen väheneminen ja solunulkoisen nesteen tilavuuden suureneminen luonnollisesti vaikuttavat päinvastaisella tavalla.

Morfiini, nikotiini, kipu, stressi, ruumiillinen rasitus ja kuume lisäävät ADH:n eritystä. Eritystä puolestaan vähentää etanoli (myös muut alkoholit) ja kofeiini. Myös hypotalamuksen janokeskuksen osmoreseptorit sekä suurten laskimoiden ja sydäneteisten tilavuusreseptorit vaikuttavat ADH:n eritykseen. Osmoreseptorit reagoivat veren osmoottisen paineen muutoksiin ja sen kasvaessa ADH:n eritys kasvaa. Tilavuusreseptorit puolestaan mittaavat elimistön kokonaisnestetilavuutta, jonka pienentyessä ADH:n eritys kasvaa.

Diabetes insipidus

Diabetes insipidus eli vesitystauti on ADH:n puutteesta tai sen toimimattomuudesta johtuva tila, jossa veden takaisinimeytyminen munuaisissa on häiriintynyt. Tällöin munuaisten tuottama primaarivirtsa ei väkevöidy lainkaan ja poistuu suoraan elimistöstä. Vettä siis poistuu virtsaan jatkuvasti (jopa yli 20 litraa vuorokaudessa), jolloin potilaiden on pakko juoda hyvin runsaasti. Oireita ovat erittäin runsaan juomisen lisäksi yökastelu ja inkontinenssi sekä elimistön kuivuminen.

  • Aivolisäkeperäinen diabetes insipidus on tila, jossa ADH:ta ei erity aivolisäkkeestä normaalisti. Tauti voi olla synnynnäinen (primaarinen) tai se voi olla seurausta esimerkiksi päähän kohdistuneesta traumasta tai kasvaimesta (sekundaarinen).
  • Munuaisperäinen diabetes insipidus johtuu V2-reseptorin geneettisestä virheestä, jolloin ADH ei pysty vaikuttamaan normaalilla tavalla munuaistiehyisiin, tai tietyistä lääkeaineista (esimerkiksi litium ja demetyyliklooritetrasykliini), jotka estävät ADH:n munuaisvaikutuksia.

Päinvastainen tila, jossa ADH:ta erittyy ylimäärin ilman stimuloivia tekijöitä tai jopa jarruttavien tekijöiden vaikutuksen alaisena, on harvinainen ja johtuu yleensä antidiureettista hormonia erittävästä kasvainkudoksesta (usein keuhkoissa). Tällaiset potilaat kärsivät helposti vesimyrkytyksestä, vaikka heidän elimistönsä natriumpitoisuus on pienentynyt.

Lähteet
  • Koulu ja Tuomisto: Farmakologia ja toksikologia. 6. painos. Kustannusosakeyhtiö Medicina, 2001.
  • Lääketieteen termit. 4. painos. Kustannusosakeyhtiö Oy Duodecim, 2002.
  • Cunningham: Textbook of Veterinary Physiology. 3rd ed. W.B. Saunders Company, 2002.

Aiheesta muualla
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.