Vasili Žukovski

Žukovski oli venäläisen maanomistajan Afanasi Buninin ja tämän sotavangiksi joutuneen turkkilaisen rakastajattaren avioton lapsi, ja hän sai nimensä kummisedältään.[1] Nuorena hän opiskeli Moskovan yliopiston sisäoppilaitoksessa, jossa sai vaikutteita vapaamuurareilta, englantilaisesta sentimentalismista ja Sturm und Drang -liikkeeltä.[3]

Vuonna 1802 Žukovski julkaisi Vestnik Jevropy (ven. Вестник Европы, "Eurooppalainen sanansaattaja") -lehdessä vapaan käännöksen Thomas Grayn vuonna 1751 kirjoitetusta runosta Elegia maalaiskylän kirkkomaalla (Elegy Written in a Country Church-Yard) nimellä Selskoje kladbištše (ven. Сельское кладбище, "Maalaiskalmisto"). Hän käänsi venäjäksi myös Homerosta, Schilleriä, Goethea, Scottia ja Byronia.[3]

Hänen runokäännöksiään voidaan pitää taiteellisina tulkintoina. Žukovski ei ollut uskollinen kääntäjä ja hän muunteli alkuperäistä tarinaa sekä henkilöiden nimiä vapaasti. Hän korosti käännösten ilmaisevan häntä itseään rehellisesti taiteilijana. Romantiikan kirjailijat kohottivat kääntämisen taiteiden joukkoon.[3]

Napoleonin tunkeuduttua Venäjälle Žukovski liittyi asevoimien esikuntaan marsalkka Mihail Kutuzovin alaisuuteen. Tuona aikana hän loi isänmaallisia runoelmia mm. vuonna 1812 Borodinon taistelun jälkeen tehdyn Pevest vo stane russkih voinov (ven. Певест во Стане русских воинов, "Laulaja venäläisten soturien leirissä"), joka sai laajan suosion. Tämä kohensi hänen asemaansa hovissa. Sodan jälkeen hän sanoitti Venäjän kansallislaulun Bože, Tsarja hranin (ven. Боже, Царя храни!, ”Jumala, suojele tsaaria!”), Hänestä tuli myös hovin jäsen ja kotiopettaja vuonna 1815, ja hän tutustui Arzamas-seurassa Aleksandr Puškiniin.[3] Liberaali Žukovski toimi myös vuosina 1825–1841 tulevan keisari Aleksanteri II:n kotiopettajana.[1]

Vuonna 1841 Žukovski asettui Saksaan,[1] missä hän nai taiteilijaystävänsä tyttären, 18-vuotiaan Elisabeth Reiternin. Pariskunta sai kaksi lasta. Žukovski kuoli vuonna 1852, ja hänet haudattiin Aleksanteri Nevskin luostariin Pietariin.[4]