Vapautuksen teologia

Vapautuksen teologia on marxilaisvaikutteinen kristillinen, erityisesti katolisen kirkon teologian suuntaus, joka sai alkunsa Latinalaisessa Amerikassa 1960- ja 1970-luvuilla. Sen tähtäyspisteenä on ihmisen vapauttaminen.[1]

Yleisimmin vapautuksen teologialla tarkoitetaan latinalaisamerikkalaista suuntausta. Vapautukseen perustuvia teologioita ovat myös esimerkiksi feministiteologia, musta teologia, alkuperäiskansojen vapautuksen teologia, juutalainen vapautuksen teologia ja palestiinalainen vapautuksen teologia.

Oppi

Latinalaisen Amerikan vapautuksen teologian ensimmäinen perusteema on, että liike suuntautuu kohti köyhiä ja sorrettuja, ja koska Jumala on köyhien puolella, köyhillä on erityisen tärkeä asema tulkittaessa kristillistä uskoa. Kristillisen teologian ja lähetyksen täytyy aina lähteä “alhaalta”, köyhien kärsimyksestä ja ahdingosta. Liikkeen toinen perusteema on, että se tarkastelee kriittisesti kirkollisia ja yhteiskunnallisia käytäntöjä. Teologia ei sen mukaan saa olla irrallaan yhteiskunnallisesta osallistumisesta ja poliittisesta toiminnasta.[1]

Vapautuksen teologit lukevat Raamattua vapautuskertomuksena ja antavat erityistä painoa kertomuksille israelilaisten vapautumiselle Egyptistä, profeettojen tuomion sanoille sortajia kohtaan sekä Jeesuksen köyhille ja hyljeksityille julistamalle ilosanomalle. Raamatun lukemisen tavoitteena pidetään halua soveltaa Raamatun vapauttavia näkemyksiä Latinalaisen Amerikan tilanteeseen. Vapautuksen teologia pyrkii myös samaistamaan pelastuksen ja vapautuksen sekä painottaa pelastuksen sosiaalisia, poliittisia ja taloudellisia aspekteja.[1]

Suhtautuminen yhteiskuntaan

Vapautuksen teologia suhtautuu kriittisesti kapitalismiin ja puhuu sosialismin puolesta. Vapautuksen teologit ovat viitanneet Karl Marxiin ja nähneet marxismin “yhteiskunnallisen analyysin välineenä”, joka mahdollistaa latinalaisamerikkalaisen yhteiskunnan tämänhetkisen tilan tarkastelun. He katsovat marxismin myös antavan välineitä köyhien surkean elämäntilanteen parantamiseksi sekä tarjoavan poliittisen ohjelman vallitsevan yhteiskunnallisen järjestelmän purkamiseksi ja korvaamiseksi tasa-arvoisemmalla yhteiskunnalla.[1]

Historia

Suuntauksen juuret johtavat vuoteen 1968, jolloin Medellínissä Kolumbiassa järjestettiin Latinalaisen Amerikan roomalaiskatolisten piispojen CELAM II -kongressi. Se julkisti tunnustuksen, että kirkko oli usein asettunut alueen sortohallitusten puolelle ja vakuutti, että tulevaisuudessa kirkko olisi köyhien puolella. Kolme vuotta myöhemmin perulainen teologi Gustavo Gutiérrez esitteli kirjassaan Vapautuksen teologia (1971) liikkeen määräävät teemat. Liikkeen muita merkittäviä teologeja olivat brasilialainen Leonardo Boff, uruguaylainen Juan Luis Segundo ja argentiinalainen José Míguez Bonino, joista viimeinen oli poikkeuksellisesti protestantti.[1]

Ruohonjuuritasolla alkunsa saanut vapautuksen teologia sai 1960-luvulla virallisen muodon, kun paavi Johannes XXIII vaati köyhien ja sorrettujen asettamista etusijalle. Myöhemmin katolinen kirkko on kuitenkin suhtautunut liikkeeseen varauksellisesti ja paavi Johannes Paavali II tuomitsi sen marxilaisena.

Lähteet
  1. McGrath, Alister E.: Kristillisen uskon perusteet. Johdatus teologiaan, s. 134–136. Suomentanut Kantola, Satu. Theologia Academica, 2011. ISBN 978-952-247-238-0.

    Kirjallisuutta
    • Vuola, Elina: Köyhien Jumala. Johdatus vapautuksen teologiaan. Helsinki: Gaudeamus, 1991. ISBN 951-662-529-0.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.