Vapaakiduskotilot

Vapaakiduskotilot (Nudibranchia) on meressä elävien värikkäiden merietanoiden[1] lahko. Vapaakiduskotilot on suurin takakiduskotiloihin kuuluvista yhdeksästä nilviäislahkosta; niitä tunnetaan yli 3000 lajia. Tieteellinen nimi Nudibranchia tarkoittaa paljaskiduksista (latinan nudus, ”paljas”, kreikan brankhia, ”kidukset”).

Vapaakiduskotilot
Ceratosoma magnificum
Ceratosoma magnificum
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Nilviäiset Mollusca
Luokka: Kotilot Gastropoda
Alaluokka: Takakiduskotilot Opisthobranchia
Lahko: Vapaakiduskotilot
Nudibranchia
Blainville, 1814
Alalahkoja ja osalahkoja
  • Dexiarchia
    • Aeolidida
    • Dendronotida
    • Euarminida
  • Euctenidiacea
    • Doridacea
Katso myös

  Vapaakiduskotilot Wikispeciesissä
  Vapaakiduskotilot Commonsissa

Ryhmään kuuluu hyvin erinäköisiä ja kokoisia lajeja. Pienimmät jäävät kaksisenttisiksi, suurimmat kasvavat 40 cm pitkiksi.[2] Niillä ei ole kovaa kalkkikuorta. Monet ovat hyvin värikkäitä, ja niissä on erilaisia hapsuja ja liehuttimia. Joillakin lajeilla kirkas väri varoittaa petoja myrkyllisyydestä, toisilla taas ei. Kotilon etupäässä on tuntosarvipari, jossa on kemiallisen aistin aistinsoluja. Lähellä kotilon takapäätä ovat paljaat, monihaaraiset kidukset.[3] Suunsa luona vapaakiduskotiloilla on raastinkieli eli radula, kitiinilevy, jolla ne raaputtavat itselleen syötävää.[4]

Suomen rannikkovesissä elää yksi vapaakiduskotiloihin kuuluva laji, liuskamerietana (Tenellia adspersa = Embletonia pallida).[5]

Luokittelu

Vapaakiduskotilot jaettiin aiemmin neljään osalahkoon. Nyttemmin niitä on ryhmitelty uudelleen. Entisillä osalahkoilla on yhteisiä ulkonäköpiirteitä ja samantyyppinen ruokavalio.

Sulkamerietanat (Doridacea)
Chromodoris strigata

Sulkamerietanoiden (Doridacea) osalahkoon kuuluvat useimmat ennen Doridoidea-alalahkoon luokitellut lajit. Niillä on pyöreämuotoinen tai soikea vartalo, ja vaippa, joka roikkuu reunoilta hameenhelmojen lailla. Etuosassa on kaksi poimullista tuntosarvea, joiden hajua ja makua sekä tuntoa aistivien solujen avulla kotilo etsii ruokaa. Peräaukko sijaitsee eläimen selän takaosassa, ja kukkamaiset kidukset ovat useimmiten peräaukon ympärillä. Sienieläimet ovat näiden kotiloiden tyypillistä ravintoa.[6] Useimmat tämän ryhmän kotilot ovat erittäin myrkyllisiä, ja hyvin värikkäitä varoittaakseen mahdollisia petoeläimiä myrkyistään.[7]

Chromodoris-suku on tunnettu värikkyydestään.

Aeolidida
Cerberilla ambonensis - esimerkki Aeolidida-lajista

Aeolidida-osalahkoon kuuluvat useimmat ennen Aeolidoidea-alalahkoon luokitellut lajit. Ne ovat vartalonmuodoltaan pitkulaisia, ja niillä on kolme paria erilaisia tuntosarvia. Niillä ei ole varsinaisia kiduksia, vaan ne ottavat happea ilmeisesti suoraan ihonsa läpi. Ne syövät polttiaiseläimiä kuten koralleja ja merivuokkoja. Ne onnistuvat imaisemaan ravintoeläimensä myrkkykapselit rikkoutumattomina ja suojautumaan niiden avulla. Jotkut lajit saavat ravintoeläimistään myös symbioottisia zooksantelli-leviä, ja elättävät niitä omassa elimistössään.[8] Tämän ryhmän kotiloiden peräaukko on suunnilleen ”hartiatasolla” keskiviivan oikealla puolella. Niiden selässä kasvaa cerata-nimellä kutsuttuja hapsuja, joiden tyvessä näkyy kotilon suolen uloke, ja joiden kärki on tyypillisesti valkoinen.[7]

Tämän osalahkon joitakin lajeja pidetään riutta-akvaariossa. Etenkin nimellä Berghia verrucicornis myyty kotilo on tunnettu lasiruusujen tuhoaja.

Dendronotida
Dendronotus albus

Dendronotida-osalahkoon kuuluvat useimmat ennen Dendronotoidea-alalahkoon luokitellut lajit. Monilla niistä on suunsa edessä pieni liehuke, huntu, ja jotkut lajit käyttävät sitä pienten äyriäisten pyydystämiseen. Muut syövät pehmytkoralleja ja merivuokkoja.[9]

Arminoidea

Tämä alalahko on nyttemmin jaettu useisiin osalahkoihin. Siihen kuului monenlaisia kotiloita, muiden muassa heimot Arminidae, Doriomorphidae, Charcotiidae, Madrellidae, Zephrinidae, Pinufiidae, Dironidae, Goniaeolidae ja Hero. Niiden vartalo on litteä ja pitkulainen, ja vaippa jatkuu huntuna tai roikkuvina helmoina. Kidukset sijaitsevat tämän helman alla. Peräaukko on eläimen etuosassa. Pituus on tyypillisesti 1–7 cm. Tärkeimpiä ravintoeläimiä ovat polttiaiseläimet ja sammaleläimet.[10]

Lähteet
  1. Termillä merietanat viitataan yleensä laajemmin kuorettomiin merikotiloihin, muihinkin kuin Nudibranchia-lahkoon. Joissakin lähteissä termiä on kuitenkin käytetty myös Nudibranchia-lahkon nimenä, ts. vapaakiduskotiloiden synonyyminä (Mikkola, K. (toim.) Maailman eläimet. Selkärangattomat. Tammi, 1989. ISBN 951-30-6534-0.
  2. Miller N (toim.): Nudibranchs 1998-2008. Dive Oz, Australia. Arkistoitu 26.10.2009. Viitattu 13.11.2009. (englanniksi)
  3. Animal Diversity Web
  4. Anatomy (Arkistoitu – Internet Archive) Dive Oz
  5. Jouni Leinikki ym.: Aaltojen alla – Itämeren vedenalaisen luonnon opas. Like, 2004. ISBN 952-471-297-0.
  6. Doridoidea (Arkistoitu – Internet Archive) Dive-oz
  7. Shimek, R.L.: ”Nudibranchs”, Marine Inverterbrates, s. 335–338. Neptune City, NJ, USA: TFH Publications, 2004. ISBN 1-890087-66-1. (englanniksi)
  8. Aeolidoidea (Arkistoitu – Internet Archive) Dive-oz
  9. Dendronotoidea (Arkistoitu – Internet Archive) Dive Oz
  10. Arminoidea (Arkistoitu – Internet Archive) Diveoz

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.