Varjakansaari

Varjakansaari tai lyhyesti Varjakka on saari Perämerellä Oulun kaupungin Varjakan edustalla Kempeleenlahden länsiosassa. Saarella toimi vuosina 1900–1928 Varjakan saha.

Saari on Oulunsalon kunnan tapaan muodostunut maannousun myötä, ja sen korkeimmat osat nousivat vedenpinnan yläpuolelle 1400-luvun alussa. Saaren nimi viittaisi varjaageihin eli viikinkeihin, mutta todisteita heidän vierailuistaan ei ole.[1]

Saaren pituus on itä-länsisuunnassa noin 2 200 metriä ja suurin leveys noin 700 metriä. Saaren korkein kohta kohoaa hieman yli viiden metrin korkeuteen vedenpinnan yläpuolelle. Länsipuolinen Pyydyskari on maannousun myötä kasvanut kiinni Varjakansaareen. Saaria yhdistävä kannas on pääosin ruoikkorantainen.

Saarella on Varjakan sahan käytössä ollut satama Pyydyskarin etelärannalla. Sahalta satamaan on johtanut noin kahden kilometrin pituinen kapearaiteinen rautatie. Sahan toiminta-aikana saarella oli työntekijöiden muodostama suuri yhdyskunta. Saarella oli tuolloin muun muassa kaksi kauppaa, oma palokunta, ruokala sekä elokuvateatteri.[2] Sahayhdyskunnan uusklassiset rakennukset suunnitteli arkkitehti Harald Andersin. Osa rakennuksista on siirretty Pateniemen sahan työntekijöiden asunnoiksi.[3] Varjakan sahayhdyskunta kuuluu Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon[4].

Saarella on myös taiteilija Anni Rapinojan maaveistos Maa-aurinko vuodelta 1998.[5]

Lähteet

  1. Ylimäki, T.: Papinjärvi: Oulunsalon syntyhistoriaa (Internet Archive) Oulunsalon kunnan kotisivut. 24.10.2007. Oulunsalon kunta. Arkistoitu 24.10.2007. Viitattu 2.4.2013.
  2. Varjakansaaren saha 1898–1929 (Internet Archive) web.archive.org. 29.9.2007. Arkistoitu 29.9.2007. Viitattu 3.7.2014.
  3. Pohjois-Pohjanmaan kulttuurihistoriallisesti merkittävät kohteet Osa 3. Pohjois-Pohjanmaan Seutukaavaliiton Julkaisu A:117, s. 110–111. Oulu: Pohjois-Pohjanmaan Seutukaavaliitto, 1993. ISBN 951-9328-55-6.
  4. Varjakan sahayhdyskunta Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.
  5. Oulun taiteilijaseura 63 ry: Jäsenet: Rapinoja, Anni arthouse.oulu.net. Viitattu 24.5.2007. [vanhentunut linkki]

    Aiheesta muualla


    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.