Vammaisurheilu

Nimitys vammaisurheilu on yleiskäsite vammaisten henkilöiden urheilusta ja liikunnasta.[1] Suomessa toiminnan laajennuttua sotainvalidien kuntoutuksesta uusiin ryhmiin ja naisiin vammaisurheilu järjestyi aluksi omiin diagnoosipohjaisiin etujärjestöihinsä, mihin vaikutti muun muassa se, että kyse oli aluksi vammaisjärjestöjen virkistystoiminnasta. Erityisliikunnasta ja toisinaan erityisryhmien liikunnasta alettiin vammaisurheilun rinnalla puhua 1960-luvulla. Käsitteet ja puhetapa liittyivät tavoitteeseen julkisten liikuntapalvelujen ulottamisesta kaikille sekä erityisliikunnanohjaajien ammattikunnan rakentamiseen erityisopettajien mallin mukaan. Erityisliikunnan ja etenkään toisinaan käytettyä erityisryhmien liikunnan käsitteitä kuvaamassa yleisen liikunnan ulkopuolella olevia henkilöitä tai toimintaa ei vammaisurheilun piirissä pidetty täysin onnistuneena. 2000-luvulle tultaessa englanninkielisissä maissa erityisliikunta (special physical activity) korvautui soveltavalla liikunnalla tai toisinaan sovelletulla liikunnalla (adapted physical activity.) Suomessa erityisliikunta-termin käyttö jatkui yläkäsitteenä ja lainsäädännössä, koska se oli vakiintunut muun muassa ammattinimikkeisiin. Soveltavan liikunnan käsitteitä kuitenkin omaksuttiin toiminnan sisältöihin.[2]

Vammaishuippu-urheilun synonyyminä paralympialaisiin kuuluvissa lajeissa ja niissä edustettuina olevissa vammatyypeissä voidaan käyttää nimityksiä paralympiaurheilu tai paraurheilu.[1] Vammaisurheiluun luetaan paralympialajien ja -luokkien lisäksi myös Special Olympics -toiminta ja -kilpailut, jotka on tarkoitettu henkilöille, joilla on kehitysvamma, kognitiivinen viive tai kehitysvammalle läheinen kehitys- tai oppimishäiriö.[3]

Vammaisurheiluun piiriin kuuluu myös elinsiirtourheilu, johon osallistuvat elinsiirron saaneet tai dialyysissä olevat henkilöt. Sillä on omat erilliset kansainväliset kilpailunsa ja kattojärjestönsä.[4]

Vammaisurheilu sai alkunsa kuurojen urheilusta 1800-luvun lopulla ja muiden vammaryhmien osalta pääosin toisen maailmansodan jälkeen.[2] Englannissa järjestettiin vuonna 1948 kilpailut, jotka oli tarkoitettu sodassa vammautuneille veteraaneille.[5] Muutamaa vuotta myöhemmin Hollannissa järjestettiin vastaavanlainen tapahtuma.[6]

Paralympia-nimellä kilpailtiin ensimmäisen kerran Roomassa 1960, jolloin osallistujiksi kelpuutettiin vain selkäydinvammaiset urheilijat. Torontossa vuonna 1976 mukaan tulivat näkövammaiset ja amputoidut urheilijat. Arnheimissa vuonna 1980 mukaan tulivat CP-vammaiset urheilijat ja Atlantassa vuonna 1996 kehitysvammaiset urheilijat. Talviparalympialaiset alkoivat vuonna 1976.[7]

Vuodesta 1988 lähtien olympialaisten järjestäjä on sitoutunut järjestämään samoilla suorituspaikoilla myös paralympialaiset, kun olympialaiset ovat päättyneet.[7] Kehitysvammaisilla on lisäksi omat kansainväliset arvokilpailunsa, nimeltään Special Olympics. Kuulovammaisten paralympialaisia vastaavaa tapahtumaa kutsutaan nimellä Deaflympics.

Vammaisilla voi vamman laadusta riippuen olla suorituksessa mukana henkilökohtainen avustaja.

Jalkaproteesilla varustettu hollantilainen Annette Roozen hyppäämässä pituutta.

Vammaisurheilussa kilpaillaan pääasiallisesti samoissa lajeissa kuin vammattomien urheilussa. Lajeja on sovellettu niin, että eri tavoin vammautuneet urheilijat voivat niihin osallistua. Esimerkkinä voidaan mainita liikuntavammaisten istumalentopallo, jossa ovat menestyneet sodista kärsineet maat kuten Iran ja Bosnia ja Hertsegovina. Muita vammaisurheilun joukkuelajeja ovat muun muassa näkövammaisten maalipallo sekä liikuntavammaisten pyörätuolikoripallo, sähköpyörätuolisalibandy, pyörätuolirugby ja kelkkajääkiekko. Tarkoitusta varten suunniteltuja apuvälineitä käyttäen eri tavoin vammaiset henkilöt voivat harrastaa monia yksilölajeja kuten alppihiihtoa, tennistä, purjehdusta ja erilaisia yleisurheilulajeja, muun muassa pyörätuolikelausta. Raaja-amputoiduille on kehitetty erilaisia proteeseja juoksulajeja varten. Kenties tunnetuin proteeseilla juokseva urheilija on ollut Oscar Pistorius.

On olemassa myös pelkästään vammaisille henkilöille suunnattuja lajeja, kuten näkövammaisten sokkopingis ja maalipallo sekä liikuntavammaisten boccia.

Vammaisuusluokitus on urheilun osalta varsin tarkkaa. Luokittelun suorittavat terveydenhuollon ammattilaiset sekä varta vasten luokittelua varten järjestetyn koulutuksen käyneet lajiasiantuntijat. Osassa lajeista kullakin luokalla on omat kilpailunsa, ja joissakin lajeissa luokkia on yhdistelty, jolloin käytössä on tarkkaan määritellyt hyvitysjärjestelmät. Paralympialajeissa sekä liikunta- ja näkövammaisten lajeissa on kummassakin yleensä kolme vammaluokkaa. Urheilija, jolla on sekä liikunta- että näkövamma, voi kilpailla yhdistetyssä luokassa, jolloin hänelle on vammansa perusteella määritelty henkilökohtainen hyvitysprosentti.

Vammaisurheilijat (tai jopa täysin terveet henkilöt) voivat yrittää myös huijata luokituksissa esittäen todellista vaikeampaa vammaa päästäkseen kilpailemaan itselleen edullisemmassa luokassa. Huijausyritykset ovat lisääntyneet sitä mukaa, kun vammaisurheilun saama huomio ja suosio on kasvanut.[8]

Suurimmat maailmanlaajuiset vammaisurheilujärjestöt ovat Special Olympics sekä Kansainvälinen Paralympiakomitea (IPC), jotka kuuluvat kansainväliseen olympiaperheeseen. Neljän vuoden välein järjestettävät Special Olympics -kilpailut on suunnattu kehitysvammaisille urheilijoille. Paralympialaisissa kilpailevat pääasiassa liikunta- ja näkövammaiset urheilijat. Elinsiirtourheilijoiden ja -urheilukilpailujen kansainvälinen kattojärjestö on World Transplant Games Federation.[9]

Elokuussa 2007 suomalaiset vammaisurheilujärjestöt käynnistivät työryhmät selvittämään yhden yhteisen vammaisurheilujärjestön perustamista. Mukana olivat Elinsiirtoväen Liikuntaliitto ry (ELLI), Näkövammaisten Keskusliitto ry (NKL), Suomen Invalidien Urheiluliitto ry (SIU) ja Suomen Kehitysvammaisten Liikunta ja Urheilu ry (SKLU). Yhdistyssuunnitelmien tuloksena perustettiin Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry 17. syyskuuta 2009. Kehitysvammaisten urheilua ja liikuntaa organisoiva Special Olympics Finland toimii VAU:n yhteydessä.[10] Suomen Paralympiakomitea valmistelee, valitsee, rahoittaa ja johtaa Suomen joukkueen kesä- ja talviparalympialaisiin.[11] Osassa lajeista, kuten judossa ja ratsastuksessa, vammaisurheilu on integroitu osaksi lajiliittojen toimintaa.[12]

Suomessa on vuosien saatossa ollut lukuisia menestyneitä vammaisurheilijoita, muun muassa yleisurheilijat Leo-Pekka Tähti, Markku Niinimäki ja Timo Sulisalo, Tauno Mannila (3 kultaa Toronto 1976), hiihtäjät Tanja Kari, Jouko Grip ja Merja Hanski sekä ampuja Minna Leinonen.

• Suomen vuoden vammaisurheilijat
• Erityisliikunta
• Soveltava salibandy
• Kuurojen urheilu

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta vammaisurheilu Wikimedia Commonsissa

• Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry
• Suomen Kuurojen Urheiluliitto ry (SKUL)
• YLE Urheilu mediasali: Liikunnan arkipäivää: "Mitä kuuluu vammaishuippu-urheiluun?"
• Suomen paralympiakomitea: Vammaisurheilun luokittelu (Arkistoitu – Internet Archive)