Vanwall

Neljännellä Thinwall Specialilla kilpailtiin vuosina 1952-1954.

Vandervell Racing Team hankki ensimmäiset autonsa ostamalla 125- ja 375-mallisia Ferrareita, joista muokattiin omat Thinwall Specialit. Mm. niiden pakoputkistoa ja koreja viriteltiin ahkerasti. Reg Parnell voitti Silverstone International Trophy-kisan 1951 kolmannella Specialilla, jossa oli 375-mallin 4,5-litrainen moottori 125-mallin rungossa.

Neljäs Thinwall Special, muunneltu Ferrari 375, osallistui menestyksekkäästi Formula Libre-luokan lähtöihin vuosina 1952-54. Kuljettajina toimivat mm. Piero Taruffi, Mike Hawthorn ja Peter Collins.

Samaan aikaan Vandervell rakensi Nortonin ja Rolls-Roycen osista omaa kilpamoottoriaan.

Ensimmäiset Vanwallin omat autot valmistuivat Cox Greenissä, Maidenheadissa. Nimi tuli Vandervellin ja Thinwallin yhdistelmästä. Runko oli Oven Maddockin suunnittelema ja Cooperin rakentama. "Vanwall Specialin" nelisylinterinen moottori oli aluksi kaksilitrainen ja se sai tulikasteensa Englannin F1-osakilpailussa Silverstonessa 1954. Vuoden 1955 loppuun mennessä moottori oli kehitetty jokseenkin luotettavaksi ja iskutilavuus kasvatettu Formula 1-sääntöjen mukaiseen 2,5 litraan.

Vuonna 1956 haettiin auton rungon ja korin kehittämiseen konsultaatiota Lotuksen Colin Chapmanilta. Frank Costinin kanssa hän kehitti autolle uuden aerodynaamisen korin, joka kompensoi auton suuresta moottorista johtuvaa korkeaa profiilia.

1957 Vanwallit alkoivat olla todella kilpailukykyisiä, kuljettajiksi tuli kolme pätevää brittiä: Tony Brooks, Stirling Moss ja Stuart Lewis-Evans. Vuosi 1958 oli tallin paras. Brooks ja Moss voittivat kumpikin kolme Grand Prix’tä ja Vanwall saavutti autonvalmistajien maailmanmestaruuden. Kyseessä oli ensimmäinen F1-kausi, jolloin tallimestari erikseen nimettiin. Kauden päätöstä synkensi se, että Lewis-Evans kuoli Marokon osakilpailussa saamiinsa vammoihin.

Vandervell joutui lepoon terveytensä heikentyessä, ja Vanwallin toiminta supistui. 1959 se osallistui vain Englannin F1-osakilpailuun kevennetyllä mallilla, joka ei pärjännyt uusille Coopereille. 1960 näyttäydyttiin Ranskan GP:ssä. 1961, Formula 1-sarjan siirryttyä 1,5-litraisiin, Vanwall osallistui kolmilitraisille tarkoitettuun Intercontinental Formulaan uudella takamoottorisella autolla. Sarja ei kuitenkaan saanut suosiota, ja Vanwall sulki ovensa kokonaan.