Vartiomoottorivene 2

Vartiomoottoriveneiden toisessa tilausvaiheessa sisäministeriö tilasi 25. tammikuuta 1930 insinööri Jaakko Rahkolan suunnitteleman aluksen Saksasta Bremenistä Abeking & Rasmussenilta. Se valmistui sopimuksen mukaisesti 10. kesäkuuta. Ensimmäisenä tilattu vene oli kuitenkin myöhästynyt, joten vene sai toisen numeron. Aluksen voimanlähteenä oli kaksi 550-570 hevosvoiman Maybach-bensiinimoottoria, joiden piti mahdollistaa 25 solmun huippunopeus. Lisäksi veneessä oli 60-100 hevosvoiman risteilymoottori. Hinnaksi sovittiin runsaat miljoona markkaa.[1]

Vartiolaiva Merikotka takavarikoi 14. lokakuuta 1933 englantilaiset pirtuemälaivat Atlantican ja kolmimastokuunari Omarin. Kun Omaria aiottiin ryhtyä siirtämään Helsinkiin, paikalle ilmestyikin kaksi kertaa vartiolaivaa suurempi salakuljetusalus s/s Relly, joka yritti ajaa vartiolaivan kahdesti upoksiin. Lisäksi alukselta avattiin pistooleilla ja parilla kiväärillä kiivas tuli viranomaisia vastaan. Nämä vastasivat tuleen kivääreillä ja yhdellä Bergmann-konepistoolilla. Viranomaisista ei haavoittunut kukaan, salakuljettajista muutama.

Tilanteesta kehittyi käsiaseilla ja laivanohjailulla käyty mutkikas kaksintaistelu, jossa vartiolaivan päällikön merikapteeni Tybeckin selkeästi parempi merimiestaito auttoi selviämään, kunnes VMV 2 ehti hätiin ja vartioveneen avatessa keulatykillä tulen oli salakuljettajien pakko antautua.

Alus oli sotien aikana vuosina 1939–1940 sukellusvenehävittäjälaivueessa, vuonna 1941 varmistuslaivueessa ja vuosina 1942–1944 1. vartiomoottorivenelaivueessa.

Alus poistettiin loppuun käytettynä miinanraivauskauden päätyttyä vuonna 1950. Sotakulutus mukaan laskettuna runsaasti yli kaksi kertaa myöhemmin kuin alun perin hankittaessa suunniteltiin. Eduskunnan lähetekeskustelussa alusten hankinnasta päätettäessä käyttöajaksi vaadittiin kymmenen vuotta, mistä väännettiinkin kaikkein pisimpään. Merivartiolaitos olisi kelpuuttanut lyhyemmänkin ajan eli nämä "Kallion kanuunapaatit", kuten kansanedustaja Jaakko Ikola keskustelussa niitä pääministerin mukaan kutsui, tuottivat jopa monin kerroin voittoakin siihen nähden, mitä niistä maksettiin.[2]-->

• Auvinen, Visa (toim.): Leijonalippu merellä. Pori: EITA Oy, 1983. ISBN 951-95781-1-0.
• Suomen laivasto 1918-1969. Helsinki: Meriupseeriyhdistys, 1968.
• Peuranheimo, Orvo & Pirhonen, Jouko & Killinen, Kullervo: Laivat puuta, miehet rautaa - Moottoritorpedoveneiden taistelut Suomenlahdella 1941-1944. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1956.
• Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the Fighting Ships 1922-1946. Lontoo: Conway Maritime Press, 2006. ISBN 0-85177-146-7. (englanniksi)