Valtimonjoki

Valtimonjoki eli Valtimon reitin vesistö sijaitsee Vuoksen vesistön latvoilla Maanselän vedenjakaja-alueen ja Pielisen välissä. Koko Valtimojoen vesistö mahtuu lähes kokonaan nykyisin Nurmekseen kuuluvan, entisen Valtimon kunnan alueelle. Maanselällä sijaitsee kahden vesistön Oulujoen ja Vuoksen vesistön välillä bifurkaatio, kun Kalliojärvi laskee vetensä sekä pohjoiseen, että etelään Vuoksen vesistöön päin.

Valtimojoen vesistö on kolmihaarainen, kuin verisuonisto. Vesistön kokooma-altaana on Haapajärvi, johon vedet laskevat idästä, pohjoisesta ja lännestä.

Valtimojoen pituus on 45 kilometriä. Se on järjestyksessä 63. suurin vesistöalue Suomen joista. Vesialueen pinta-ala 1285 km². Järvien osuus vesistöalueesta on 4,6 %. Keskivirtaama 15 m³/s, vuoden keskimääräisesti suurin virtaama 165 m³/s ja pienin virtaama 3 m³/s

Itäinen päähaara

Itäisen haaran pääjokena on Sivakkajoki, joka alkaa Autiojärvestä, laskee Autiojoki -nimisenä Sivakkajärveen, josta lähtien laskee monikoskisena Sivakkajoen kylän läpi Ylä-Valtimojärveen. Ylä-Valtimojärveen. Pieni Pertunjoki laskee myös pohjoisesta samaan järveen. Järven rannoilla sijaitsee Ylä-Valtimon kylä. Ylä-Valtimojärven pintaa on aikoinaan laskettu muun muassa tulvasuojelun takia.Ylä-Valtimojärven vedet laskevat Valtimojärveen, josta jatkavat kulkuaan Valtimon kirkonkylän eli Haapakylän itäpuolitse Myllyjokena Pieneen-Valtimojärveen. Joessa on sijainnut mylly. Pienestä Valtimojärvestä vedet virtaavat Valtimonniemen kapean kannaksen läpi Haapajärven keskusjärveen, sen erääseen osaan, Pieneen Haapajärveen.

Keskimmäinen päähaara

Kerää vesiä monesta Maanselältä laskevasta joesta.

Kokkojoki

Tunnetuin latvajoki on Kokkojoki, joka saa alkunsa Kalliojärven bifurkaatiojärven alapuolisesta Alasenjärvestä. Sitä pitkin on kulkenut 1500-luvulta saakka tunnettu karjalaisten eräelämän runkotie eli Pohjantie Laatokalta Pohjanlahdelle. Joen varsilla sijaitsee Kokkoharju. Rumon kylä sijaitsee sen varsilla. Joki on muodostaa monia koskia ja siinä sijaitsee kuuluisa koskinähtävyys, Valtimon komein koski Kalliokoski. Kalliokoski on jyrkästi kalliokynnyksen yli kuohuva ja kaksiosainen. Kokkojokeen tuovat vesiään koillisesta vedenjakajalta matomaisesti kiemurteleva Matojoki, Saarijoki ja Verkkojoki. Verkkojoki virtaa Verkkojoen kylän läpi ja siinä sijaitsee myös nähtävyytenä tunnettu entisöity Tavikosken Hierinmylly. Kokkojoen alajuoksu on nimeltään Hallajoki.

Rumojoki

Rumojoki on toinen keskisen reitin latvajoki, Kokkojoen kanssa samansuuntaisesti Rasimäen kylän läpi kaakkoon virrannut Rumojoki laskee Hallajokeen Puukarin kylän kohdalla. Hallajoki taas laskee Puukarinjärveen smalla seudulla.

Puukarinjärvi–Matkusjoki

Puukarinjärvestä virtaavat vedet Välijoen kautta Nuolijärveen, jonka molemmin puolin on Nuolijärven kylä. Järveen tuo lisävesiä koillisesta Halmejärveltä Halmejoki. Nuolijärvestä reitti jatkuu Tuupanjoen ja Nuolikosken kautta Polvijärveen ja Matkusjokeen, joka laskee Haapajärveen.

Koppelojärven reitti

Koppelojärvestä laskee Matkusjokeen Koppelojoki. Koppelojärven reitin latvajokena on luoteesta Koppelon kylän kohdalla Koppelojärveen laskeva Palmikkojoki. Palmikkojokeen taas tuo lisävesiä Ylimmäisenjärvestä laskeva Myllypuro, jossa on sijainnut nimensä mukaisesti mylly.

Läntinen päähaara

Saa alkunsa Rautavaaran puolelta Hiirenjärvestä, josta laskee Pajukosken reittinä Hiirenjokena Happajärven läntiseen osaan tai lahteen, Mustajärveen. Hiirenjoen alajuoksulle laskee vetensä Kalliojärven pienreitti Kalasalmen kautta. Se tuo vesiä Pohjajärvestä, Sorsajärvestä ja lintujärvenä tunnetusta Kalliojärvestä.

Alajuoksu

Paitsi koko vesistöä, myös Haapajärven alapuolista jokiosuutta Pieliseen on kutsuttu myös Valtimojoeksi. Haapajärvestä vedet laskevat Pienen Haapajärven kautta Karhunpään kylän läpi, ensin Karhunpääjokeen, sitten Karhujärveen. Järven jälkeen joki puhkaisee Neitivirtana pitkittäisharjun. Nämä seudut ovat kauneudestaan kuuluisia. Joki jatkaa Nurmeksen puolelle Vastimojokea pitkin Pielisen Kuokkastenlahteen. Joen suussa Nurmeksen Kuokkastenkoskella on v. 1989 rakennettu voimalaitos. Sen omistaa nykyään Pohjois-Karjalan Sähkö Oy.

Reitin nimistöstä

Nousia venäläinen / karjalainen saneli Kustaa Vaasan kirjurille 1557 Viipurissa tarkalleen Pohjantien vesireitin paikannimet. Kustaa Vilkuna löysi muistiinpanot Ruotsin valtionarkistosta ja tarkasti nimien säilymisen. Hän etsi Nousia venäläisten kirjaamat paikannimet nykykielisinä. Näin paikallistettiin Padenkieli (Kalliokoski), Likotaival, Hevonperse ja monet muut kosket ja sahit. Tuon entisajan tärkeän vesireitin käyttöön viittaavat nimet Vastimo ja Matkusjoki.[1]

Vesistön rakentaminen, perkaus ja uitto

Aikoinaan on Pielisestä noussut muun muassa siikaa vesistöön, mutta vesistön perkauksen ja Kuokkastenkosken patoamisen ja valjastamisen jälkeen niiden nousu on loppunut.

Ennen oli reitti tärkeä uittoväylä. Latvapurot tammettiin veden kokoamista varten, kosket perattiin ja sahit rännitettiin. Runsasvetisemmät joet ja järvet puomitettiin ja ukotettiin. Esimerkki latvavesistöjen tammeamisesta on tammettu ns. Viisisoppinen -lampi, 2 km pitkä jokilaajentuma Hiirenjoessa, Valtimon ja Rautavaaran rajalla. Murtojärvellä on Tammikämppä. Esimerkki uiton takia peratusta ja rännitetystä koskesta on Valtimon kirkolta 4 km:n päässä pohjoisessa valtatie 6:n alitse virtaava Nuolikoski. Se on perattu myös kauan aikaa uittojen jälkeenkin 1980- luvulla. Tällaisen perkauksen jäljiltä paljastuu aina kuiville kaloja ja Nuolikoskellakin löytyi muun muassa kirjolohia ja kivennuoliaisia, jotka olivat menettäneet piilonsa. Nuolikoskella on kasvatettu myös kirjolohia kosken alapuolisen suvannon viereisessä pikkulammessa. Tulvien aikaan niitä pääsi joskus myös jokeen nousevan veden mukana.

Ennen oli Valtimon vesistössä kolmekin tulvaa vuosittain. Tulvista ensimmäinen oli keväinen suurin tulva, sitten sateiden jälkeinen kesätulva ja vielä syystulva. Tulvat haittasivat suuresti maanviljelyä. Tilannetta yritettiin aluksi korjata Koppelojärven ja Ylä-Valtimojärven veden laskulla. Latva-alueiden asutusten ja soiden ojitus sekä purojen perkaus lisäsivät tulvahuippuja. Tulvien saamiseksi lopullisesti kuriin perustivat rannanomistajat Valtimon vesistön perkaus- järjestely-yhtiön. Säännöstelytyön teki ja rahoitti 1962–1964 Suomen valtio. Pää- ja sivuväylät perattiin ja rakennettiin muun muassa siltoja.

Vesien tila

Vesistöalueen vesi on hyvin humuspitoista. Lähes kaikki vesistöalueen suot ovat ojitettu, jonka lisäksi alueella on aurattu valtavia aloja hakkuuaukeita. Näistä ojista ja aurausalueista virtaava humus on mataloittanut, rehevöittänyt ja samentanut vesistöjä suuresti. Mm. valtatie 6:n viereinen Polvijärvi kirkonkylän pohjoispuolella on esimerkki tällaisesta kiintoaineksen mataloittamasta järvestä. Lisäksi Haapajärveen laskettiin kirkonkylän jätevedet lammikkopuhdistamon sakeuttamisaltaiden kautta. Vesistön laatu parani, kun Valtimon kirkonkylien jätevesien siirtoviemäri Nurmekseen valmistui 1995.

Lähteet
  • Valtimo: Kotiseututeos Karjalan ja Kainuun kauniista rajakunnasta. Lions Club Valtimo ry. (1994, ISBN 952-90-6060-2)
  • Suomen Kuvalehti: Erikoisnumero: Tunne järvet, saaret ja joet. 24 B. 15.6.1987.

Viitteet
  1. Valtimo: Kotiseututeos Karjalan ja Kainuun kauniista rajakunnasta. Lions Club Valtimo ry. (1994)
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.