Valter Vieska

Vieska kävi viisi luokkaa Oulun suomalaista reaalilyseota ja sen jälkeen Rauman yhteislyseota, jonka seitsemänneltä luokalta hän erosi liittyäkseen jääkäriliikkeeseen. Kahdeksannen luokan hän suoritti Helsingin suomalaisessa yksityislyseossa vuonna 1934. Hän suoritti aktiiviupseerikurssin Kadettikoulussa vuonna 1920 ja tiedonantoupseerikurssin vuonna 1922 sekä sotilaspedagogisen kurssin vuonna 1925, Taktiikan soveltamiskurssin hän suoritti vuonna 1926 ja Taistelukoulun komppanianpäällikkökurssin vuonna 1929 sekä komentajakurssin Suojeluskuntain päällystökoulussa vuosina 1934–1935.[2][3]

Jääkäripataljoona 27:n 4. komppania.

Vieska liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 4. helmikuuta 1916 ja otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahden rannikkoasemissa sekä Aa-joen talvitaisteluissa.[2][3]

Katso myös: Suomen sisällissota

Vieska saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana varavääpeliksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajaksi 5. Jääkärirykmentin 15. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Karjalankannaksella.[2][3]

Vieska palveli sisällissodan jälkeen edelleen joukkueenjohtajana 5. Jääkärirykmentissä, josta muodostettiin myöhemmin ensin Kuopion jalkaväkirykmentti 4 ja myöhemmin Tampereen rykmentti. Armeijasta hän erosi 13. helmikuuta 1919, mutta hänet määrättiin takaisin palvelukseen 24. joulukuuta 1919 ja hänet sijoitettiin Porin rykmenttiin, missä hän toimi nuorempana upseerina, pataljoonan adjutanttina, rykmentin aseupseerina, adjutanttina, tiedonantoupseerina ja viestijoukkueen kouluttajana. Porin rykmentistä hänet komennettiin lähettiupseeriksi noin puoleksi vuodeksi 1. Divisioonan esikuntaan vuonna 1921. Porin rykmentin 5. komppanian päälliköksi hänet nimitettiin 5. marraskuuta 1923.[2][3]

Armeijasta hänet siirrettiin suojeluskuntajärjestöön ja määrättiin 1. lokakuuta 1927 lukien Kainuun suojeluskuntapiirin 1. sotilasohjaajaksi ja 1. helmikuuta 1928 alkaen Suojeluskuntain yliesikunnan koulutusosaston vanhemmaksi apulaiseksi sekä 1. helmikuuta 1931 alkaen Viipurin suojeluskuntapiirin XXIII alueen päälliköksi, josta tehtävästä hänet hyvin pian komennettiin hoitamaan XV alueen aluepäällikön viransijaisuutta. Hän oli komennettuna 15. helmikuuta 1932 – 1. syyskuuta 1933 välisen ajan Viipurin sotilaspiiriin, missä hän toimi aluksi jalkaväki- ja myöhemmin yleisesikuntaupseerina. Hänet määrättiin 1. heinäkuuta 1933 Suojeluskuntain yliesikunnan koulutusosaston päällikön apulaiseksi ja 26. lokakuuta 1936 alkaen Viipurin suojeluskuntapiirin 1. sotilasohjaajaksi.[2][3]

Talvisotaan Vieska osallistui Erillinen Pataljoona 2:n (4. Prikaati) komentajana ja osallistui taisteluihin Karjalankannaksella. Välirauhan aikana hänet komennettiin Jalkaväen koulutuskeskus 11:een, josta hänet siirrettiin komento-osaston päälliköksi Kotijoukkojen esikuntaan, kunnes sai siirron Lahden suojeluskuntapiiriin, missä hän toimi ensimmäisenä sotilasohjaajana. Vielä ennen jatkosodan puhkeamista hänet siirrettiin 8. Prikaatin esikuntaa.[3]

Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin Jalkaväkirykmentti 29:n II pataljoonan komentajaksi, missä tehtävässä hän osallistui taisteluihin Laatokan Karjalassa. Hänet siirrettiin vielä vuonna 1941 sotasaaliin evakuointitoimiston päälliköksi VI Armeijakunnan esikuntaan. Armeijakunnan esikunnasta hänet komennettiin Saksaan, mistä hän palveli lyhyitä kausia vuoteen 1943 saakka. Vuonna 1942 hän toimi myös Jalkaväenkoulutuskeskus 1:ssä, mistä hänet siirrettiin Saksan yhteyksiensä johdosta yhteysupseeriksi Rovaniemellä toimivaan Esikunta-Roihin, missä hän palveli vuoteen 1943 saakka, jolloin hänet siirrettiin Päämajan Koulutusosaston toimistopäälliköksi, kunnes suurhyökkäyksen alkaessa hänet komennettiin rintamalle ja hän sai komentoonsa 19. Prikaatin I pataljoonan (I/19. Pr), minkä komentajana otti osaa taisteluihin Karjalankannaksella. Sotatoimien loputtua hänet siirrettiin Jalkaväenkoulutuskeskus 29:n aliupseerikoulun johtajaksi ja toimi myös Päämajan kenttätuomioistuimen vanhempana sotilasjäsenenä vuonna 1944. Hän erosi vielä samana vuonna vakinaisesta palveluksesta ja siirtyi myöhemmin vuonna 1948 Invalidisäätiön palvelukseen, missä tehtävässä toimi vuoteen 1950 saakka, jolloin siirtyi Tuberkuloosiliiton palvelukseen ollen sen palveluksessa vuoteen 1952 saakka.[3]

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset		Kunniamerkit
Varavääpeli 11. helmikuuta 1918 Reservin vänrikki 24. joulukuuta 1919 Vänrikki 1. heinäkuuta 1920 Luutnantti 6. joulukuuta 1920 Kapteeni 6. joulukuuta 1923 Majuri 6. joulukuuta 1936 Everstiluutnantti 1942		Vapaudenristi 3. lk. (1940 ja 1944) Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ritarimerkki Vapaudenmitali 1. lk. Vapaussodan muistomitali soljen kera Talvisodan muistomitali Jääkärimerkki Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi

• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.