Vasili Radajev

Vasili Kuzmitš Radajev (ven. Васи́лий Кузьми́ч Рада́ев, 13. maaliskuuta 1907 nykyisen Samaran alueen Pohvistnevon piirin Bolšoi Tolkain kylä – 6. joulukuuta 1991 Mordvan Ljambirin piirin Bersenevkan kylä[1]) oli ersämordvalainen kirjailija.

Vasili Radajev syntyi talonpoikaisperheeseen. Hän opiskeli työläistiedekunnassa ja kommunistisessa korkeakoulussa ja valmistui Leningradin valtionyliopistosta vuonna 1934.[2] Radajev työskenteli komsomolkomitean sihteerinä, kyläneuvoston ja kolhoosin puheenjohtajana, toimittajana ja Mordvan kulttuuri-instituutin tutkijana sekä osallistui toiseen maailmansotaan[1].

Radajev julkaisi ensimmäisen runonsa vuonna 1926. Hän kirjoitti kuvauksia, kertomuksia ja runoja, jotka kuvaavat maaseudun elämässä tapahtuneita muutoksia,[2] Venäjän sisällissotaa[1] ja toisen maailmansodan kotirintamaa. Radajevin proosateoksista tunnetuin on kolhoosinuorisosta kertova pienoisromaani Sad (”Puutarha”, 1940). 1960-luvulla häneltä ilmestyi useita kertomuskokoelmia. Radajev toimi myös lastenkirjailijana ja kirjallisuuskriitikkona.[2]

Radajev käytti paljon aikaa mordvalaisen kansanrunouden keräämiseen[2]. Hänen pääteoksensa[1] on kansanperinteeseen perustuva eeppinen runoelma Sijažar (1960), joka kuvaa mordvalaisten muinaista elämää[2]. Unkarilainen kirjallisuudentutkija Péter Domokos on verrannut sitä Kalevalaan ja virolaiseen Kalevipoegiin[3]. Radajev on laatinut myös muita kansanrunouteen perustuvia teoksia[2].

Radajev hyväksyttiin Neuvostoliiton kirjailijaliiton jäseneksi vuonna 1966. Hän on saanut Mordvan ASNT:n valtionpalkinnon (1979) ja Mordvan kansankirjailijan arvonimen (1980).[2]