Varkauden taistelu

Sisällissotaa edeltänyt yhteiskunnallinen kuohunta käynnistyi Varkaudessa maaliskuun 1917 vallankumouksen myötä. Yleisen tyytymättömyyden ohella jännitteitä lisäsi ensimmäisen maailmansodan aiheuttama elintarvikepula sekä samaan aikaan kasvanut asuntokurjuus. Keväällä pidettyjen lakkojen ansiosta Ahlström ja Lehtoniemen konepaja sekä Varkaudessa toiminut kruununtehdas suostuivat ottamaan käyttöön kahdeksan tunnin työajan ja myös Ahlströmin maatyöläisten työpäivää lyhennettiin. Lakkojen jälkeen yhtiö ryhtyi kuitenkin laajoihin irtisanomisiin ja alkoi samalla seulomaan tarkasti uusia työntekijöitä, karsiakseen pois joukosta jyrkimmät työväenaatteen kannattajat. Syksyyn mennessä elintarvikepulasta tuli niin paha, että paikkakunnalla alkoi esiintymään jo nälänhätää. Kesästä 1917 lähtien Varkaudessa toimi erityinen ”työväen eduskunta”, joka pyrki paikkaamaan puutteellista kunnallishallintoa teollisuusyhtiöiden hallitsemalla paikkakunnalla.[6]

Varkauden punakaarti muodostettiin syksyllä 1917. Hieman ennen marraskuun yleislakkoa sen johtajaksi tuli Kuopiosta saapunut radikaali vallankumouksellinen Matti Autio. Varkaudessa toimi tuolloin myös Ahlströmin tehtaan virkailijoista muodostettu suojeluskunta. Suurlakon myötä aikaisemmin työväenyhdistykselle kuulunut valta siirtyi punakaartin käsiin ja siitä tuli Varkauden työväenliikkeen johtava voima, joka käytännössä hallitsi myös koko paikkakuntaa.[6]

Sisällissodan sytyttyä 28. tammikuuta Varkaudesta kehittyi nopeasti Leppävirran ja Joroisten pitäjien vallankumoustoiminnan keskus, josta johdettiin kaikkia seudun punakaarteja. Leppävirran kirkonkylän kaarti oli alistettu Varkauden punakaartille ja muut pitäjän kaartit puolestaan Leppävirran punakaartille. Niiden toimintaedellytykset olivat kuitenkin heikot. Leppävirta oli jäänyt saarekkeeksi valkoisen Suomen keskelle, minkä vuoksi paikallisilla punakaarteilla ei ollut yhteyksiä kansanvaltuuskuntaan tai muihin punakaarteihin. Lisäksi aseistuksena oli vain runsaat sata kivääriä sekä joitakin metsästys- ja käsiaseita. Sisällissodan aikana Varkauden punakaarti hallitsi paikkakuntaa noin kolmen viikon ajan. Kaartilaiset syyllistyivät seitsemääntoista surmaan, joista kaksi oli punakaartin omia jäseniä. Helmikuussa Varkauteen hakeutuivat myös valkoisten haltuun siirtyneiltä alueilta paenneet Savonlinnan, Suonenjoen ja Kuopion punakaartit.[6]

Varkauden taisteluun osallistuineita suojeluskuntalaisia.

Valkoisten ensimmäinen hyökkäys tapahtui jo 6. helmikuuta, jolloin 150-miehinen Joroisten, Savonlinnan, Lappeenrannan ja Sortavalan suojeluskunnista koottu osasto yritti edetä Huutokosken suunnasta Lehtoniemen kautta Varkauteen.[7] Valkoisilla oli myös yksi tykki, jolla ammuttiin Varkauden työväentaloa, mutta lopulta hyökkääjät hajaantuivat ja pakenivat, kun punaiset avasivat heitä vastaan tulen. Taistelun tappioiksi jäi kolme kaatunutta valkoista ja yksi punainen.[6] Valkoiset olisivat kuitenkin onnistuneet valtauksessaan helposti, sillä paikalla oli vain kymmenen punaisten kiväärimiestä, kun loput olivat Aleksander Pietikäisen johdolla yrittämässä Kangasniemellä sijaitsevan Joutsenlahden kartanon valtaamista. Välikohtauksen jälkeen punaiset eivät enää uskaltaneet poistua Varkaudesta.[8] Koko Leppävirta jäi lopullisesti saarroksiin kaksi päivää myöhemmin, kun Kuopion punakaarti antautui.[6] Samaan aikaan valkoiset onnistuivat myös pysäyttämään punaisten Mikkeliin tekemän hyökkäyksen ja pystyivät näin keskittämään voimansa Varkauteen.[7]

Helmikuun 15. päivänä valkoiset onnistuivat räjäyttämään tärkeän sillan Joroisten pohjoisosassa sijaitsevassa Kuvansissa. Kolme päivää myöhemmin valkoisten johto kokoontui Pieksämäelle suunnittelemaan Varkaudessa toteutettavaa operaatiota. Mukana kokouksessa olivat Savon rintaman ylipäällikön kenraali Ernst Löfströmin lisäksi hyökkäykseen osallistuvien joukko-osastojen päälliköt. Tapaamisessa valmisteltiin tarkat kuljetussuunnitelmat ja hyökkäysaikataulut. Mikkelistä matkaan lähteviin Savon komppanioihin liittyivät Pieksämäen oma suojeluskunta sekä Kymenlaaksosta ja Pohjanmaalta saapuneita suojeluskuntalaisia.[9] Löfströmin alipäällikköinä toimivat Suomen suuriruhtinaskunnan armeijassa palvellut ratsumestari C. W. Malm, itävaltalainen korpraali Karl Müller, joka tuolloin esiintyi valehenkilöllisyydellä väittäen olevansa luutnantti Karl von Zedtwitz zu Hackenbach, jääkärivänrikki Johan Sainio sekä konekiväärikomppanian päällikkönä toiminut alikapteeni Karl Hilén. Lisäksi Sainion osaston tukena oli tykistöluutnantti Aarne Kuurinmaan komentama panssarijuna.[10]

Varkauden tykki oli punakaartilaisten taistelun aikana käyttämä omatekoinen tykki.

Valkoiset aloittivat operaationsa 19. helmikuuta ja seuraavana yönä Pieksämäen sekä Huutokosken asemille kootut joukot saartoivat Varkauden.[6] Mukana oli noin tuhat valkoista, jotka oli koottu Pohjanmaan, Savon ja Kymenlaakson suojeluskuntalaisista. Punaiset asettivat heitä vastaan 1 200 miestä, joista kuitenkin ainoastaan 150:llä oli kiväärit.[7] Valkoiset puolestaan olivat kaikki aseistettuja ja lisäksi heillä oli tukenaan kuusi konekivääriä sekä kaksi tykkiä.[6]

Varsinainen hyökkäys Varkauteen alkoi 20. helmikuuta, jolloin Suonenjoen suojeluskunta riisui aluksi Kotalahden punakaartin aseista. Valkoiset saartoivat myös Leppävirran kirkonkylän, jolloin suuri osa sen punakaartilaisista jäi vangiksi ja loput komennettiin Varkauden puolustajien avuksi. Muista Leppävirran pitäjän punakaarteista Lehtoniemen kaarti onnistui aluksi puolustautumaan, mutta antautui kuitenkin jo seuraavana aamuna. Tämän jälkeen valkoiset pääsivät Lehtoniemessä etenemään ilman vastarintaa rautatieaseman lähellä sijaitsevan Joutenlahden rannalle. Punaiset puolestaan vetäytyivät Päiviönsaarella sijaitsevalle Ahlströmin tehdasalueelle. Heidän viimeiseksi suojapaikakseen jäi 21. päivän iltana massatehdas, jonne linnoittautui noin 700 punakaartilaista. Ammukset olivat kuitenkin loppuneet ja lopulta epätoivoiseen tilanteeseen joutuneet punaiset antautuivat illalla kello 22 aikaan.[6]

Taisteluiden aikana kaatui 12 valkoista ja noin kaksikymmentä punaista. Haavoittuneita valkoisia oli noin 50, jotka toimitettiin paikallisen seurakunnan diakonissojen hoitoon Ahlströmin tehtaan hotellissa toimineeseen sairaalaan. Valkoisten mukana saapui myös heidän oma lääkärinsä sekä sairaanhoitajia.[2]

Pääartikkeli: Huruslahden arpajaiset

Kenttätuomioistuimen määräämä teloitus Päiviönsaaressa.

Punaisten teloitukset aloitettiin välittömästi antautumisen jälkeen. Silminnäkijöiden mukaan tehtaalta tulleiden antautuneiden joukosta otettiin satunnaisesti miehiä, jotka vietiin läheisen Huruslahden jäälle ammuttaviksi.[4] Ensimmäisenä teloitettiin Matti Autio sekä muutamaa muu johtaja, kuten Leppävirran, Lehtoniemen ja Savonlinnan punakaartien päälliköt Kaarlo Lähteenmäki, Adam Krogerus ja Emil Parkkinen.[7] Heidän jälkeensä Huruslahden jäällä teloitettiin yön aikana taustalla palavan Ahlströmin sahan loimussa vielä noin 80 punakaartilaista.[2] Teloitettujen joukossa oli myös muun muassa Varkauden paperityöläisten ammattiosaston ensimmäinen puheenjohtaja Otto Leskinen (s. 1891).[11] Seuraavana yönä ammuttiin vielä muutamia antautuneita, joiden väitettiin pyrkineen pakoon ja lisäksi valkoiset väittivät joidenkin samana yönä ammuttujen kuolleen vahingonlaukauksiin.[7]

Teloituksia alettiin kutsumaan ”Huruslahden arpajaisiksi”, koska valkoisten oletettiin valinneen ammuttavaksi joka kymmenennen riviin komennetun punakaartilaisen. Myöhemmän tutkimuksen mukaan teloitukset eivät kuitenkaan olleet sattumanvaraisia, vaan ammutut olivat punakaartien johtohenkilöitä, sisällissodan aikaisiin veritekoihin osallistuneita tai muutoin näkyvässä asemassa olleita työväenliikkeen aktiiveja. Teloitusten tarkoituksena oli johtohahmot ampumalla saada tilanne Varkaudessa rauhoittumaan.[4] Mannerheim oli ottanut käytännön Venäjältä, jossa sotilaat oli totutettu ampumaan vain näkyvimmät kapinoitsijat ja päästämään loput menemään.[12]

Varkauden taisteluun osallistui Kajaanin sissirykmentin riveissä myös Urho Kekkonen, jonka osasto oli sijoitettu Taipaleen kanavalle. Muistelmissaan Kekkonen kertoi kuulleensa Huruslahden teloituksista ja lähteneensä paikalle katsomaan. Hänen mukaansa teloitettuja makasi järven jäällä vieri vieressä ja ruumiita oli yhteensä ”sadan tienoilla”. Kekkonen kertoi näyn jättäneen tuolloin vasta 17-vuotiaaseen poikaan lähtemättömän vaikutelman.[13]

Vangittuja punakaartilaisia Varkauden kirkossa.

Ahlströmin tehdasalueen suuri kansankeittiö toimi valkoisten huoltopaikkana,[2] joten vangeiksi otetut punakaartilaiset vietiin vartioituna Päivönsaaressa sijaitsevaan Varkauden tehdasseurakunnan kirkkoon tai parin kilometrin päähän Taulumäen työväentalolle, jonka jälkeen kuulustelut aloitettiin jo seuraavana päivänä. Naiset ja lapset oli käsketty koteihinsa heti massatehtaan antautumisen jälkeen.[7] Varkauden sotilaskomendantiksi määrättiin Savonlinnan suojeluskuntajoukkojen päällikkö Ensi Somersalo, jonka vastuulle tuli vangiksi otettujen punakaartilaisten tutkiminen ja rankaisu. Kenttäoikeuden jäseniksi nimettiin Varkauden ja ympäristöpitäjien suojeluskuntalaisia sekä muita valkoisiin lukeutuneita paikallisia merkkihenkilöitä. Oikeuden puheenjohtajana toimi Rantasalmen kihlakunnan tuomari ja hovioikeuden asessori Elias Sopanen, joka oli myös nuorsuomalaisten kansanedustaja.[4] Tuomioistuin kokoontui kirkon sakastissa pastori Yrjö Kiviojan luvalla.[2]

Helmikuun 22. ja maaliskuun 14. päivän välisenä aikana kenttäoikeus kuulusteli yhteensä 1 254 henkilöä, joista yhdeksän oli naisia ja kolme Varkauden kruununtehtaalle komennettuina ollutta venäläistä sotilasta. Kuulustelluista vapautettiin 769 henkilöä, Kuopion vankileirille siirrettiin 383 ja ammuttavaksi määrättiin 87. Viidentoista kuulustellun papereihin ei ole merkitty oikeuden päätöstä.[4] Vankileirille toimitetuista punaisista menehtyi 80 ja lisäksi yksitoista kuulusteluissa ollutta kuoli tai katosi vielä myöhemmin vuoden 1918 aikana.[6] Myöhemmät teloitukset suoritettiin Päiviönsaaren tukkikasoilla.[2]

Varkauden valtauksen jälkeen ratsumestari C. W. Malmin komentamat Kuopion suojeluskuntalaiset aloittivat vielä Leppävirran pitäjän puhdistuksen, jonka yhteydessä 26.–27. helmikuuta ammuttiin nelisenkymmentä punaista. Rankaisutoimien yhteydessä sai koko pitäjässä näin ollen surmansa yhteensä noin 270 punaista. Teloitettuja heistä oli 170–180 henkilöä, loppujen menehtyessä myöhemmin vankileireillä.[4] Operaation jälkeen ratsumestari Malm ylennettiin ansioistaan everstiluutnantiksi ja myös kenttäoikeuden johtajana toiminut Sopanen palkittiin.[14]

Teloitetut punakaartilaiset haudattiin joukkohautaan Ylä-Kankun hautausmaalle. Piispa Wille Riekkisen oli tarkoitus siunata vainajat marraskuussa 2005 järjestetyn punaisten muistojuhlan yhteydessä, mutta seurakunta päätti yllättäen luopua ajatuksesta, saatuaan tiedon, että haudatut olisi jo aikaisemmin kaivettu ylös ja siunattu. Tieto perustui Ahlströmin tehdassaarnaajana toimineen Veikko Koiviston 79-vuotiaana tekemiin muistiinpanoihin, mutta mistään muualta ei joukkohaudan avaamisesta ole löytynyt mainintoja. Varkauden historiaa tutkinut professori Hannu Itkonen pitääkin Koiviston muistitietoa vääränä.[3]

Vakaumuksensa puolesta vuonna 1918 kaatuneiden muistomerkki Ylä-Kankun hautausmaalla.

Sisällissodan aikana Varkaudessa kuolleille punaisille pystytettiin muistomerkki Kankunharjulla sijaitsevalle Ylä-Kankun hautausmaalle vuonna 1922. Veistoksen oli tehnyt Puurtilasta kotoisin ollut kivityömies Otto Tuure. Sen 15 000 markan rahoitus kerättiin Ahlströmin tehtaan työläisten keskuudesta[15] ja varoja saatiin myös myymällä muistomerkkiä esittävää postikorttia.[16]

Muistomerkki ehdittiin kuitenkin varastamaan ja upottamaan läheiseen Helvelahteen huhtikuun 24. päivän vastaisena yönä eli viikkoa ennen vapuksi suunniteltua paljastustilaisuutta. Lehtitietojen mukaan sen olivat varastaneet neljä varkautelaista nuorta miestä, jotka olivat vetäneet kolme metriä korkean veistoksen hevosilla järven jäälle ja upottaneet noin kuuden metrin syvyyteen. Poliisi ei ollut halukas tutkimaan rikosta ja se jäikin lopulta ratkaisematta. Huhupuheina kerrottiin, että muistomerkin paikalta oli löytynyt suojeluskuntapuvun nappi, lisäksi väitettiin, että kuljetukseen olisi käytetty Ahlström Oy:n hevosia ja koko tapauksella olisi ollut yhtiön johdon hyväksyntä.[17] Muistomerkin hävittäminen lisäsi paikkakunnalla jo entuudestaan olleita jännitteitä työläisten ja yhtiön välille. Se oli myös osaltaan johtamassa myöhemmin kesällä käynnistyneeseen laajaan lakkoon. Hautamuistomerkin lisäksi Varkaudessa häpäistiin myös yksittäisten punaisten hautoja, joiden ristejä töhrittiin kesällä 1923.[2] Otto Tuuren poika Ilmari Tuure teki myöhemmin uuden muistomerkin alkuperäisen mallin mukaan ja se paljastettiin vuonna 1945.[15]

Massatehtaalla on nykyään muistolaatta, jossa kerrotaan vuoden 1918 tapahtumista. Lisäksi tehtaan massatornin yläaulassa on entisöity tila, jossa on nähtävissä muun muassa tehtaaseen linnoittautuneiden punakaartilaisten seinäkirjoituksia. Museo on yleisölle avoinna tilauksesta.[18]

Varkaudessa vakaumuksensa vuonna 1918 surmatuille on muistomerkkejä myös naapurikunnissa kuten Leppävirralla ja Joroisissa.