Vasknarvan ritarikunnan linna

Ensimmäinen ritarikunnan linna pystytettiin Vasknarvaan vuonna 1349. Silloisesta Neuschlossin puisesta linnasta piti tulla Saksalaisen ritarikunnan rajalinnoitus ja saksalaisten voutien kotipaikka Peipsijärven rannalla.[4] Pihkovalaisten sotajoukot tuhosivat tämän linnan samana vuonna pian rakentamisen jälkeen tai joidenkin versioiden mukaan sen polttivat vastarannan kalastajat.[8] Vasta 1500-luvun ensimmäisellä puoliskolla ritarikunnan onnistui vakiinnuttaa hallinnollinen asemansa alueella, joten vuonna 1427 aloitettiin uuden ja osittain nykypäiviin saakka säilyneen kivilinnan rakentaminen, joka saatiin valmiiksi vuonna 1442. Sen ensimmäinen vouti oli Peter Wesseler, joka asui Neuschlossissa vuodesta 1433 alkaen.[9] Linna sai lempinimen Uusi Narva tai Neishlos, jota jollain saksalaisella murteella sanottiin Nyslot(t)iksi. Nykyisin rakennelman rauniot sijaitsevat paikassa, josta jokea pitkin on Peipsin suurjärveen noin virstan eli suunnilleen kilometrin verran matkaa. Siten tämä rajalinnoitus on sijannut paikassa, josta hallittiin liikennettä Vasknarvaa ympäröivässä sekä vesistössä että muualla valuma-alueella.[10] Linna pysyi ritarikunnan hallinnassa vuoteen 1558, jolloin viimeinen vouti Dietrich von der Steinkuhl luovutti linnan moskovalaisvalloittajien haltuun yhteensä muun 23:n kaupungin ja linnan joukossa. Vuosien mittaan Neuschloss oli todistamassa Ruotsin ja Venäjän välisiä sotia. Linna kärsi huomattavasti Liivinmaan sodan aikana ja se kunnostettiin 1600-luvun alussa. Sõrenets eli Sõrensk kuului Moskovan suuriruhtinaalle ja Venäjän hallitsijalle Iivana Julmalle 23 vuotta, kun vuonna 1581 Ruotsin armeija otti sen haltuunsa. Vihollisuuksien aikana vuonna 1583 Neishlosin linna vaurioitui, mutta rakennettiin sitten uudelleen. Vuonna 1656 tsaari Aleksei Mihailovitš valtasi Vasknarvan ja joulukuussa 1658 tehty Vallisaaren aselepo antoi Vasknarvan vielä kolmeksi vuodeksi venäläisille.[11] Vuonna 1661 aselevon päätyttyä linna palautui entisille omistajille ja ruotsalaisten valta täällä kesti yli 100 vuotta noin vuoteen 1704 saakka, jolloin Sõrenets (Vasknarva) siirtyi Pietari Suuren hallitsemalle Venäjälle.[8]

Toistuvasti tuhoutuneena ja uudelleen rakennettuna se menetti lopulta sotilaallisen merkityksensä ja rappeutui. Vuonna 1699, kun Pietari I:n armeija tuhosi linnan, sitä ei enää kunnostettu entiselleen. Kansainvälisesti tunnetun linnoitusarkkitehtuurin tutkijan Armin Tuulsen mukaan linnoituksen sotilaallinen merkitys päättyi lopullisesti oletettavasti suuren Pohjan sodan aikoina, koska sodan jälkeisiltä ajoilta siitä ei enää löydy mainintaa.[12][9] Osittain se tuhoutui sotien aikana ja osa siitä paloi vuosina 1832 ja 1901.[13]

Vasknarvan ritarilinna edustaa säännöllistä linnanrakennusta, joka oli hallitseva Vanhalla Liivimaalla erityisesti Virossa. Yrjönyön kapinan jälkeen Liivinmaan ritarikunnan maamestarit Burchard von Dreileben ja hänen seuraaja Goswin von Herike rakennuttivat useita yksisiipisiä linnoituksia mm. Maasilinnan ja sekä Vasknarvan että latvialaisen Dobelen ritarikunnan linnan vanhemman osan. Säännöllisen linnoitusrakennelman puolustusarkkitehtuurinen etulyöntiasema oli se, että niin nuolella että myöhemmin luodilla pääsi ampumaan suoraan taikka suoralinjaisesti, vaikka oli lentorata kuinka korkea tai matalakaarinen tahansa. Tämä edellytti suoria muuria ja vähensi ampumapaikkojen määrää näissä torneissa. Tämä tosiasia nousi erityisen tärkeäksi mm. tuliaseiden tehon lisääntymisen myötä. Kun tuliaseiden kehityksen alussa muuritornien määrä lisääntyi jatkuvasti ja vielä 1400-luvun alussa vanhoja kastellilinnoja mukautettiin ampuma-aseiden käyttöön rakentamalla kolme tai neljä tornia, alettiin alkaen v. 1430 vähintään kahden tornin tulivoimaa pitämään riittävänä siihen, että pystyttiin ampumaan paitsi edessä olevalle alueelle myös oikealle tai vasemmalle vihollisjoukkojen sivustoihin.[12]

Ritarikunnan maamestarin Goswin von Heriken määräyksestä rakennettiin Vasknarvaan ensimmäinen puinen puolustuslinnoitus vuonna 1349 eli muutaman vuoden verran sen jälkeen, kun Saksalainen ritarikunta oli ostanut Tanskalta tämän alueen Virosta. Tämä rakennus vuorostaan oli kuin jatkoa Narvan Hermannin ja Ivangorodin linnoista alkaneelle Narvanjoen linnoittamiselle[5], jonka tehtävänä oli puolustaa Liivinmaan pohjoista ja itärajaa ja hallita Narvanjoen eteläosaa, joka oli tärkein liikenne- ja kauppareitti Liivinmaan ja Rutenian välillä.[4] Vaskanarvan ritarilinna koostui 1300-luvulta peräisin olevasta ensimmäisestä eli varhaisemmasta n. 337 m²:n kokoisesta ja ampuma-aseiden alkuaikoina rakennetusta myöhäisemmästä n. 2454 m²:n kokoisesta osuudesta muuritorneineen. Aatelistoa pidettiin 1300-luvulta lähtien mieltyneenä pieniin linnarakennuksina eli talolinnoituksiin, joista suurin osa oli kolmikerroksisia.[12] Tälle aikakaudelle tyypillisissä pitkänomaisessa tornimuotoisessa talolinnassa kerroksen tila oli jaettu kahteen kuten Vasknarvan lisäksi tehtiin Angerjan vasallilinnassa. Viimeisimpien, erityisesti linnoitettujen kartanoiden puolustuksen päärakennelmana oli vahva kivinen kehämuuri. Päärakennuksen suunnittelussa vallitsi ei-puolustuksellinen elementti, kuten asumiseen soveltuvat suuret pääkerroksen ikkunat, seinämuurien sisäiset portaat jne. Täysin linnoitetun asumuksen tuntomerkkinä olivat yli 2 metrin paksuiset seinämuurit. Usein näitä taloja laajennettiin myöhemmin kehämuurien varjossa, kuten Maasi- ja Angerjan vasallilinnassa.[12]

Vasknarvan linnan jälleenrakennus vuonna 1427 aloitettiin Tallinnasta lähetetyn rakennusmestarin johdolla. Ympärysmuuri diagonaalisine kulmatorneineen on rakennettu 1400-luvun nelitornisten linnoituksien malliin, joiden yhtenä esimerkkinä voi pitää kaksikerroksista ampuma-aseita varten soveltuvaa Virtsun vasallilinnaa koillis- ja lounaiskulmatorneineen. Tuolloin Vasknarvaankin rakennettiin "uusi torni", jonka seinät olivat 3,6 metrin paksuisia ja oletetaan, että siihen käytettiin 1300-luvulta säilyneitä perustuksia, koska maaperällä täytettyä pyöreää tornia saattoi kohentaa tuliaseiden tukikohdaksi. Uuden tornin lisäksi rakennettiin kehämuurin ympäröimä keskeinen rakennus.[10] Ensi alkuun Vasknarvan linnalla tiedoissa olevia porttien suojaamiseksi rakennettuja torneja oli vain yksi, kunnes vuonna 1976 Pohjois-Viron linnoituksien tutkimushankkeen raameissa havaittiin luoteistornin lisäksi linnoituksen kaakkoiskulmassa tornin jäänteet paikalta, johon baltiansaksalainen arkkitehtuuritutkija Karl von Löwis of Menar oli osoittanut nelikulmaisen huoneen sijainnin. Nelikulmaisen[14], joidenkin peruskaavojen mukaan sylinterimäisenä esitetyn[4] kaakkoistornin jäänteet paljastettiin paikallisen kalastajan pienen huoltoaseman rakentamisen yhteydessä. Kahden tornin ympäröimä Vasknarvan linna yhdessä kaksitornisen Virtsun vasallilinnan kanssa laskettiin tuonaikaiseksi edistykseksi sotilaallisen rakentamisen alalla, jotka seurasivat v. 1406 valmistunutta Bytówin ja muita 1400-luvun toisella neljänneksellä valmistuneita nelitornisia linnoituksia [3] Vanhan Preussin alueilla.[12]

Vasknarva-Nyslott

Vanhemman yksisiipisen kolmikerroksisen talolinnan pituus oli 22,5 ja leveys 14,7 metriä.[3] Sen päärakennuksen kerrospinta-ala 337[12] tai 354 m².[7] Vasknarvan linnoituksen oletetaan olleensa pieni, koska siellä puuttui luostari- tai konventtirakennus.[12] Myös Vasknarvan 75,5 metriä pitkä ja 32,5 metriä leveä myöhempi leiri- tai esilinnaksi laajennettu rakennelma torneineen oli pieni, vain 1337 m²[3] verrattuna esim. 5428 m²:seen Maasilinnaan tai 6300 m² kokoiseen Lajuseen.[12] Rakennuksessa on n. 2,6–3 ja tykistötorneissa jopa 3,6[4][15] metriä paksut kalkkikiviseinät. Aikakaudelle tyypillisen pitkänomaisen suorakulmaisen vankityrmän- ja talotornin kerros jaettiin väliseinällä kahtia. Sisällä kolmen kerroksen välinen kulku hoitui itä- ja länsiseiniin sijoitetuilla portailla, jälkimmäisessä oli kierremuotoinen ja lisäksi eteläseinässä yläkerran portaat johtivat puolustuskuistille. Pääsisäänkäynti oli länsiseinässä, joka johti toiseen kahdesta huoneesta. Ensimmäisessä kerroksessa oli kappeli ja voudin kammio. Ala- ja ullakkokerroksen tilat olivat talous- ja puolustustoimintaa varten. Seinän eteläosassa oli ovaalinmuotoiset ikkunat.[4]

Pääkerroksen suuret ikkunat vaativat suojaksi kivisen ympärysmuurin. Sen takia myöhempi, 1400-luvun toisen puoliskon rakennuskokonaisuus oli eräänlainen esi- tai leirilinna, jota ympäröi kahdella kulmatornilla ja pohjoispuolella linnoitetulla portilla varustettu puolustusmuuri. Luoteis- ja kaakkoiskulmassa sijaitsevien diagonaalisten tornien halkaisijat olivat 12 ja 12,5 metriä.[3][7] Neliskulmainen talotorni oli kokonaan sisäpihan uumenissa, kun taas lieriömäinen taikka pyöreä torni, joka oli luultavasti sovitettu ampuma-aseiden käyttöön, työntyi merkittävästi seinien etupuolelle ja saattoi reunustaa sisäänkäyntiporttia. Rakennuksen katto peitettiin kuparilevyillä.[15] Nykypäivään asti linnasta on säilynyt vain kolme päärakennuksen seinää ja hajallaan olevia rakennusjäänteitä.[4]

Aikoinaan Vasknarvan linnoitus oli melko tärkeä puolustusrakenne, joka joidenkin lähteiden mukaan mainitaan jo moskovalaisen patriarkan Nikonin mukaan nimetyssä muinaisen Venäjän kronikassa.[5]

Jam-Zapolskin välirauhan eli aseleposopimuksen yhteydessä Venäjän hallitsija Ivan Julma 29.6.1581 päivätyssä kirjeessään kirjoitti Puolan kuninkaalle Stefan Batorylle ja vaati, että neljä linnaa jäisi venäläisten haltuun - Novgorodok Livonskyn (Neuhausen e. nyk. Vastseliina), Sõrenskin (Neishlos, nyk. Vasknarva), Ādažin (Nymolen) tai Koivaliina (Atselen) ja (nyk. Narvan) Rugodivan ritarilinnat.[16][17]

Vasknarvan Nyslott-niminen linna mainitaan Täyssinässä vuonna 1595 Ruotsin ja Venäjän välisen pitkän vihan päätteeksi solmitussa rauhasopimuksessa:

Kaarle X Kustaan vuosina 1656–1658 käydyn Venäjän sodan päätteeksi solmittiin Vallisaaren välirauha toukokuun 21. päivänä 1658 ja joulukuun 20. päivänä se vahvistettiin kolmivuotiseksi, jolloin Stolbovan rauhan raja jäi ennalleen lukuun ottamatta sitä, että venäläiset saivat pitää valtaamansa Latgallian alueen Rēzeknen, Dinaburg ja Ludzan kaupungit ja Jaaman kylän Narovanjoen yläjuoksun vasemmalla puolella[19], Koknesen (saks. Kokenhusen, Tsarevitšev-Dmitriev) ja Vastseliinan (saks. Neuhausen) piispanlinnat, Antslan (Anzenin) vasallilinnan, Jurjevin linnoitus ja Ludzan keskiaikaiset linnoitukset, Adselnin, Marienburgin ritarikuntalinnoituksen Koillis-Latviassa Viron ja Venäjän rajan tuntumassa[8] Rēzeknen, Vana-Väinan ja Wasch-Narvan e. Vasknarvan ritarikuntalinnoitukset[20] ym. koko kolmevuotisen aselevon ajan.[21]