Vasili Belov

Vasili Ivanovitš Belov (ven. Васи́лий Ива́нович Бело́в, 23. lokakuuta 1932 Vologdan alueen Harovskin piirin Timonihan kylä – 4. joulukuuta 2012[1]) oli venäläinen kirjailija.

Vasili Belov syntyi talonpoikaisperheeseen ja työskenteli kolhoosissa kirvesmiehenä. Hän alkoi kirjoittaa 1950-luvun lopulla ja opiskeli 1959–1964 Maksim Gorkille nimetyssä kirjallisuusinstituutissa Moskovassa vuosina 1959–1964.[2] Vuonna 1963 hänet hyväksyttiin Neuvostoliiton kirjailijaliiton jäseneksi.[3]

Pienoisromaani Tuttu tarina (Privytšnoje delo, 1966) teki Belovista yhden venäläisen maaseutuproosan tunnetuimmista edustajista. Talonpoikaisen luonteen, elämäntavan ja maailmankatsomuksen kuvausta kirjailija jatkoi teoksissa Plotnitskie rasskazy (Kirvesmiehen kertomuksia, 1968) ja Lad (Arkipäivän kauneutta, 1979). Kolmiosainen kronikkaromaani Kanuny (Aatot, 1972–1984) sekä siihen liittyvä God velikogo pereloma (Suuren murroksen vuosi, 1989–1991) kuvaavat Neuvostoliiton maatalouden kollektivisointia. Nykyaikaisen kaupunkielämän kritiikkiä sisältävät Vospitanije po doktoru Spoku (Kasvatusta tohtori Spockin tapaan, 1974) sekä aikanaan suurta huomiota herättänyt Vsjo vperedi (Kaikki edessäpäin, 1986), jossa jopa vapaamieliset katsoivat hänen menneen etnisyyden ihannoinnissa liiallisuuksiin. Belov on kirjoittanut myös kokoelman humoristisia miniatyyrejä Vologdalaisjaarituksia (Buhtiny vologodskije) sekä elokuvanovellin Kaksi valoisaa vastakkain (Tselujutsja zori).[2][4][5] Hän sai Neuvostoliiton valtionpalkinnon vuonna 1981[6].

Naš sovremennik -lehden konservatiiviseen kirjailijaryhmään kuulunut Belov esiintyi julkisuudessa kansallisen kulttuurin ja perinteisten arvojen puolustajana. Vuosina 1989–1992 hän toimi Neuvostoliiton kansanedustajana sekä korkeimman neuvoston jäsenenä.[7] Belov oli myös Venäjän kirjailijaliiton aktiivijäsen. Hän asui Vologdassa.[4]