Vapaa säestys

Vapaalla säestyksellä tarkoitetaan kykyä luoda tai toistaa musiikkia tarvitsematta lukea nuotteja. Vapaata säestystä voi opiskella instrumentilla, jolla voidaan tuottaa melodia ja moniääninen säestys yhtäaikaisesti.[1] Useimmiten vapaata säestystä harjoitetaan pianolla. Sitä voidaan harjoittaa myös muilla soittimilla, kuten kitaralla, harmonikalla ja kanteleella. Instrumenttikohtaiset erot otetaan huomioon esimerkiksi sävellajia, säestyskudosta, sointujen laajuutta ja ohjelmistoa koskevissa kysymyksissä. [2]

Vapaassa säestyksessä on kysymys joko pelkästä komppaamisesta tai melodian ja kompin (säestyksen) yhdistämisestä. Soitettavassa kappaleessa on yleisesti kolme elementtiä: melodia, soinnut ja basso. Säestäjä voi valita näistä tarpeen mukaan: aluksi säestyksen voi luoda pelkällä bassolla ja soittaa melodiaa mukana. Helpointa pelkkä säestäminen on vasemmalla kädellä (ns. Albertin basso), mutta tämä säestys ei johda tyydyttäviin ratkaisuihin myöhemmin. Kestävä ratkaisu on, kun vasen käsi soittaa basson ja oikea käsi soinnut. Tällöin basso saadaan riittävän matalalle, sointujen äänenkuljetukset voidaan tehdä läheisiä sointuja käyttäen ja useimmiten musiikin teorian sääntöjen mukaisesti oikein, ja tällöin säestys kokonaisuudessaan kuulostaa selkeältä. Myös komppirytmien soittaminen on helpointa kahden käden välillä.[3] Melodian mukaantulo tekee säestyksen paljon monimutkaisemmaksi, kun soinnut joudutaankin sijoittamaan melodian liikkeiden mukaisesti oikean käden melodian alle tai soittamaan vasemmalla kädellä vuorotellen basson kanssa. Tämän takia valmiit sovitukset, joissa yhdistetään melodia, soinnut ja basso, ovat usein sekavia ja vaikeaselkoisia (esimerkiksi Toivelaulukirjojen tekstuuri). Säestystilanteessa melodia kannattaa jättää pois, mikäli sitä ei ehdottomasti tarvita. Näin säestäjän huomio voi keskittyä sointujen kuljetuksiin sekä tyylinmukaisiin rytmeihin. Hyvä säestäjä pystyy kuuntelemaan muita musisoijia, soittamaan hyvässä rytmissä, lukemaan sujuvasti nuotteja sekä tulkitsemaan sointumerkkien välittämää informaatiota.[4] [5]Apuna käytetään nuoteissa olevia sointumerkkejä. Myös improvisointitaitoa hyödynnetään, jotta soittaja voi vapautua tarkasti soittamista ohjaavasta nuottikuvasta. Vapaa säestys -termiä on kritisoitu siitä, että "säestäminen vapaasti" ei viittaa tarkasti oppiaineen sisältöön. Termi on kuitenkin vakiintunut käyttöön tarkoittaen taitoa, jossa harmoniasoittimella luodaan laulujen säestyksiä ilman tarkkaa nuottitekstuuria.

Vapaa säestys on syntynyt tarpeesta opettaa, aikanaan hyvin klassisesti suuntautuneille luokan- ja musiikinopettajille perustaitoja säestää ensin virsiä, sittemmin populaari- ja kansanmusiikkia luokassa. Tästä syystä vapaata säestystä ei oppiaineena tunneta kansainvälisessä musiikkikoulutuksessa, eikä sillä ole täysin yksiselitteistä asemaa saati koulutusajatusta edes Suomessa. Sisältö on pikemminkin kokoelma erilaisia improvisoinnin, korvakuulolta soittamisen ja musiikin teorian konsepteja musiikkikoulutuksen eri alueilta, joiden soveltamista käytäntöön painotetaan. Tästä syystä sisällöt ja koulutusajatus vaihtelevat opettajasta, oppilaitoksesta ja sen opetussuunnitelmasta sekä myös opiskelijan mieltymyksistä riippuen. Tämä kaikki kuitenkin mahtuu vapaan säestyksen joustavan ja laajan määritelmän alle: se on käytännön pianonsoittotaitoa, klassisen ja jazz-opetustradition välillä.

Termiä ei käytetä samalla tavalla muualla maailmassa. Lähimpiä vastineita ovat ruotsin brukspiano tai bruksklaver ja englannin keyboard accompaniment. Usein käytetty termi keyboard harmony viittaa ennemminkin klassisen musiikin ja/tai kenraalibasson soinnutustapohin ja -toteutuksiin pianolla. Saksan kielessä käytetään termiä Schulpraktisches Klavierspiel, joka vapaasti käännettynä tarkoittaa käytännön pianonsoittotaitoa kouluympäristössä; tai termiä Liedbegleitung", joka tarkoittaa yksinkertaisesti laulun säestämistä.