Valter Vuoksi (jääkäri)

Hänen vanhempansa olivat puuseppä Henrik Oskar Vuoksi ja Johanna Aleksandra Lindberg. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Ester Irene Rindellin kanssa.[1][2]

Vuoksi kirjoitti ylioppilaaksi Turun suomalaisesta klassillisesta lyseosta vuonna 1908 ja liittyi Varsinaissuomalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan historiallis-kielitieteellisellä osastolla vuosina 1908 - 1915.[1][2]

Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppania.

Vuoksi liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 2. joulukuuta 1915. Hänet komennettiin 19. maaliskuuta 1916 erikoistehtäviin Suomeen. Suomeen hän hiihti huhtikuussa Uumajasta Suomen puolelle ja matkusti sen jälkeen Helsinkiin, missä santarmit pidättivät hänet 13. toukokuuta 1916 Helsingin rautatieasemalla. Hänet passitettiin vielä saman kuun aikana Pietariin Spalernajan vankilaan. Spalernajasta hän vapautui Venäjän vallankumouksen puhjettua 12. maaliskuuta 1917. Suomeen palattuaan hän toimi kesän 1917 Jalasjärven elintarvelautakunnan palveluksessa ja perusti ja koulutti syksyllä vuonna 1917 suojeluskuntia Varsinais-Suomessa.[1][2]

Vuoksi oleskeli sisällissodan puhjetessa Turussa, josta hän siirtyi 1. helmikuuta 1918 Huittisten Lauttakylään, missä hän koulutti suojeluskuntajoukkoja. Hän matkusti 14. helmikuuta 1918 Vöyriin, missä hän asettui Vöyrin sotakouluun. Sotakoulussa hänet määrättiin aluksi vääpeliksi 3:een ja maaliskuun alussa alkaen 8. komppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Vaskivedellä, Kurussa ja Messukylässä sekä Tampereella.[1][2]

Vuoksi palveli sisällissodan jälkeen edelleen Vöyrin sotakoulussa, josta hänet siirrettiin 28. kesäkuuta 1918 alkaen 2. Divisioonaan. Armeijasta hän erosi sairauden takia loppukesästä vuonna 1918. Hän liittyi saman vuoden joulukuun alussa Suojeluskuntajärjestöön ja hänet sijoitettiin paikallispäälliköksi Oriveden suojeluskuntaan. Orivedeltä hänet määrättiin 1. huhtikuuta 1919 alkaen Etelä-Hämeen suojeluskuntapiirin sotilasohjaajaksi. Suojeluskunnista hän erosi 31. heinäkuuta 1919, jonka jälkeen hän siirtyi 15. lokakuuta 1919 alkaen etsivän keskuspoliisin Maarianhaminan alaosaston palvelukseen, mistä hänet siirrettiin 1. lokakuuta 1922 etsivän keskuspoliisin Viipurin alaosaston päälliköksi. Viipurin etsivän keskuspoliisin osastonpäälliköksi hänet nimitettiin 1. lokakuuta 1929. Hän kuoli sydäntautiin 8. heinäkuuta 1932.[1][2]

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset		Kunniamerkit
Vänrikki 15. huhtikuuta 1918		Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera Vapaussodan muistomitali soljen kera Jääkärimerkki

• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.