Valtiosta

Cicero kirjoitti teoksen vuosien 54 ja 51 eaa. välisenä aikana. Tuolloin hän toimi oikeuspuhujana. Hieman aiemmin hän oli kirjoittanut ensimmäisen dialogimuotoisen teoksensa Puhujasta, joka oli valmistunut vuonna 55 eaa.[3]

Teos vertautuu nimeään myöten Platonin teokseen Valtio, jota Cicero käytti esikuvanaan. Hänen versionsa valtioutopiasta on kuitenkin sovellettu Rooman valtakunnan todellisuuteen. Teoksen kirjoitusaikana valta oli siirtynyt Julius Caesarin, Crassuksen ja Pompeiuksen muodostamalle triumviraatille, ja teos on eräänlainen vastaus tälle kehitykselle, joka ei miellyttänyt Ciceroa.[2][3]

Ciceron teos oli poliittisesti kiistanalainen: valitessaan filosofisen dialogin muodon Cicero vältti nimeämästä poliittisia vastustajiaan suoraan, ja hyödyntäessään varhaisempaan aikaan sijoitettuja puhujia hän saattoi laittaa näiden suihin erilaisia mielipiteitä ilman, että joutuisi itse syytetyksi niistä. Teos oli kuitenkin omistettu Ciceron veljelle Quintukselle, ja näin Cicero pystyi esipuheessa käsittelemään lyhyesti myös ajankohtaisia asioita.[3]

Myöhemmin Cicero pyrki kirjoittamaan ihannevaltiolleen lait teoksessaan Laeista (De legibus). Sen esikuvana toimi vastaavasti Platonin Lait.[2]

Suuri osa teoksesta on kadonnut myöhemmän antiikin tai keskiajan kuluessa. Varsinkin kirjoista IV ja V on säilynyt vain lyhyitä katkelmia, ja muistakin kirjoista puuttuu joitakin osia. Kirjasta VI on säilynyt lähes pelkästään osa, joka tunnetaan nimellä Scipion uni. Se on säilynyt osana uusplatonilaisen filosofi Macrobiuksen siitä tekemää kommentaaria.[3] Se oli pitkään lähes ainoa tunnettu osa teoksesta, joka oli säilynyt läpi keskiajan.

Suurin osa muusta tunnetusta tekstistä paljastui vuonna 1819, kun kardinaali Angelo Mai löysi sen Vatikaanin kirjastosta eräästä palimpsestista (Vaticanus Latinus 5757) eli uudelleenkäytetystä pergamenttikirjasta. Kyseessä oli kirkkoisä Augustinuksen teoksen Selityksiä psalmeihin käsikirjoitus, joka oli kirjoitettu 600-luvulla Ciceron teoksen 300-luvulta peräisin olevan käsikirjoituksen päälle, kun vanha teksti oli raavittu pois. Alkuperäinen teksti oli kuitenkin vielä luettavissa.[3][5][6] Palimpsesti sisälsi noin 2/3 teoksen kirjasta I, noin puolet kirjasta II, sekä pienempiä osia muista kirjoista. Main tekemä löytö oli ensimmäisiä merkittäviä palimpsesteista tehtyjä antiikin tekstien löytöjä. Teksti julkaistiin vuonna 1822, ja palimpsestista julkaistiin näköispainos vuonna 1934.[3][5]

Edellä mainittujen lisäksi teoksen tekstin osia on säilynyt muiden antiikin aikaisten kirjailijoiden tekemien lainausten kautta. Katkelmia tunnetaan ennen kaikkea Augustinukselta ja Nonius Marcellukselta. Augustinus hyödynsi teosta paljon kirjoittaessaan omaa Jumalan valtiotaan.[3]

Dialogissa keskustelee yhdeksän henkilöä: neljä vanhempaa ja neljä nuorempaa miestä sekä päähenkilö Scipio. Keskustelijat ovat:[3]

• Gaius Fannius, Laeliuksen vävy, vuoden 122 eaa. konsuli. Historioitsija, puhuja ja stoalaisuuden kannattaja.
• Gaius Laelius, Scipion läheinen ystävä, vuoden 140 eaa. konsuli. Korostaa kirjallisuuden ja filosofian merkitystä.
• Manius Manilius, historioitsija ja lainoppinut, vuoden 149 eaa. konsuli.
• Quintus Mucius Scaevola, Laeliuksen vävy ja nuoren Ciceron suojelija, lainoppinut ja vuoden 117 konsuli.
• Spurius Mummius, Lucius Mummiuksen veli, satiirikko ja optimaattien etujen puolustaja.
• Lucius Furius Philus, puhuja ja vuoden 136 eaa. konsuli.
• Publius Rutilius Rufus, vuoden 105 eaa. konsuli, stoalainen rehellisyytensä ansiosta arvostettu valtiomies.
• Publius Cornelius Scipio Aemilianus Africanus, tunnettu sotilasjohtaja ja poliitikko, vuosien 147 ja 134 eaa. konsuli ja vuoden 142 eaa. kensori. Hän valloitti ja tuhosi Karthagon vuonna 146 eaa., palautti järjestyksen Tiberius Gracchuksen surman jälkeen vuonna 133 eaa. ja toimi välittäjänä poliittisten kuppikuntien välillä.
• Quintus Aelius Tubero, Scipion veljenpoika, stoalainen lainoppinut ja noin vuoden 129 eaa. tribuuni.

Cicero ei ollut itse keskustelijoiden joukossa.[2]

Teos koostuu yhteensä kuudesta kirjasta niin, että kunkin päivän keskustelulle on varattu kaksi kirjaa. Jokaisen kirjan alussa on eräänlainen johdanto-osuus, jonka jälkeen käsitellään jotain valtioon liittyvää aihetta.

Cicero analysoi teoksessa erilaisia valtiomuotoja ja hyvän valtion ominaisuuksia. Rooman tasavallan aikainen valtiomuoto todetaan kaikkein parhaaksi valtiomuodoksi.[2] Cicero pyrkii näin tarjoamaan filosofisia perusteluja vallitsevalle valtiomuodolle. Hän argumentoi sen puolesta, että Rooma on kehittynyt jatkuvasti yhä paremmaksi tasavallaksi. Tasavalta on valtiomuodoista paras, koska se on sekoitettu valtiomuoto, joka yhdistelee aineksia monarkiasta, aristokratiasta ja demokratiasta oikeissa suhteissa.[7]

Näin Cicero tuo teoksessa ilmi uskonsa perinteiseen hallintomalliin. Hänen mukaansa hallitsevan luokan tulisi ohjata sekä valtiota että kansalaisten enemmistöä. Cicero katsoi, että (aristokraattisten) hyveiden ja menestyksekkään hallinnon välillä on kiinteä yhteys,[3] ja korostaa jatkuvasti hyveiden merkitystä haluamansa valtiomuodon säilyttämisessä samalla kun ilmaisee huolensa aristokraattien moraalisesta rappiosta. Cicero käsittelee myös valtiomiehen tehtäviä ja luonnollisen lain käsitettä.[7]

Kirja I on sisältänyt päähenkilöiden keskustelun heidän oman aikansa poliittisesta tilanteesta. Kirjassa kuvataan myös koko teoksen teemat sekä esitetään huomioita koskien valtiomuotojen teoriaa. Kirja on säilynyt laajasti, mutta siinä on useita aukkokohtia. Säilynyt teksti on jaettu 71 lukuun.[8]

Kirja sisältää Ciceron tunnetun valtion määritelmän:

»Est igitur -- res publica res populi, populus autem non omnis hominum coetus quoquo modo congregatus, sed coetus multitudinis juris et consensu utilitatis communione sociatus.
Valtio on siis -- [sama kuin] kansan asia, eikä kansa ole mikä tahansa ihmisjoukko, joka on liittynyt yhteen miten tahansa, vaan ihmisten yhteenliittymä, jota yhdistää yhteinen käsitys oikeudesta ja yhteinen etu.[9]»

Kirja II on sisältänyt esityksen Rooman historiasta ja sen valtiomuodon kehityksestä. Myös kirja II on säilynyt laajasti, mutta se alkaa kesken ja siinä on laajoja aukkoja. Säilynyt teksti on jaettu 70 lukuun.[10]

Kirja III on tutkinut oikeudenmukaisuuden merkitystä hallinnolle sekä erityyppisiä valtiomuotoja. Kirja on säilynyt vielä edellisiä katkelmallisempana. Siitä puuttuu alkuosa sekä laajoja osia sen keskeltä. Säilyneitä lukuja on 27, kun lukuja on ollut ainakin 48.[11]

Kirja IV on käsitellyt kasvatusta ja koulutusta. Kirja on kadonnut lähes kokonaan; siitä on säilynyt vain kolme katkelmaa luvuista 2, 3 ja 4.[12]

Kirjassa V on keskusteltu ihanteellisen poliittiseen toimintaan osallistuvan kansalaisen ominaisuuksista. Myös kirja V on kadonnut lähes kokonaan; siitä on säilynyt vain neljä katkelmaa luvuista 3, 5, 6 ja 7.[13]

Kirjasta VI on säilynyt vain vähän lukuun ottamatta koko teoksen tunnetuinta osaa Scipion uni, joka päättää koko teoksen. Siinä Scipio kertoo näkemästään unesta, joka muistuttaa Platonin Valtion loppumyyttiä, Er-myyttiä. Säilynyt teksti on jaettu 21 lukuun.[4][14]

• Cicero: Scipion unennäkö. Suomentanut K. J. Hidén. Roomalaisten ja kreikkalaisten kirjailijain teoksia 5. Näköispainos. ensipainos: Helsingissä: Yrjö Weilin, 1905. Helsinki: Kirja kerrallaan, 2004. ISBN 952-5439-65-8.
• Cicero: Scipion uni. Teoksessa Petrarca, Francesco: Africa – Laulu sankaruudesta ja ihmisyydestä. Suomentaneet Teivas Oksala ja Maija-Leena Kallela. Basam Books, 2019. ISBN 978-952-7240-31-1.

• Cicero & Mai, Angelo (toim.): M Tullii Ciceronis de republica quae supersunt. Rome: -, 1822.
• Cicero: De Re Publica. Cambridge Greek and Latin Classics. Toimittanut James E. G. Zetzel. Cambridge University Press, 1995. ISBN 052134896X.
• Cicero: On the Republic. Teoksessa Cicero: Volume XVI. On the Republic (De Re Publica). On the Laws (De Legibus). Loeb Classical Library 213. Cambridge, MA: Harvard University Press, 1977.
• Mercati. G. (toim.): M. Tulli Ciceronis De re publica libri e codice rescripto Vaticano Latino 5757 phototypice expressi. Palimpsestin näköispainos. Vatican: -, 1934.