Vanajan kartano

Varsinainen Vanajanlinnan historia alkaa vuodesta 1918, jolloin Äikäälän tilan osti Rosenlew-yhtymän pääosakas, lääketieteen ja kirurgian tohtori Carl Wilhelm Rosenlew. Saadakseen vapaan hirvenmetsästysoikeuden tilalle Rosenlew laajensi sen pinta-alaa ostamalla 1922 määräalan Kidun tilasta sekä myöhemmin Kappolan tilan 1927. Kartanon kokonaispinta-alaksi tuli 501 hehtaaria. Rosenlewin alkuperäinen ajatus oli rakentaa hankkimalleen tilalle Katumajärven rantaan metsästyslinna, jossa itsenäistyneen valtion poliittinen ja taloudellinen eliitti voisi harrastaa metsästystä ja siihen liittyviä pitoja.

Äikäälän rakennusten suunnittelun tohtori Rosenlew antoi arkkitehti Frosterus & Gripenbergin toimistolle ja siellä Sigurd Frosterukselle, jonka merkittävin arkkitehtoninen työ on Stockmannin tavaratalo Helsingissä. Vanajanlinnan rakennuksissa onkin monia yhteisiä piirteitä Stockmannin ja Frosteruksen muiden töiden kanssa, sekä punatiilen käytössä rakennusmateriaalina että arkkitehtonisessa tyylissä. Massiivinen päärakennus heijastelee barokin ja renessanssin ideoita, mutta siinä voi nähdä myös vaikutteita englantilaisesta kartanoarkkitehtuurista. Tietenkin kaikkea sävyttää pohjoismainen asioita yksinkertaistava ja selkeyttävä perusnäkemys.

Päärakennuksen rakentaminen aloitettiin 1919, ja työ saatiin valmiiksi 1924[1]. Rakennustöiden vaativan luonteen tähden niitä tehtiin vain kesällä, mikä pitkitti valmistumista. Koska paikka oli etäällä kulkuyhteyksistä ja rakennustarvikkeiden kuljettaminen vaikeaa, Vanajanlinnasta rakennettiin kapearaiteinen rautatie Harvialan seisakkeelle, joka on pääradalla Turengin ja Hämeenlinnan välillä. Rakentamisen urakoi helsinkiläinen rakennusliike Kreuger & Toll käyttäen aikakauden parhaita rakennustyömiehiä. Mestareina toimivat August Mattson ja Hilpi Kummila, joka myöhemmin perusti Hämeenlinnaan oman rakennusliikkeen ja teollisuuskonsernin.

Vanajan-Häme on punatiileen perustuvan niin sanotun hansa-arkkitehtuurin pohjoisin paikkakunta. Keskiaikaiset Hämeen vanha linna ja Hattulan Pyhän Ristin kirkko ovat tiiliarkkitehtuurin vanhimpia edustajia, mutta myös uudemmissa rakennuksissa, kuten Hämeenlinnan lyseossa sekä Vanantaan ja Sipilän kartanoissa, on käytetty punatiiltä. Syynä punatiilen yleisyyteen alueella on valmistamiseen sopivien saviesiintymien runsaus. Rosenlew rakennutti metsästysmajansa paikallisesta Leppäkosken tiilitehtaan punatiilestä[1]. Myös muut käytetyt rakennusaineet olivat parhaita mahdollisia: tammea, kotimaista ja ulkomaista marmoria sekä graniittia Leppävaarasta[1]. Ylellisyyttä edustaa myös rakennuksen ruokasalin seinien intialainen mahonki; muutoin seinämateriaali on maalattua rappausta.

Koristeveistotyöt ovat Gunnar Finnen ja maalaukset Carl Slotten.[1]

Päärakennus on kooltaan valtava ja metsästysmajaksi jopa ylettömän suuri. Ehkäpä juuri tuo valtaisa koko oikeuttaa käyttämään talosta linna-nimitystä. Rakennuksen lattiapinta-ala on noin 3 000 m², ja tilavuutta on kaikkiaan 17 740 m³. Huoneita on yli kahdeksankymmentä. Alkuperäisiä kalusteita ei ole enää jäljellä, vaan asukkaat ovat vieneet ne mennessään. Lisäksi linnaan on myöhemmin rakennettu lisää aputiloja, joista on viimeisimpien muutostöiden yhteydessä tehty osittain asuintiloja hotellikäyttöön. Kartanon puiston suunnitteli puutarha-arkkitehti Bengt Schalin[1], joskin puisto on välillä päässyt pahasti ränsistymään ja metsittymään.

Rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa sijaitsivat puutarhaan avautuva ruokasali, musiikkisali ja salonki sekä runsaasti aputiloja mm. kummassakin siipirakennuksessa. Matalassa, yksikerroksisessa itäsiivessä olivat aikoinaan kartanon keittiö ja palveluskunnan asuinhuoneet sekä siiven päässä autonkuljettajien majoitushuoneet. Autotalli oli sijoitettu erilliseen rakennukseen, joka oli yhdistetty itäsiipeen muurilla. Osa näistä tiloista on nykyisin hotellin ravintolan käytössä, mutta siiven päätytilat ovat asuinkäyttöön kunnostettuja. Toisessa siipirakennuksessa, joka on järven puolella, olivat kirjasto ja biljardisali, josta oli käynti parvekkeelle. Biljardisalin tilalla on nykyisin Ryti-sali. Siiven päässä on talvipuutarha, joka nykyisin toimii talon juhlasalina. Tämän järvenpuoleisen siiven huoneet yhdistää galleria, johon on rakennettu ns. valeperspektiivi, eli käytävä kapenee päärakennuksesta poispäin mentäessä, ja se näyttää pidemmältä kuin se oikeastaan on.

Länsisiiven jatkeena olivat puutarhurin asumus sekä tilanhoitajan työhuone. Tämä rakennus on yhdistetty päärakennukseen holvikaarella, ja sen kellarissa olivat huolto- ja säilytystilat. Myös koko talon lämmitys on tapahtunut täältä käsin. Puutarhurin asunnon lähellä oli Rosenlewien aikana kolme kasvihuonetta.

Osittain maanalaisessa kellarikerroksessa on holvattu ja koristemaalauksin koristettu viinitupa, jonka alapuolelle on vielä sijoitettu talon viinikellari. Viinitupaan käydään pääportaikosta johtavaa käytävää pitkin tai keittiöstä tulevien niin sanottujen Piiloportaiden kautta. Alun perin tähän kellariosaan oli sijoitettu turkkilainen sauna ja marmorinen uima-allas. Tilat ovat nykyisin kokoustiloina, ja sauna sijaitsee toisaalla kellarikerroksessa. Pihan alla on säilytys- ja huoltotiloja, joiden kautta rakennuksen eri osat ovat yhteydessä toisiinsa.

Päärakennuksen toisessa kerroksessa sijaitsivat isännän ja emännän huoneistot, joihin kuului makuuhuone, pukeutumishuone sekä marmorilla verhoiltu kylpyhuone. Näiden kahden huoneiston lisäksi tässä kerroksessa ovat talon kunniavieraille, Suomen marsalkka Mannerheimille ja Fazerin suvun jäsenille varatut henkilökohtaiset huoneistot. Rakennuksen kolmanteen kerrokseen on sijoitettu kahdeksan makuuhuonetta, ja ne oli varattu metsästysmajan muiden vieraiden käyttöön. Nykyisin nämä kaksi kerrosta ovat hotellivieraiden käytössä.

Aiemmin mainuttu valeperspektiivi toistuu myös kartanon päärakennukseen saavuttaessa. Siipirakennukset ovat uloimpana, noin 70 metrin päässä pääosasta, noin 8 metriä kauempana toisistaan kuin itse rakennuksen luona. Tätä valeperspektiivin korostamaan etäisyysvaikutelmaa korostaa vielä ns. kunniapiha, joka on tasaista nurmikkoa ilman istutuksia. Vain vanha lehmus antaa sille oman ilmeensä. Samalla juhlava tamminen, graniitin ympäröimä pääsisäänkäynti tulee hyvin esiin, samoin sen yläpuolella oleva Rosenlewin suvun aatelisvaakuna, joka on myös kirjastohuoneen valkoisessa marmoritakassa.

Suomalaisesta perustyylistä poiketen kartanon rakennukset jakaantuvat selvästi päärakennukseen ja sitä ympäröivään herrasväen osuuteen sekä jonkin matkan päässä olevaan talousrakennusten alueeseen. Nämä kartanon päärakennuksen pohjoispuolelle suunnitellut rakennukset valmistuivat 1928. Alueella oli viisi henkilökunnan asuinrakennusta, vajarakennus käsityöläisten tarpeisiin, iso tallirakennus noin kahdenkymmenen hevosen käyttöön sekä navetta ja pieneläinsuoja. Kaikki talousrakennukset tehtiin punatiilestä, ja ne olivat malliltaan kartanon kokonaisuuteen sopivia. Osa talousrakennuksista on tuhoutunut, mutta esim. linnamaisesta tallirakennuksesta tehtiin Sirola-opiston aikana koulutus- ja majoitustiloja. Näihin tarkoituksiin tiloja voidaan käyttää edelleenkin. Uusin rakennelma on heti talouskartanon yhteyteen rakennettu golfkenttä, joka pystyy hyödyntämään olemassa olevia rakenteita.