Valtion tieteellinen Itä-Karjalan toimikunta

Valtion tieteellinen Itä-Karjalan toimikunta oli Suomen opetusministeriön vuonna 1941 perustama toimikunta. Sen tarkoituksena oli koordinoida ja hallita jatkosodan aikana valloitetussa Itä-Karjalassa tehtävää tieteellistä tutkimustyötä. Toimikunnan työtä leimasivat heimo- ja Suur-Suomi-aatteet, jotka myös yhdistivät ideologisesti sen jäseniä. Toimikunnassa vaikutti useita Suomen johtavia tutkijoita eri aloilta.[1]

Aloitteen Tieteellisen Itä-Karjalan toimikunnan perustamisesta teki Suomen Maantieteellinen Seura syyskuussa 1941. Toimikunta aloitti toimintansa 11. joulukuuta samana vuonna. Sen puheenjohtajaksi valittiin Helsingin Yliopiston rehtori Kaarlo Linkola. Hänen kuoltuaan seuraavana keväänä uudeksi puheenjohtajaksi nimitettiin geologi Väinö Auer. Toimikunta työskenteli läheisessä yhteistyössä Itä-Karjalan sotilashallinnon kanssa. Tutkijat joutuivat muun muassa jättämään tuloksistaan selonteon sotilashallinnolle ennen niiden julkistamista. Toimikunnan hankkeita toteuttivat myös stipendiaatit, joita kolmen vuoden aikana työskenteli Itä-Karjalassa yhteensä 125. Heistä 80 oli luonnontieteilijöitä, kansatieteilijöitä ja muita humanististen tieteiden edustajia oli 40.

Tieteellisen Itä-Karjalan toimikunnan tutkimustyön johtavana ajatuksena oli koko Karjalan liittäminen Suomeen. Sille haettiin oikeutusta muun muassa luonnontieteellisellä tutkimuksella, joka vahvisti Itä-Karjalan ja Suomen samankaltaisuutta.[1] Itä-Karjalassa tehtyjen geologisten tutkimusten tarkoituksena oli miehitettyjen alueiden luonnonvarojen hyödyntäminen. Merkittävää työtä toimikunnassa tekivät geologien lisäksi erityisesti arkeologit ja kansatieteilijät sekä Karjalan rakennushistorian tutkijat. Toimikunnan hankkeet saivat huomattavia summia valtion rahoitusta sekä resursseja, ja niiden tuloksia julkaistiin vielä pitkään sodan päättymisen jälkeenkin.[1]