Vasknarva

Pyhän Yrjön yön kansannousun jälkeen ostettuaan Tanskan kuninkaalta Valdemar IV Atterdagilta sekä Harju- että Virumaan, ritarikunnan ristiretkeläiset päättivät linnoittaa siirtokuntansa itärajat. Ensin vuonna 1345 Liivinmaan ritarikunta teki Narvan vähälinnan pienestä kastellista voimakkaan konventtirakennuksen eli esilinnan. Muutamaa vuotta sen jälkeen vuonna 1349 ritarimestari Goswin von Guericke rakennutti ensimmäisen, oletettavasti puisen linnan Liivinmaan koillisrajalle Narvanjoen yläjuoksun korkealle hiekkarannalle. Näin estettiin laivaliikenne Narvanjoella sekä meren puolelta että Peipsijärveltä. Tämän alkuperäisen linnan tuhosi samana vuonna pihkovalaisten armeija tai toisen version mukaan, sen polttivat vastarannan kalastajat. Tallinnan käsityöläisten sanottiin kunnostaneensa linnoitusta vuosisadan ajan venäläisten joukkojen ei pelkästään jatkuvasti estäessä rakennustöiden valmistumista, vaan silloin tällöin valloittaessa paikkakunnan itselleen.

Kuten käy ilmi flaamilaisen diplomaatin Guillebert de Lannoyn talvella vuonna 1413 muistiinpanoihinsa kirjoitetusta:

Vasknarvan linnoituksen ympärille syntyi 1500-luvulla Peipsijärven venäläisten asuttama[25] tienvarsi- ja kalastajakylä, joka hallinnollisesti oli noina vuosisatoina valtion omistuksessa olevan Jaaman kartanon sivukartano.[26] Nimellä Sõrenets tai Serenez kylää mainitaan ensimmäistä kertaa vuonna 1416.[13][21][27] Väestö koostui pääosin ulkopuolelta muuttaneista, jotka jäivät asumaan kylään pelastuakseen venäläisten maanomistajien orjuudesta tai he olivat venäläisiä toisinajattelijoita ja asepalveluksesta kieltäytyjiä.[28] Täällä he piiloutuivat kutsunnoilta asepalvelukseen hyödyntäen tosiasiaa, että vuoteen 1797 asti laki vapautti Prinarovskyn eli Narvan lähialueella oleskelijat maanpuolustusvelvoitteesta.[29] Väestö harjoitti pääasiassa maataloutta. Poikkeuksen muodostivat maattomat mm. Sõrenetsin ja Skamjan kylien asukkaat, jotka joutuivat harjoittelemaan muuta työtä: ompelemaan saappaita, kalastamaan, käymään kaupungeissa rakennustöissä ja harjoittamaan puutarhanhoitoa.[30]

Joidenkin lähteiden mukaan vuonna 1558 alkaneen Liivinmaan sodan osana käydyn Narvan valtauksen jälkeen "Moskovan suurruhtinaan historiakirjoituksiin” merkittiin:

Kaupungissa eli tuolloin niin saksalaisia kuin latvialaisia asukkaita, jotka tunnustivat Venäjän hallituksen maan lailliseksi hallitsijaksi.

Vasknarvan linnoitus v. 2014

Tämän jälkeen metropoliitta Makari on kirjoittanut Venäjän kirkon historiaan:

Sõrensk kuului Moskovan suuriruhtinaalle ja Venäjän hallitsijalle Iivana Julmalle 23 vuotta. Vaikka Liivin sodan päättäneen Yam-Zapolskyn t. Jam Zapolskin aseleposopimuksen yhteydessä Venäjän tsaari omassa 29. kesäkuuta 1581 kirjoitetussa kirjeessään Puolan kuninkaalle Stefan Batorylle oli vaatinut, että neljä linnaa, sh. Neishlos (Vasknarva) jää venäläisten käsiin, silti se siirtyi ruotsalaisille. Vuonna 1656 tsaari Aleksei Mihailovitš valtasi Vasknarvan ja joulukuussa 1658 tehty Vallisaaren aselepo antoi Vasknarvan vielä kolmeksi vuodeksi venäläisille.[31] Vuonna 1661 aselevon päätyttyään linnoitus palautui entisille omistajille. Itse Venäjän keisarin Pietari I:n väitetään pistäytyneensä Vasknarvassa vuonna 1704[27], jolloin hän lähti leiristä Narvassa päästäkseen Dorpatiin. Hänen päiväkirjansa (sivun 90) mukaan hän ratsasti tuolloin pitkin ns. kuivaa reittiä Sõrenskiin ja Peipsijärven yli ruotsalaisella huviveneellä, joka oli linnoituksen lähellä sijaitsevassa satamassa. Vuonna 1704 Sõrenets (Vasknarva) siirtyi Venäjälle ja Pietari I:n asetuksella se julistettiin Ingermanlandijan kuvernementin kihlakuntakaupungiksi, joka kuului jälkikirjoituksella Šlisselburgin voivodikuntaan. Kaupunkina Sõrenets pysyi vuoteen 1780 asti, jolloin Katariina Suuri toteutti Venäjän valtakunnan uuden jaon provinsseihin, Sõrenets menetti kaupunkioikeutensa ja siitä tuli kylä.[32] Asukkaita kylässä oli 1700-luvulla mm. vuonna 1783 noin 400 ja sata vuotta myöhemmin v. 1873 noin 870. Vaivaran kihlakunnan Vasknarvan kunta (myös Sõrenetsin kunta; saks. Gemeinde Syrenetz) perustettiin vuonna 1892. 1800-luvun lopulla Sõrenetsissä oli noin 200 taloa, joissa asui yli 1000 ihmistä.[33] Sotien välisenä aikana vuonna 1934 kylässä eli n. 830 asukasta ja v. 1939 kunnallisuudistuksella perustettiin uusi Vasknarvan kunta, joka pysyi vuoteen 1950 asti. Kylä oli tyypillinen Peipsirannan kylä, jossa järvi on ns. ”pääkatu”, jossa vierivieressä seisoi sata puista yksikerroksista taloa. Lähes kaikki kylän tämänhetkiset noin 40 vakituista asuntoa kuuluvat venäläisväestölle.[14]

Narvanjoen yläjuoksulle jää maantieteellisesti Itä-Virumaan Struugan luhta-alue, jossa on kolme kylää, Vasknarva, Jaama ja Karoli[34], jossa kasvaa Vasknarvan dyynimännikköä ja esiintyy runsaasti suoaluetta. Muinaisina aikoina sanotaan "Sõrenskin kaupungin" olleen saarella. Narvanjoen yläjuoksu Peipsistä sijaitsi tuolloin nykyisestä paikasta 5 km:n verran lännempänä ja nykyisellä paikalla virtasi vain kapea puro nimeltä "Ankeriasvirta". Myöhemmin Peipsi valtasi kuitenkin osan rannasta, Narvanjoki muutti uomaansa ja alkoi virrata "Ankeriasvirran" entisellä pohjalla. Vanhan reitin tukki hiekka ja ajan myöten alue muuttui soisemmaksi. Tästä syystä Vasknarvaa ympäröivät useat suot. Narvanjoen vanhaa sänkyä voi tarkkailla vielä tänäkin päivänä. Koska lähellä Narvaa on joskus ollut Vepsküla, nimeä Vasknarva on yhdistetty myös vepsänkielisiin sanoihin ”vaśkmaińe” eli 'uusi' ja ”narva” eli putoava vesi, koski tai vesiputous.[27]

Vastakkaiset Sõrenetsin ja Skamjan kylät v. 1863

Joissakin lähteissä kerrotaan, että yhden vahvistamattoman version mukaan kylän vironkielinen nimi lienee sanasta "vastakkainen” tai "vastapäätä" tai että virolaisten historioitsijoiden tutkimuksen mukaan Syrenetsia kutsuttiin ennen vanhaan Vastne-Narvaksi, mikä tarkoitti toisessa päässä olevaa.[11] Tämä versio johtunee siitä, että historiallisen jaon mukaan Tarton rauhan jälkeen vuosina 1920–1944 Virumaan Vaivaran pitäjälle (vir. Vaivara kihelkond ritarikunnan linnakartanon[26] lisäksi kuului vielä vastarannan Skamjan kylä.[35] Kylää pidetään hyvin vanhana, koska 1900-luvun alussa arkeologit löysivät jälkiä ihmisistä, jotka ovat asuneet siinä 1300-luvulta lähtien. Se oli alun perin kalastajakylä. Samanaikaisesti Vtroja-joen suun oikealle puolelle rakennettavan puisen venäläisen linnoituksen kanssa vastapäätä Syrenetsiin nousi Liivin linnoitus Neishloss (Vask-Narva).[36] Kylien nimet eivät olleet sattumaa. Kaukaisessa menneisyydessä venekalastus kukoisti tällä järvellä ja Pihkovasta purjehti monia suuria järvialuksia-purjelaivoja, jotka jossain vaiheessa korvattiin jokilaivoilla. Venemiehet rakastivat istua ja lepäillä joen rannoilla valtavilla penkeillä (ven. скамья́ e. skamja eli penkki), ihaillen joen kauneutta ja vastarannan Syrenetsin linnoitusta.[36] Skamja on kuulunut myös Skarjatinan kuntaan, Narvatagusen pitäjälle[37][38] ja Viron sosialistiseen neuvostotasavaltaan vuoteen 1940 saakka. Jossain vaiheessa Vasknarva kuului Itä-Virumaan Alajõen kunnan alueelle ja joen toisella puolella vastakkaisella rannalla oleva Skamjan kylä Slantsevskyn kuntaan, Leningradin alueella.[39][40]

Vasknarvan venesatama ja Skamjan kylä Narvanjoen toisella puolella v. 2013

Sekä Vasknarva että Skamja olivat strategista seutua Pihkovan, Jurjevin ja Narvan välillä[29] kulkeneelle laivaliikenteelle ja siksi oli jatkuvaa tarvetta maiden välisen rajan turvaamiseen Narvanjoen yläjuoksulla niin Vanha-Liivinmaan kuin Ruotsin kuningaskunnan aikana. Täällä saattoivat tavata saksalainen ritari ja venäläinen, joka etsi turvaa Virosta, ja saksalaisia maanomistajia paenneet virolaiset maatyöläiset, jolla ei ollut varaa ostaa hedelmällistä maata ja joutui asettumaan tulva-alueelle. Täällä löysivät suojan myös useat rikollisen menneisyyden omaavat henkilöt.[29] Koska täällä Viron suurin järvi ja joki kohtaavat, joita pitkin kulki tuolloin huomattava määrä tavaraa, alueen asukkaat rikastuivat kaupankäynnissä. Peipsin suurimmat proomut puutavaran kuljetukseen kuuluivat Vasknarvan venäläisille.[27] Paikkakunta siirtyikin useita kertoja Liivinmaan ritarikunnalta venäläisille ja sitten ruotsalaisille, taas venäläisille ja jälleen ruotsalaisille ja sitten taas venäläisille ja sen mukaan vaihtui myös nimi. Kun rautatien avaamisen myötä vesiliikenne alkoi vähentyä, Sõrenetsin asukkaiden piti etsiä uusia tulonlähteitä muualta.[29]

Vasknarva v. 1925

Vasknarvan linnoituksen viereen asettuneet ensimmäiset venäläiset nimittivät paikkaa Sõrenetsiksi. On mahdollista, että tämä venäjänkielinen kylän nimi Sõrenets eli ven. Сырене́ц on yhtynyt luonnon antamaan kuvaukseen alueesta ja johtunut venäjänkielisestä sanasta "сыреть" tai ”сырость”[13], joka tarkoittaa ympäröivien laajojen soiden aiheuttamaa kosteutta tai jatkuvista kevättulvista kastumista. Nimellä Sõrenets tai Serenez kyseessä oli Viron ensimmäinen kylä, jolla oli venäjänkielinen nimi.[27] Muinaisista ajoista lähtien Moskovan kronikoihin väitetään kuuluneen sellaisten kaupunkien kuin Jurjev (Derpt ja nykyisin Tartto), Kolõvan (Revel, Tallinna), Rugodiv (Narva) ja Syrensk (Sõrensk), saksalaisten alaisuudessa nimeltään Neishlos. Tässä Syrenskiä ei saisi sekoittaa muinaisten vjatitšien kaupunkiin Serenskiin.[41] Vuonna 1427 alkoi uuden ampuma-aseiden käyttöön soveltuvan linnoituksen rakentaminen, jolloin linnoitus sai lempinimen New Narva, saksalaisella murteella Nyslot(t)[22] ja kylän uskotaan saaneen virolaisen nimensä juuri näistä vaikutteista johtuvasti. Väitetään, että virolainen nimi Vasknarva osoittaa, että linnoitus rakennettiin myöhemmin kuin v. 1276 rakennettu Narvan linnoitus, joka oli näin verrattuna jo ”vanha linnoitus” ja siitä johtui nimi Uusi-Narva. Myöhemmin nimen muotoa Vasknarva on luultavasti muokattu aikaisemmasta nimestä Vastne-Narva, jossa alkuosaa on lyhennetty ja äänne -tne on korvattu k-kirjaimella. Nimessä on tuotu esille vironkielinen ”vaśkne”, ”vahtse” tai ”vastne” (eli ’uusi’ tai `’tuore’), jolloin selityksen oletetaan perustuvan siihen, että tämä etelävirolainen sana oli aiemmin yleinen sana myös Peipsijärven pohjoisrannikolla, ja josta luultavasti paikan nimeksi koitui Vaśkne-Narva tai Vahtse-Narva. Joidenkin lähteiden mukaan ”vahtsea” voi vertailla vatjankielisen sanan ”vahtši” tai ”vazgē” (‹kuparin) kanssa, koska suomalais-ugrilaisista heimoista vatjalaiset asettuivat ensimmäisinä pysyvästi Vasknarvan alueelle ja 1400- ja 1500-luvuilla heitä asui siinä rinnakkain venäläisten ja virolaisten kanssa.[4] Itse asiassa ei tiedetä, oliko vironkielisiä asutusnimiä olemassa ennen 1600-lukua. Legendan mukaan, kun Kiovan ruhtinatar Olga oli 1000-luvulla käymässä paikkakunnalla, asukkaat toivat hänelle syreenikimpun. Siksi kylää kutsutaan Syrenetsiksi.[33] Vuoden 1667 kartalla Sõrenetsin väitettään olleen nimellä Wasknarfen, myöhemmin Wasnarfuen, West Narva ja Wasknarwa.[42] Suuren Pohjan sodan jälkeiset myöhemmät maininnat kylästä ovat vuodelta 1796 Serinez (ven. Серинецъ), v. 1844 Serenitz (ven. Сереницъ), v. 1871 Serenits, noin v. 1900 Sõrenets (ven. Сыренецъ) ja v. 1919 Vasknarva[4], joissakin Sõrenets vuoteen 1923 saakka[14][11] ja joissakin, että vuonna 1934 Sõrenetsista tuli Vasknarvan kunta.[1] Jotkut lähteet kertovat taas, että nimi Vasknarva johtui ritarikunnan linnan kuparikatosta.[11][43]

Tulvat olivat Sõrenetsissä yleisiä ja etenkin keväällä, jolloin Peipsijärven pinta nousi merkittävästi. Vuonna 1923 Narvanjoki ylitti kaikkialla tulvarajansa ja peitti alleen monia rannikkokyliä. Tuona vuonna Sõrenetsissä karja evakuoitiin virolaisille tiloille. Järven vesi tulvi kylän hautausmaalle ja paikkakunnan asukkaat katselivat kauhuissaan, kuinka arkut kuolleiden kanssa kelluivat rikkoutuneina vesien nopeassa juoksussa.[29] Vuonna 1929 Narvanjoen yläjuoksun länsirannalle rakennettiin noin 660, 570 ja 220 metriä pitkät aallonmurtajat ja itärannalle 1420 metriä pitkä pato. Tämän vesirakennusjärjestelmän tavoitteena oli estää rannikkoa pitkin kulkevan hiekan valuminen lähteellä sijaitsevalle hiekkamatalikolle ja keskittää veden virtaus joen sisään kaventamalla ja syventämällä sen uomaa. Näitä Peipsijärven pohjoisosaan rakennettuja aallonmurtajia ja patoa pidetään Viron suurimpina sisävesirakennelmina.[44] Alue on nykyään soinen, järviruokovaltainen ja heinäkasvivarannon peittämää luhtaa avovesialueineen. Ensimmäisen aallonmurtajan eteen on kertynyt kolmion muotoinen sedimenttialue, jossa on dyynejä. Dyynialue on suosittu lomakohde paikallisten keskuudessa. Itse täytepenkereet ovat melko hyvässä kunnossa, mutta monin paikoin ne ovat hautautuneita hiekkaan tai ovat kasvillisuuden peitossa. Ensimmäisen aallonmurtajan viereisen uuteen venesatamaan liittyy sataman vesialueen ruoppaustyöt, satama-alueen laiturin, veneluiskan ja rantojen tulvavallien rakentaminen, satamayhteyden parantaminen Narvanjokeen ja kelluvien laiturien asennustyöt ja alueen elämän odotetaan vilkaistuvan.[45][46]

Myös toistuvat tulipalot aiheuttivat Sõrenetsille paljon haittaa. Vuonna 1832 paloi 46 taloa. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin tai joidenkin lähteiden mukaan vuonna 1892[47] kylässä syttyi tuhoisampi tulipalo, jossa paloi 64 taloa. Vuonna 1901 tapahtuneen tulipalon seurauksena yli 400 ihmistä menetti kotinsa ja 82 taloa paloi, mukaan lukien vuonna 1864 rakennettu seurakuntakoulurakennus, kuoli kotieläimiä ja loukkaantui monia asukkaita. Sõrenetsissa iltapäivällä 24. toukokuuta 1939[29] tapahtuneesta tulipalosta Päewaleht kirjoitti pari päivää myöhemmin kuin äärimmäisestä huolimattomuudesta alkunsa saaneesta palo-onnettomuudesta, jolloin varttitunnissa 30 rakennusta oli liekeissä.[47]

Prinarovje- eli Narvan viereisten alueiden vanhin alakoulu oli vuonna 1905 rakennettu kuusiluokkainen Sõrenetsin koulu.[29][48]

Pääartikkeli: Vasknarvan ritarilinna

Pääartikkeli: Vasknarvan profeetta Elia Tisbeläisen skiitta