Vapaa tanssi

Vapaa tanssi oli yksi monista termeistä, jota käytettiin varhaisista 1900-luvun alun Yhdysvalloissa ja Saksassa kehittyneistä uusista tanssityyleistä, joista alkoi nykytanssin kehitys. Muita nimikkeitä olivat plastinen tanssi, esteettinen tanssi, ekspressionistinen tanssi, ilmaisutanssi (ausdruckstantz) ja moderni tanssi. Nimityksistä voi päätellä eri tanssintekijöiden painotuseroja tanssin sisällössä ja muodossa. Ajan tanssikehitystä on tarkemmin selostettu artikkelin nykytanssi historiaosiossa.

Vapaan tanssin voidaan katsoa syntyneen 1900-luvun alun Saksassa, ja vuosina 1910–1933 sitä kutsuttiin usein ekspressionistiseksi tanssiksi.[1] Saksassa ekspressionistista tanssia kutsuttiin myös ilmaisutanssiksi (saks. ausdruckstanz).[1] Vapaa tanssi oli merkittävin reaktio tuon aikakauden vallitsevaa tanssitraditiota vastaan.[2] Vapaan tanssin edustajat korostivat tanssijan sisäistä motivaatiota ja tunteita ulkoisen muodon sijaan. Toisin kuin klassisessa baletissa, vapaassa tanssissa ei ollut kaavamaisia sääntöjä, vaan tanssin muoto syntyi yksilöllisesti tanssijan tunteiden ohjauksessa.[1] Vapaa tanssi pyrki vapauttamaan tanssi-ilmaisun opituista muodoista ja säännöistä niin seksuaalisesti, sosiaalisesti, ruumiillisesti, psykologisesti kuin kulttuurillisesti.[1][3] Lähes samanaikainen modernin tanssin synty Yhdysvalloissa innosti vuosisadan alkupuolella koreografit niin Euroopassa kuin Amerikassa uuteen tanssin teorian pohdintaan, jossa pyrittiin irtautumaan baletin kuivasta teknisyydestä.[1]

Suomessa vapaaksi tanssiksi kutsuttiin erityisesti Maggie Gripenbergin luomaa tanssityyliä.[1] Suomalaisen tanssintutkimuksen käytännön mukaan suomalaisen tanssitaiteen kehityksessä modernia tanssia pidetään vapaan tanssin ajallisena jatkumona. 1930- ja 1940-luvuilla vapaa tanssi muodostui Suomessa tanssitaiteen keskeiseksi käsitteeksi, jonka alle luettiin monia varhaisen modernin tanssin suuntauksia.[4] Toisen maailmansodan jälkeen vapaaseen tanssiin liittyvät saksalaisyhteydet johtivat kuitenkin sen taiteellisen arvon tuomitsemiseen.[4] Silti vielä vuoteen 1963 saakka Suomen Tanssitaiteilijain Liitossa oli vain kaksi jaostoa: baletin ja vapaan tanssin jaostot.[5]

Modernin tanssin käsite otettiin Suomessa laajemmin käyttöön vasta 1960-luvun vaihteessa.[5] Suomalaisen modernin tanssin katsotaankin usein syntyneen juuri 1960-luvun alussa, ja tähän muutokseen vaikutti merkittävästi tanssija-koreografi Riitta Vainion palaaminen opiskelumatkoiltaan Yhdysvalloista Suomeen.[6] Vainion tanssitaiteen taustalla oli kuitenkin vahvasti nimenomaan vapaa tanssi sekä naisvoimistelu.[5]

Suomalaista vapaata tanssia on eri ajanjaksoina ja tyylillisten vivahde-erojen vuoksi kutsuttu muun muassa nimityksillä uusi tanssi, plastinen tanssi, absoluuttinen tanssi, ilmaisutanssi, rytmillinen tanssi, ja paljasjalkatanssi.[5] Kansainvälisesti on usein käytetty termiä varhainen moderni tanssi (engl. early modern dance).[5]