Valtio

Valtio on osa yhteiskuntaa. Max Weberin klassisen määritelmän mukaan valtio on organisaatio, jolla on legitiimi väkivaltamonopoli tietyllä maantieteellisellä alueella.

Usein valtiosta puhuttaessa tarkoitetaan nimenomaan itsenäisiä eli suvereeneja valtioita. Sellaisia on maailmassa nykyisin noin 200, ja Etelämannerta lukuun ottamatta maapallon kaikki maa-alueet kuuluvat nykyisin johonkin valtioon. Merellä luetaan valtion alueeseen kuuluvaksi rannikon läheisyydessä olevat aluevedet, mutta niiden ulkopuolella olevat vesialueet eivät kuulu mihinkään valtioon vaan niitä sanotaan kansainvälisiksi vesiksi. Nykyisin suvereenisuuden pitämisestä itsenäisen valtion tunnusmerkkinä on luovuttu. Muun muassa Euroopan unionin jäsenvaltiot ovat vapaaehtoisesti luovuttaneet Euroopan unionin toimielimille osan hallitus- ja lainsäädäntövallastaan[3].

Itsenäisten valtioiden ohella on olemassa myös autonomisia valtioita, jotka kuuluvat jonkin muun valtion alaisuuteen, mutta joilla on enemmän tai vähemmän laaja itsehallinto. Esimerkiksi Suomi oli vuosina 1809–1917 Venäjän keisarikuntaan kuulunut autonominen suuriruhtinaskunta.

Liittovaltio on valtio, jonka alue jakautuu pienempiin osavaltioihin, joilla on rajallinen itsehallinto. Osavaltioilla ei tyypillisesti ole omaa ulkopolitiikkaa, eikä valuuttaa.

Suomen kielen sana valtio on johdos sanasta valta. Sanan kehitti ilmeisesti Paavo Tikkanen vuonna 1846, ja sitä käytti ensimmäisen kerran Rietrikki Polén seuraavana vuonna Suometar-lehdessä ilmestyneessä matkakertomuksessaan. Aiemmin samassa merkityksessä oli käytetty muun muassa sanoja valtakunta, riikki ja kruunu.[4]

Vallan kolmijako-opin mukaan valtion tehtävien hoitamista voidaan tarkastella puitteista, jotka ovat lainsäädäntö, lainkäyttö ja toimeenpanovalta. Lainsäädännöllä luodaan yksilöiden toimintaa ohjaavia, rajoittavia ja turvaavia oikeussäännöksiä, joita sitten tuomioistuin soveltaa lainkäytöllä käytännössä.[5]

Toimeenpanovaltaan on aikaisemmin luettu edellisiin puitteisiin kuulumaton toiminta, toisinaan se on rinnastettu käsitteeseen hallinto. Todellisuudessa toimeenpanovalta käsittää enemmän kuin pelkän lakien toimeenpanemisen tai pelkän hallinnon, ja se jakautuu Suomessa sekä tasavallan presidentin ja valtioneuvoston käyttöön että julkisen hallinnon käyttöön.[5]

Valtiovalta kuuluu Suomen perustuslain (11.6.1999/731) 2 §:n mukaan kansalle. Eduskunta käyttää yhdessä tasavallan presidentin kanssa lainsäädäntövaltaa, ja riippumattomat tuomioistuimet käyttävät tuomiovaltaa. Perustuslaki kumosi 17. päivänä heinäkuuta 1919 annetun Suomen hallitusmuodon, joka nimestään huolimatta oli myös perustuslaki.

Valtion yleistä hallintoa varten taas on olemassa valtioneuvosto. Kolmijako-opissa esitetään käsitys kansakunnan valtiollisen vallan jakamisesta, myös Suomen perustuslaki noudatti aiemmin tätä periaatetta. Nykyään Suomi on parlamentaarinen, eli eduskunta on muita tärkeämpi valtioelin.

Julkinen hallinto toimii hierarkkisesti järjestäytyneenä maantieteellisten alueiden pohjalta.

• Ylimmät valtioelimet muodostuvat eduskunnasta, tasavallan presidentistä ja valtioneuvostosta.
• Keskushallinnon tasoon kuuluvat valtioneuvosto, ministeriöt ja muut keskusyksiköt.
• Väliasteen hallinto koostuu lääninhallituksista ja toimialakohtaisesta aluehallinnosta (piirihallinto).
• Alimpana hallinnon tasona toimii valtion paikallishallinto sekä kunnat ja kuntayhtymät.
• Riippumaton tuomioistuinlaitos on osa julkista hallintoa

Tuomioistuinlaitos ei kuitenkaan ole täysin riippumaton, sillä se saa rahoituksensa valtiolta ja presidentti nimittää korkeimman oikeuden tuomarit, joilla on suurin vaikutusvalta lainsäädännön tulkitsemisessa.

Valtion tehtävät ja tavoitteet ovat eri aikoina ja eri tilanteissa vaihdelleet huomattavasti. Valtion yleisenä tehtävänä on ulkomaiden ja kotimaan välisten ehtojen ja edellytysten, järjestäminen, suojaaminen ja kehittäminen.[5]

Valtion ensisijaisia tehtäviä, jotka ylipäänsä tekevät valtiosta valtion, ovat turvallisuustehtävät: yhteiskunnan suojeleminen ulkoista vihollista vastaan (Suomessa puolustusvoimat), sisäisen järjestyksen ylläpitäminen (poliisi), ja rikosten rankaiseminen ja riitojen ratkaiseminen (oikeuslaitos).[5]

Erimielisyyksiä ilmenee erityisesti siitä, mitkä ovat valtion kannalta "toissijaiset" tehtävät eli mitkä yksilöiden kannalta tärkeät tehtävät valtion olisi päävastuullisesti hoidettava. Näitä tehtäviä ovat talouspoliittiset, sosiaalipoliittiset ja kulttuuripoliittiset tehtävät.[5]

Yhdysvaltain 28. presidentti Woodrow Wilson jaotteli valtion tehtävät 1900-luvun alussa seuraavasti:

• järjestyksen vaaliminen; ihmisten ja omaisuuden suojaaminen väkivallalta
• miehen ja vaimon, lasten ja vanhempien välisten oikeudellisten asioiden käsittely
• omaisuuden hallussapito, siirto ja vaihdon säätely sekä näiden oikeudellisten vastuualueiden määrääminen velkojen ja rikosten suhteen
• sopimusoikeuksien määrittäminen yksilöiden välillä
• rikosten rankaisu ja määrittely
• oikeusriitojen ratkaisu siviiliasioissa
• poliittisten velvollisuuksien, oikeuksien ja kansalaisuuden määrittäminen
• valtion asioiden hoito toisten valtioiden kanssa; valtion suojaaminen ulkoiselta vaaralta tai hyökkäykseltä sekä valtion kansainvälisten suhteiden edistäminen

Valtion toiminta rahoitetaan pääasiassa veroilla. Niiden ohella valtiolla voi olla muitakin tuloja, esimerkiksi valtiolle kuuluvan omaisuuden tuottoja. Valtiolla on verotusoikeus.

Aatteena anarkismi vastustaa valtiota. Tällä ajatuksella on kuitenkin eroavaisuus marxilaiseen näkemykseen, jossa valtiovallan valtaamisen jälkeen valtion on kuoleuduttava, eli demokratian keinoin toimivan valtion olemassaoloa ei ole sinänsä syytä vastustaa aatteellisista syistä. Marxilaisten mielestä demokratia on varmempi keino valtion säilymiselle kuin avoin diktatuuri, joka yleisesti ottaen saa työtätekevät kansanjoukot helpommin valtaansa, ja valtion toimintaan on myös rajalliset vaikutukset vaikuttaa demokratian keinoin.

Pääartikkeli: Valtiomuoto

Valtioita voidaan jaotella muun muassa valtiomuodon eli sen mukaan, keillä on oikeus osallistua valtiovallan käyttöön. Demokraattisissa valtioissa valta kuuluu kansalle, joka käyttää sitä vaaleilla valitun parlamentin tai muun edustuslaitoksen välityksellä, toisinaan, esimerkiksi eräissä antiikin Kreikan valtioissa suoraankin. Monarkioissa korkein valta kuuluu yhdelle henkilölle ja on tavallisimmin perinnöllinen, joskin monissa nykyisissä monarkioissa hallitsijalla on enää rajoitetusti valtaoikeuksia tai pelkästään edustuksellisia tehtäviä. Diktatuurivaltioissa valta on keskitetty yhdelle henkilölle tai hänen johtamalleen puolueelle.

Valtio käsitteenä alkoi tulla laajempaan käyttöön keskiajan loppupuolella, jolloin se on liitetty voimakkaasti hallitsijaan ja siihen, mitä hallitsija omisti ja ketkä hänen alamaisiaan olivat. Vasta 1600-luvulla alettiin erottaa toisistaan käsitteinä hallitsija ja valtio instituutiona.[6] Kehitys näkyi muun muassa siinä, että hallitsijasta koituvat hallinnolliset kustannukset alettiin erottaa omaksi kokonaisuudekseen valtion laitosten menoissa ja tuloissa.

Tällöin valtion käsitteeseen liitettiin muun muassa valtion ylläpitämä väkivaltakoneisto, jolla viitattiin poliisiin ja armeijaan.[6]

Pääartikkeli: Poliittinen filosofia

Klassinen Platonin teos Valtio (Politeia) on lähtökohtana käsitteen filosofisille tulkinnoille. Thomas Moren Utopia vuodelta 1516 on tulkinnoista tunnetuimpia.

• Osavaltio
• Luettelot valtioista

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Valtio Wikimedia Commonsissa