Vapaus (Sudbury)

Canadan Suomalainen Sosialistijärjestö menetti sanomalehtensä, kun Työkansa teki konkurssin vuonna 1915. Kanadansuomalaiset sosialistit siirtyivät tilaamaan yhdysvaltalaisia työväenlehtiä Työmiestä, Raivaajaa ja Toveria, jotka järjestö tunnusti äänenkannattajikseen. Kanadan viranomaiset kielsivät niiden levittämisen yksi toisensa jälkeen vuosina 1916–1917, jolloin sosialistijärjestö päätti perustaa oman sanomalehden. Uusi lehti Vapaus alkoi ilmestyä kahdesti viikossa nelisivuisena marraskuussa 1917. Työkansasta poiketen Vapaus oli sosialistijärjestön suoraan omistama ja valvoma.[1]

Ensimmäisen maailmansodan myötä voimaan tulleen sensuurin alainen lehti pyrki olemaan linjaltaan hyvin varovainen. Se ilmoitti noudattavansa suomalaisen sosialistijärjestön emopuolueen Social Democratic Party of Canadan ohjelmaa, edistävänsä Kanadan työväenliikkeen asiaa ja seuraavansa mahdollisuuksien mukaan maailman tapahtumia ja eri maiden työväenjärjestöjen toimintaa. Samalla se irtisanoutui suomalaisesta nationalismista. Lehti raportoi Venäjän vallankumouksesta, Suomen tapahtumista, Kanadan sisäpolitiikasta, maailmansodan etenemisestä sekä välitti paikallisia uutisia ja julkaisi lukijoiden kirjeitä.[2]

Syyskuussa 1918 Kanadan viranomaiset kielsivät kaikki suomenkieliset ja joukon muita ”vihollismaiden kielillä” ilmestyneitä julkaisuja. Radikaalin sosialismin leviämisen pysäyttämiseksi asetetut kiellot keskeyttivät myös suomalaisen sosialistijärjestön toiminnan, kunnes vuoden lopussa se onnistui rekisteröitymään uudelleen epäpoliittiseksi Suomalaiseksi Järjestöksi (Finnish Organization). Vapaus pääsi jälleen ilmestymään huhtikuussa 1919. Sensuurin alainen lehti joutui edelleen toimimaan varovaisesti, vaikka sen taustayhteisö siirtyi vähitellen tukemaan kommunisteja ja radikaalia One Big Union -ammattiliittoa.[3]

Maahanmuuttajien poliittista toimintaa koskeneet rajoitukset purettiin vuoden 1919 lopussa, minkä jälkeen Suomalainen Järjestö ryhtyi etsimään suuntaansa ammattillisen ja poliittisen työväenliikkeen ristipaineessa. Vuodesta 1920 lähtien Vapaus kannatti One Big Unionia, mutta riitautui sitten yhdysvaltalaisen Industrialistin edustamien syndikalistien kanssa ja siirtyi vuonna 1922 vanhan nimensä takaisin ottaneen Canadan Suomalaisen Sosialistijärjestön mukana kannattamaan kommunistista Worker’s Party of Canada -puoluetta. Vuonna 1923 lehdestä tuli uuden kanadansuomalaisen kulttuuri- ja valistusjärjestön virallinen äänenkannattaja. Tämä Canadan Suomalainen Järjestö oli jäsenistöltään lähes sama kuin Communist Party of Canada -nimen ottaneen kommunistipuolueen suomalainen osasto, ja lokakuussa 1924 osaston toimeenpaneva komitea nimesi lehden Kanadan kommunistisen puolueen viralliseksi äänenkannattajaksi. Sen tehtävänä oli noudattaa puolueen pää-äänenkannattajan The Workerin toimituspolitiikkaa ja Kominternin linjauksia, kertoa Neuvostoliiton asioista kommunistisen tulkinnan mukaisesti sekä tarjota tilaa sosialismin teoriaa käsitteleville artikkeleille, Kanadan kommunistisen puolueen julkilausumille ja ”arvokkaille ja luokkahengen mukaisille” kaunokirjallisille teoksille. Puolueen suomalaisen osaston toimeenpaneva komitea, joka myöhemmin sai nimen suomalainen agitpropkomitea, varasi itselleen oikeuden erottaa lehden toimittajat, jos he eivät näitä sääntöjä noudattaneet. Vapaus siirtyi näin puolueen välittömään valvontaan, vaikka viime kädessä sen asioista päätti Canadan Suomalaisen Järjestön edustajakokous. Puolue myös käytti määräysvaltaansa, kun se vuoden 1924 lopussa erotti lehden päätoimittajan Onni Saaren. 1920-luvun puolivälissä tapahtuneen puolueen uudelleenjärjestelyn eli ”bolševisoinnin” jälkeen Vapaus noudatti saamiaan ohjeita uskollisesti.[4]

Vuoden 1929 syksyllä Vapaus joutui mukaan kommunistipuolueen ja Canadan Suomalaisen Järjestön välisiin ristiriitoihin, jotka lähtivät liikkeelle lehden päätoimittajan Arvo Vaaran tehtävänkuvaa koskeneista kiistoista. Viime kädessä kyse oli määräysvallasta puolueessa ja sen kansallisissa järjestöissä, jotka yritettiin saada Kominterniin nojautuvan uuden puoluejohdon tiukempaan kontrolliin. Yhdysvaltojen kommunistilehdet Eteenpäin, Työmies ja Toveri asettuivat tukemaan Kanadan puoluejohtoa ja syyttivät Vapauden toimitusta luopuruudesta. Konfliktia soviteltiin Kominternin avulla, minkä jälkeen puoluejohto sai suomalaisen järjestön ja Vapauden takaisin otteeseensa. Järjestöstä erotettu tai eronnut oppositio järjestäytyi vuonna 1931 Canadan Suomalaiseksi Työväen ja Farmariliitoksi (Finnish Workers’ and Farmers’ Federation of Canada), jonka äänenkannattajaksi perustettiin uusi lehti Vapaa Sana.[5]

Kommunistisen liikkeen sisäisten erimielisyyksien lisäksi Vapaus kärsi viranomaisten ja suuren yleisön vasemmistoradikalismia kohtaan tuntemasta epäluulosta ja ulkomaalaisia vastaan suuntautuneesta vainosta. Päätoimittaja Vaara tuomittiin vuonna 1929 sakkoihin ja kuuden kuukauden vankeuteen lehdessä julkaistusta kirjoituksesta, jonka tulkittiin herjaavan kuningas Yrjö V:tä. Tapauksen johdosta Sudburyssa ja maan muilla paikkakunnilla vaadittiin kommunistien toiminnan lakkauttamista ja haitallisesti käyttäytyvien ulkomaalaisten karkottamista. Vuonna 1932 Vapauden työntekijöistä karkotettiin toimittajat Vaara ja Martin Parker (Pohjansalo) sekä Montrealin konttorin hoitaja Jussi Stahlberg. Poliisi tutki lehden toimintaa, teki etsinnän sen toimitiloihin ja takavarikoi joukon asiakirjoja. Viranomaisten toimet eivät kuitenkaan saaneet Vapautta vaikenemaan, vaan tekivät lehdestä ja sen taustajärjestöstä entistäkin radikaalimman.[6]

1930-luvun puolivälissä Komintern ryhtyi toteuttamaan kansanrintamapolitiikkaa, jonka avulla pyrittiin löytämään liittolaisia muista oikeiston ja fasismin vastaisista voimista. Muuttunut linja heijastui myös Vapauteen ja sen sisältöön. Lehden radikalismia ja marxilaista retoriikkaa lievennettiin, ja se yritti saada lukijoikseen muitakin kuin kommunistisen liikkeen jäseniä. Lehden omistus siirrettiin Vapaus Publishing Company -nimiselle yritykselle, joka oli kuitenkin kokonaan Canadan Suomalaisen Järjestön hallussa. Merkittäviä tuloksia kansanrintamapolitiikka ei tuottanut, ja välit Canadan Suomalaiseen Työväen ja Farmariliittoon ja sen lehteen Vapaaseen Sanaan pysyivät katkerina.[7]

Vapauden toimitus oli muiden maahanmuuttajalehtien tapaan pieni. Alkuvaiheessa lehteä toimitti yksin Työkansassa, Raivaajassa ja Työmiehessä työskennellyt Yrjö Mäkelä ja hänen jälkeensä keväästä 1918 lähtien Heikki Juntunen. Vapauden päästyä ilmestymään uudelleen keväällä 1919 toimittajaksi tuli Yhdysvalloista sotaväkeen ottoa paennut sosialistiaktivisti ja lehtimies Henry Puro, oikealta nimeltään John Wiita. Häntä seurasi vuonna 1923 Onni Saari, vuoden 1925 alusta A. B. Mäkelä ja toukokuusta 1925 Sulo G. Neil. Vuonna 1928 päätoimittajaksi nimitettiin Arvo Vaara. Häntä seurasi vuonna 1930 entinen Savon Kansan ja Savon Työn toimittaja ja kansanedustajaksikin valittu Bruno Tenhunen, joka pian siirtyi Reinhold Pehkosen kanssa Vapaaseen Sanaan. Väliaikaisena päätoimittajana toimi Mäkelä, kunnes Vaara syksyllä 1930 nimitettiin muodollisesti jälleen tehtävään. Todellisen vastuun lehdestä kantoi vuoteen 1931 saakka Yrjö Nyman (Newman), oikealta nimeltään Niilo Virtanen. Vuosina 1934–1939 päätoimittajana työskenteli A. T. Hill. Muita toimittajia olivat J. W. Ahlqvist, T. N. Carlson, J. V. Kannasto ja Hannes Sula.[8]

Toimituksen kokonaisvahvuus nousi vuonna 1924 kahteen, vuonna 1927 neljään ja seuraavana vuonna viiteen. 1930-luvun alussa Vapaus työllisti yleensä seitsemän tai kahdeksan toimittajaa. Toimittajilta edellytettiin hyvää suomen ja englannin kielen taitoa ja päätoimittajilta myös työkokemusta amerikansuomalaisesta kommunistilehdistöstä. Uutishankinnassaan lehti käytti hyväkseen työväenliikkeen uutistoimistoja ja lukijoiden kirjeitä.[9]

Vapauden ilmestymistiheys kasvoi vuonna 1927 kahdesta viiteen päivään viikossa, ja seuraavana vuonna siitä tuli kuusipäiväinen. Lehden levikki pysytteli 1920- ja 1930-lukujen ajan 3 000–4 000 tilaajan tasolla, mikä oli huomattavasti vähemmän kuin Kanadaankin levinneillä yhdysvaltalaisilla kommunistilehdillä. Tärkeimpiä levikkialueita olivat Toronton alue, Sudbury, Port Arthur ja Brittiläinen Kolumbia. Lehden asiamiestyötä hoitivat suomalaisen järjestön paikallisosastot ja yksityiset jäsenet.[10]

Levikkinsä pienuudesta huolimatta Vapaus oli 1920- ja 1930-luvuilla kohtalaisesti toimeen tullut liikeyritys. Vuonna 1920 se hankki oman kirjapainon Sudburyn Liberty Halliin ja vuonna 1929 rakensi oman toimitalon. Lehden tuloista runsas kolmasosa koostui tilauksista ja neljäsosa ilmoituksista. Loput tuloista saatiin kirjakaupasta, rahalähetysten käsittelystä, laivalippujen myynnistä ja muista sivutoiminnoista. 1930-luvun alun lamavuodet horjuttivat lehden taloutta, mutta se selvisi vaikeuksista kuluja karsimalla sekä voimakkailla tilaus- ja ilmoitushankintakampanjoilla. Konkurssiin menneeseen Työkansaan verrattuna Vapauden taloudenpito oli yleensäkin hyvin varovaista.[11]

Sanomalehden lisäksi Vapaus julkaisi kirjallisuutta ja erilaisia tilapäisjulkaisuja kuten Vapauden Soihtu, Taistelun Viiri, Työn Vappu ja Vapauden Viiri. Vuonna 1923 se teki sopimuksen yhdysvaltalaisten kommunistilehtien ja kirjallisuuden levittämisestä. Lehden sisarjulkaisuista tärkein oli vuonna 1935 perustettu kaunokirjallinen viikkolehti Liekki, jonka sisällöstä yritettiin saada mahdollisimman monipuolinen ja laajaan lukijakuntaan vetoava. 1930-luvun amerikansuomalaisen lehdistön joukossa ainutlaatuisen viihdelehden levikki saavutti 2 500 tilaajan rajan vuoden 1937 lopussa.[12]

Kanadan kommunistinen puolue ja suomalainen järjestö lakkautettiin vuonna 1940, mutta Vapauden ilmestyminen sai jatkua. Taloudellisten vaikeuksien ja varsinkin ilmoitustulojen vähenemisen takia se joutui supistamaan ilmestymistään kolmipäiväiseksi ja 1960-luvulla yhteen kertaan viikossa.[13] Lehden päätoimittajana toimi vuodesta 1940 lähtien William Eklund[14][15].

Vuonna 1974 Vapaus yhdistettiin Liekkiin ja niiden tilalla alettiin julkaista Viikkosanomat-nimistä lehteä Torontossa. Myöhemmin lehti otti Vapaus-nimen takaisin. Vuoden 1990 jälkeen se korvattiin Kaiku-nimisellä Canadan Suomalaisen Järjestön kaksikielisellä aikakauslehdellä.[16]

• Pilli, Arja: The Finnish-language Press in Canada, 1901–1939: A Study in the History of Ethnic Journalism. Annales Academiae Scientiarum Fennicae: Dissertationes humanarum litterarum 34. Helsinki: Suomalainen Tiedeakatemia, 1982. ISBN 951-41-0447-1.

• Vapauden numeroita digitoituna (1921–1974)
• Vapauden numeroita digitoituna (1925–1950)